Degrowth käsitteenä ja liikkeenä

Degrowth ei ole yksiselitteinen käsite. Itse asiassa ei ole aivan selvää sekään, onko se lopulta käsite vai jonkinlainen poliittinen, yhteiskunnallinen, tai aktivistinen liike.

Suomenkielisessä Wikipediassa on tehty arvokasta määrittelytyötä. Tämä määrittelytyö osin lähtökohtanaan Annukka Berg tarjosi vastikään Suomen degrowth-verkoston postituslistalla hyvän näkökulman:

"Tuntumani kuitenkin on, että verkostolaisia yhdistäviä tekijöitä ovat ainakin seuraavat:
- Kritiikki talouden kasvun pakkoa kohtaan
- Vaihtoehtojen etsiminen kasvupakolle
- Talous, joka toimii ympäristön kantokyvyn rajoissa
- Yhteiskunta/maailma, joka on sosiaalisesti oikeudenmukainen ja tasa-arvoinen"

Määritelmä voitaisiin jopa tiivistää vieläkin lyhyemmin: degrowth on talouskasvun pakon kyseenalaistamista.

Kyseenalaistamista seuraa aika luonnollisesti vaihtoehtojen etsiminen. Jos vaihtoehtojen etsimistä tukevat ekologiset ja humaanit arvot, niin etsiminen johtanee ympäristön kantokyvyn rajojen sekä sosiaalisen oikeudenmukaisuuden ja tasa-arvon tarkasteluun.

Käsitettä on määritellyt samankaltaisesti myös Fournier, joka on vetänyt yhteen degrowth-liikkeen historiaa ja käsitteistöä artikkelissaan "Escaping from the economy: the politics of degrowth". Hänen mukaansa degrowth on ensisijaisesti symbolinen ase kasvun tyranniaa vastaan. Tällaista symbolista asetta tarvitaan, sillä kasvusta on rakentunut vahvasti ideologisoitu käsitejärjestelmä, jonka omaksuneina emme kykene näkemään kasvulle vaihtoehtoja.

Kasvun tyranniasta vapautumiseksi tarvitsemme siis vastakäsitteen, jollaiseksi degrowth on noussut:

The main culprit is not growth itself but the ideology of growth, a system of representation that translates everything into a reified and autonomous economic reality inhabited by self-interested consumers. It follows that to challenge the "tyranny of growth", it is not sufficient to call for lesser, slower or greener growth for this would leave us trapped within the same economic logic; rather we need to espace from the economy as a system of representation.

On tärkeää havaita, että degrowthin ei tule määritelmänä eikä liikkeenä tuottaa uusia pakkoja talouskasvun pakon tilalle. Fournier on tässä eksplisiittinen: jos talouslasku vaikuttaakin välttämättömältä, on degrowthin mukaista pyrkiä tätä kohti vapaaehtoisen päätöksenteon ja demokratian kautta. Degrowth kritisoi siis muitakin "pakkoja", jollaisia voi nousta yhteiskunnalliseen keskusteluun esimerkiksi luontoa tai yhteiskuntaa kohtaavien kriisien yhteydessä. Degrowth kritisoi näin ollen myös mahdollista "luonnonsuojelutyranniaa" tai "sosialismityranniaa".

Talouskasvun kyseenalaistaminen ei ole helppoa, koska se on osa länsimäistä elämänmuotoa. Esimerkiksi poliitikon yleinen vastaus talouskasvun kritiikkiin on usein, että "emme voi luopua talouskasvusta, sillä on yhteiskunnan hyvinvoinnin lähde". Degrowth ei kuitenkaan päästä vastaajaa näin helpolla, vaan pakottaa jatkokysymyksiin: "Miksi ja miten talouskasvu on pakollinen hyvinvoinnin lähde? Mitä on se hyvinvointi, jonka tuottamiseen talouskasvu on pakollinen?"

Klassisen esimerkin saamme elintarvikekaupasta. Marketin kauppiaan on helppo myydä meille "kestäviä", "ekologisia" ja "entistäkin vihreämpiä" tuotteita, mutta se mitä kauppias ei meille tule myymään, on: "Osta vähemmän".


Miten voimme motivoida tällaista kyseenalaistamista nykyisessä yhteiskunnallisessa ilmapiirissä, jossa ydinvoimaa on "pakko" rakentaa ja Kreikkaa on "pakko" tukea talouskasvun ja hyvinvoinnin turvaamiseksi?

Fournier hahmottelee kasvun kyseenalaistamista tukevia keinoja. Tämä tapahtuu luomalla tiloja, joissa on mahdollista paeta talouden pakkoja. Voimme "kaapata" niin symbolisesti kuin konkreettisestikin talouden tuotantokoneistoon valjastettuja tiloja taloudesta vapaan hyvinvoinnin käyttöön.

Yksi esimerkki talousvapaasta tilasta on degrowth-liikkeen aloittama "Älä osta mitään" -päivä, jonka myötä kuluttaja voi konkreettisesti tutustua ajatukseen siitä, minkälaista on toimia talouden merkitysjärjestelmän ulkopuolella - ja kuinka hyvinvointia on olemassa myös ilman konsumerismia. Mitkä olisivat vastaavia tiloja liike-elämän ja politiikan areenoilla?