Vastakkainasettelujen aika on valitettavasti ohi: Uusliberalismi on post-poliittista

Tuomas Nevanlinna kirjoittaa osuvasti HS:n kolumnissa nyky-Suomea vaivaavasta näköispolitiikasta, jossa teknokraattinen asiantuntijavalta on syönyt politiikan politiikasta: ”Eikö koko politiikan voisi korvata manageri-konsultti-rakenteella? Palkataan pääministerin tilalle toimitusjohtaja.”

Tämä herättää pohtimaan, että vastakkainasettelujen aika on tosiaankin valitettavasti ohi eikä arvokeskustelua enää käydä. Puolueet oikealta, vasemmalta ja keskeltä ovat käytännössä omaksuneet uusliberalistisen maailmanjärjestyksen, jossa politiikan keskeinen sisältö on talouskasvun ja tehokkuuden ”manageroimista”. Eli onko niin, että politiikan perimmäinen tavoite on annettu, ja politiikka keskittyy enää vain vaihtoehdottomuuksien rationaaliseen jäsentämiseen?

Slavoj Žižek viittaa Jacques Rancièren käsitteeseen ”post-politiikka” kuvatessaan tällaista poliittista tilannetta:

”Post-politiikassa globaalien ideologisten visioiden väliset konfliktit, jotka ruumiillistuivat keskenään vallasta taistelevissa puolueissa, korvautuvat valistuneiden teknokraattien (taloustieteilijät, yleisen mielipiteen asiantuntijat...) ja liberaalien monikulttuurisuusihmisten yhteistyöllä. Enemmän tai vähemmän yleisen yksimielisyyden valekaavussa esitetty kompromissi saadaan aikaiseksi neuvottelemalla intresseistä. Siksi post-politiikassa korostetaan tarvetta jättää taakse vanhat ideologiset vastakkainasettelut.”

Žižek jatkaa, että tällaisessa post-politiikassa hyvät ideat ovat järjestelmän sisällä (lue: talouskasvua korostavassa uusliberalismissa) toimivia ideoita. Aito, poliittinen teko ei kuitenkaan ole jotakin tällaista, joka toimii vain olemassa olevien sosiopoliittisten suhteiden sisällä:

”[Aito poliittinen teko] muuttaa koko sen kehyksen, joka määrittelee miten asiat toimivat. Jos sanoo, että hyvät ideat ovat 'ideoita jotka toimivat', on jo hyväksynyt (globaalin kapitalistisen) järjestelmän, joka määrää, mikä toimii. Jos esimerkiksi koulutukseen tai terveydenhuoltoon kulutetaan liikaa rahaa, homma ei toimi, sillä tämä rikkoo kapitalistisen tuottavuuden ehtoja.”

Väitän, että tällaisesta post-poliittisesta näköispolitiikasta tulisi nyt siirtyä takaisin todellisia vastakkainasetteluja korostavaan politiikkaan. Esimerkiksi kokoomuksen nykyinen retoriikka on nähtävä pyrkimyksenä häätää puolueet politiikan ja samalla demokratian areenalta: jos todella luovumme teesien (kuten kapitalismi) ja antiteesien (kuten kommunismi) vastakkainasetteluista, luovumme saman tien mahdollisuudesta rakentaa aitoja synteesejä (kuten uudistetun hyvinvointiyhteiskunnan).

Tarvitsemme lisää vastakkainasetteluja – eli toiselta nimeltään arvokeskusteluja. Politiikka takaisin politiikkaan!

Lainaukset Slavoj Žižekiin on otettu Kimmo Jylhämön ja Hanna Kuuselan toimittamasta Into-pamfletista ”Politiikkaa, idiootti! Vastakkainasetteluja Žižekin kanssa” (2009, sivut 19-20).