Ratsuväki laukkaa, miten käy intiaaneille?

HS:n pääkirjoitustoimittaja Paavo Rautio kirjoittaa 1.5.2010 pääkirjoitussivuilla, että Kreikan talouskriisissä Kansainvälisen valuuttarahaston IMF:n ja euroalueen tulisi reagoida mahdollisimman nopeasti: "Mitä pikemmin ratsuväki tulee, sen pienemmät tappiot."

Rautio vertaa Kreikan tilannetta lännenfilmiin, jossa uudisasukkaat ovat intiaanien piirittämiä ja ratsuväki rientää apuun. Uudisasukkaita ovat uudistusmieliset kreikkalaiset ja talous heidän ammusvarastonsa. Ratsuväki on euroalue ja IMF.

Kuva: Ratsuväki pulassa? (HS 3.5.2010)

Mutta keitä ovat intiaanit? Tätä Rautio ei kerro. Analysoikaamme siis itse. Lännenfilmien tarinoissa hyvän ja pahan roolit ovat selkeät. Uudisraivaajat edustavat toivoa ja kehitystä, ratsuväki pelastusta. Intiaanit ovat vihollisia, jotka edustavat pahuutta ja muutosvastarintaa.

Rautio asettaa sankarinviitan Kreikan talousuudisraivaajille ja kansainväliselle ratsuväkirahastolle. Intiaaneja voisivat olla rahamarkkinoiden keinottelijat, jotka yrittävät hyötyä Kreikan talouden kaatumisesta, tai uudistushaluttomat kreikkalaiset.

Ulkomaiset keinottelijat eivät liene Raution intiaaneja, pikemminkin he ovat lännentarinoiden valkoihoisia lainsuojattomia. Johtopäätökseni on, että Raution intiaaneja ovat muutosvastarintaan ryhtyneet kreikkalaiset. "Kiittämättömät vielä protestoivat apua vastaan ja haukkuvat avunantajat!" Näin olisi voinut lännenfilmin uudisraivaajakin ihmetellä intiaanien muutosvastarintaa.

Filmit ovat filmejä. Todellisuudessa Amerikan intiaaneja tapettiin lukuisasti, heidän vastustuksensa motiiveja ei kysytty, alkuperäiskulttuuri hävisi ja epätoivon reservaatteja pystytettiin.

Kreikassa ei ole kaikki hyvin, ja kreikkalaiset ovat myös itse olleet rakentamassa nykyistä kriisiään. Tilanteesta voi siis syyttää heitä itseäänkin.

Mutta on silti syytä vielä kysyä itseltämme ja kreikkalaisilta, miksi he oikeastaan nyt puolustautuvat, mitä hyvääkin kulttuuria ratsuväen retki tuhoaa, ja minkälaisia reservaatteja nyt ollaan pystyttämässä.

Olennainen havainto on, että Rautiolle sankarin viitta on itsestään selvästi globaalin markkinatalouden edistäjien harteilla. Tarinat tarjoavat toki kiinnostavia metaforia, mutta analyysejä ei tule jättää puolitiehen. Kreikan operaatiossa hyvä ja paha eivät ole niin mustavalkoisia kuin Rautio antaa ymmärtää.

Lännenfilmi metaforana piilottaa hänen analyysinsä rajoittuneisuuden: hyvä ja paha rakentuvat mustavalkoisiksi. Hyvä on yhtä kuin kilpailukyky ja globaali markkinatalous. Paha on yhtä kuin Kreikan tehottomuus sekä kreikkalaisten korruptio ja harmaa talous. Kriisitilanne antaa nyt Rautiolle oivallisen tilanteen juhlistaa globaalin markkinatalouden voittokulkua.

Naomi Klein on esittänyt kirjassaan Shock Doctrine, että globaalitalouden liberaalimarkkinoiden oppia levitetään usein shokkiterapialla: kriisin nostattaman paniikin ja savuverhon alla tuhotaan yhteiskunnan rakenteet ja tilalle istutetaan markkinatalouden puolustajien pakottamana globaali liberaalitalous.

Ratsuväkirahasto IMF toteuttaa eräänlaista shokkiterapiaa Kreikalle. Olisi toivottavaa, että HS:n toimittajilla - ja toki myös meillä muillakin - olisi enemmän kyvykkyyttä kyseenalaistaa kyseenalaistamattomia oletuksiamme hyvästä ja pahasta. Paavo Rautiolle tekisi hyvää tarkastelle omia taustaoletuksiaan tarkemmin ennen tuomion asettamista kreikkalaisille.

Talouskasvun näkökulmasta liene selvää, että Kreikan romahdus on estettävä, ettei synny dominoreaktiota, joka romahduttaa Espanjan, Irlannin, ja lopulta koko EU:n talousalueen talouskasvun.

Degrowth-talouden näkökulmasta voitaisiin etsiä myös vaihtoehtoisia malleja, joissa päästäisiin eroon Kreikan harjoittamasta vaikeuksiensa peittelystä (joka ilmeisesti nyt on kärjistänyt tilanteen) ja samanaikaisesti kuitenkin ymmärrettäisiin, että talouskasvun uralle palaaminen ei ole välttämättä Kreikan tai EU:n pelastus - seuraava kriisi on aina kulman takana.

Degrowth-yhteiskunnan näkökulmasta olisi mahdollista suhtautua Kreikan tilanteeseen myös muista kuin talouden näkökulmista. Mitä jos yrittäisimme tutustua kreikkalaisiin ihmisiin ja rakentaa sosiaalista luottamuspääomaa välillämme? Mitä jos pyrkisimme vahvistamaan heidän kulttuurinsa hyviä puolia? Mitä jos sanoisimme "c'est la vie" ja antaisimme talouden romahtaa ihan omassa yksinäisyydessään, ja rakentaisimme uudenlaista tulevaisuutta positiivisin mielin. Ehkä talouden "pakkojen" ulkopuoleltakin löytyy elämää?

Nämä ovat tietysti vain kysymyksiä - emme väitä, että meillä olisi näihin lopullisia vastauksia. Kysymyksiä kannattaa kuitenkin esittää ja niihin kannattaisi pyrkiä vastaamaan jo ennen kuin tilanne alkaa ajautua kriisistä toiseen.