Kasvumanian barbaarinen eetos

Kysytäänpä keneltä tahansa: ihminen ja luonto ovat tärkeämpiä kuin talouskasvu. Tämä arvoasetelma lienee tärkeä niin kapitalistille, kommunistille kuin kokoomuslaiselle, demarille ja vihreällekin. Miksi sitten uskomme - poliittisesta suuntautuneisuudesta riippumatta - että hyvinvointi vaatii talouden kasvua, vaikka nykymuotoinen talouskasvu uhkaa luonnon hyvinvointia eikä ole kyennyt esimerkiksi poistamaan maailmasta köyhyyttä?

Merkittävä osa globaalista talouskasvusta perustuu uusiutumattomien luonnonvarojen tuhlaamiseen ja siihen, että ihmiset redusoidaan talouskasvun välineiksi: tuottajiksi ja kuluttajiksi. Arvomme eivät tätä salli, mutta silti globaalisti jaettu markkinatalouden merkitysjärjestelmä sekä jaetut kulttuuriset käytännöt ohjaavat meitä toimintaan, jossa ihminen ja luonto alistuvat kasvumanialle.

Degrowth-yhteisöt ja -tutkijat eri puolilla maailmaa tarkastelevat talouskasvua kriittisesti. On esimerkiksi mallinnettu uudenlaisia makroekonomisia skenaarioita, joiden puitteissa talouslasku, markkinoiden toimivuus sekä luonnon ja ihmisten hyvinvointi voivat toteutua yhtäaikaisesti. Esimerkiksi Peter Victor on simuloinut mallin, joiden puitteissa tämä näyttäisi mahdolliselta.

Makroekonominen talouslaskun mallintaminen on tarpeen, jotta ymmärrämme mikä on mahdollista ja mikä ei. Mutta on tärkeää kysyä myös sitä, mitä tapahtuu, jos nykyiseen yhteiskuntaan todella saataisiin poliittisella tasolla ajettua läpi rajoitteita ja kannustimia, jotka edistäisivät talouslaskua.

Nykyinen kapitalistinen markkinataloutemme ja globaali kulttuurimme perustuu erityisesti kilpailun eetokseen. "Barbaarisia hyveitämme" ovat yksilön vapaa omistusoikeus, voittaminen ja omaisuuden kerääminen (White, 2009). Ajatellaan, että nämä yksilötason hyveet tuottavat kansojen tasolla hyvinvointia. Tämä barbaarinen eetos on nykyisten liberaalien kapitalististen makrotalousmallien ytimessä, joiden nimiin yhä vannotaan, finanssikriiseistä huolimatta.

Degrowth.fi -projekti pyrkii paljastamaan tämän barbaarisen eetoksen ytimen. Ei riitä, että edistämme degrowth-talousmallien käyttöönottoa, ellemme pura barbaarista eetosta, sillä barbaarinen markkinatalousmies pyrkii degrowth-taloudessakin kilpailemaan:

• Kuka keksii parhaimmat keinot maksimoida tuottoja degrowth-taloudessa?
• Kuka löytää parhaimmat väylät kiertää ihmistä ja luontoa suojelevia yhteiskunnan sääntöjä?
• Kuka optimoi parhaiten ihmisten ja luonnon käyttöä henkilökohtaisen omaisuuden keräämiseksi?

Degrowth-talouden mallintaminen ja siihen pohjautuva poliittinen ohjaus sisältää oletuksen, että tieteen keinoin pystytään mallintamaan optimaaliset rajoitteet ihmisten ja luonnon hyvinvoinnin turvaamiseksi. Ongelma on, että tiede on lopulta aina erehtyväinen. Ihminen ja luonto ovat niin ihmeellisiä ja monimuotoisia otuksia, että niiden hyvinvointia ei pystytä täydellisesti mallintamaan. Myöskään satunnaisilmiöitä ei kyetä täysin ottamaan huomioon - esimerkkeinä öljykatastrofit ja ydinonnettomuudet, "joiden ei pitänyt olla mahdollisia".

Barbaarinen markkinamies kyllä löytää aina ne seikat, joita mallinnuksessa ei ole osattu ottaa huomioon, ja kääntää tilanteen voitokseen. Jotta ihmisten ja luonnon hyvinvointi voivat toteutua, tarvitsemme ei-barbaarisen yhteiskunnan. Degrowth.fi -projektissa kutsumme tällaista yhteiskuntaa degrowth-yhteiskunnaksi.

Degrowth-yhteiskunta pitää hyveinään vaikkapa kohtuutta, varovaisuusperiaatetta (vastakohtana optimointi- ja maksimointiperiaatteelle) sekä ihmisten ja luonnon kauneutta. Ei-barbaari ei pyri täydellisesti mallintamaan, saati optimoimaan tai maksimoimaan, ihmisten ja luonnon hyvinvointia, koska tietää tämän mahdottomaksi. Päämääräksi muodostuu huolenpito, ei voitontavoittelu. Degrowth-yhteiskunnassa taloudella (talouslaskulla ja talouskasvullakin) voi olla roolinsa, mutta vain välineellinen rooli.