WWF: Suomelle kilpailukykyä älyenergiasta?

Osallistuin WWF Suomen tilaaman ja Gaian laatiman raportin ”Suomelle kilpailukykyä älyenergiasta” julkaisutilaisuuteen 3.5.2010. Raportti on hyvin kirjoitettu, selkeä ja sisältää luonnon hyvinvoinnin näkökulmasta lupaavia argumentteja. Raportin mukaan Suomen on mahdollista mm. lisätä kilpailukykyä, edistää työllisyyttä, vähentää energiankulutusta ja välttyä ydinvoimalta panostamalla älyenergiaan. Älyenergia muodostuu energiatehokkuudesta, uusiutuvista energiamuodoista, älykkäästä sähköverkosta sekä älykkäistä sähkömarkkinoista.


”Toimenpiteet tukevat talouskasvua, työllisyyttä ja ihmisten hyvinvointia.”

Raportin keskeinen väite on, että investoimalla älyenergiaan Suomen talouskasvua ja työllisyyttä voidaan edistää niin, että samanaikaisesti pystyttäisiin vähentämään energiankulutusta ja hiilidioksidipäästöjä. Tämä väite ja sen raportissa mainitut perustelut ovat lupaavia, mutta niiden lähempi tarkastelu herättää kriittisiä pohdintoja.

Talouskasvu ja samanaikainen energiankäytön ja hiilidioksipäästöjen vähentäminen edellyttäisi talouskasvun täydellistä irtikytkentää (absolute decoupling) energiankäytön ja hiilidioksidipäästöjen kasvusta.


Raportissa tehdäänkin oletuksia, joilla laskelmat saadaan näyttämään siltä, että tällainen täydellinen irtikytkentä on mahdollista. Lähempi tarkastelu kuitenkin nostaa esille näiden oletusten käytännön haasteita. Otetaan muutama esimerkki:

• Kestävä talouskasvu muodostuu palveluista: esimerkiksi paperiteollisuuden tuotanto puolittuu vuoteen 2050 mennessä ja kemianteollisuuden tuotanto vähenee kolmannekseen. Näin voi käydä Suomessa, mutta ei liene kuitenkaan todennäköistä, että globaalisti paperiteollisuus ja kemianteollisuus vähenevät näin paljon. Tuotantoa siis lähinnä siirtyisi pois Suomesta alemman kustannustason maihin. Näin ei saavutettane globaalisti kestävää talouskasvua.
  
  
• Paljon energiaa käyttävät prosessit tehostuvat tai jäävät globaalin kilpailun jalkoihin. Energian suuri kulutus ei tuo loppukuluttajille lisäarvoa eikä valmistajille kilpailuetua. Kiinnostava väite. Voisimme kuitenkin yhtä hyvin väittää myös täysin päinvastaista: energiankulutuksen vähentäminen ei tuo loppukäyttäjälle lisäarvoa eikä valmistajalle kilpailuetua. Loppukuluttajien lisäarvo ja valmistajien kilpailuetu riippuu siitä, kuinka paljon energiatehokkuutta arvostetaan ja kuinka kallista tai halpaa energiatehokkuuden lisääminen on. Valmistajien kilpailuedun kannalta voi olla jopa edullista siirtyä suuren energiankulutuksen tuotantoprosessiin, mikäli tällainen tuhlaileva prosessi on kokonaistarkastelussa edullisempi kuin pienen energiankulutuksen tuotantoprosessi. Vastaavasti loppukuluttajalle voi tuottaa lisäarvoa sekin, että hän käyttää suuren energiankulutuksen tuotetta/palvelua, jos tällainen tuote/palvelu on edullisempi kuin pienen energiankulutuksen tuote/palvelu (esim. tavallinen polttomoottoriauto vs. sähköauto nykyhinnoillaan).
  
  
• EU-direktiivit vähentävät laitteiden ja koneiden energiankulutusta. Valaistuksessa, kodin laitteissa ja muissa laiteryhmissä on tosiaankin odotettavissa energiankulutuksen yksikkökohtaista vähentymistä. Raportti kuitenkin tekee lisäoletuksen: Ei uutta merkittävää energiankäyttöä kotitalouksiin, palveluihin tai maatalouteen. Tämä on kova oletus. Käytännössä säästetty energiankäyttö mahdollistaa kuluttajien mielessä lisätuotteiden ja -palveluiden ostamisen, jolloin säästetty energia ”korvataan” yleensä ainakin osittain lisäkulutuksella (ns. rebound-efekti).
  
  
• Liikennesuoritteet henkilöä kohden vähenevät 10 % vuoteen 2050 mennessä. Väestönkasvun myötä liikennesuoritteiden kokonaismäärä pysyy noin nykytasolla. Etätyö, etäasiointi, väestön ikääntyminen ym. kyllä varmaankin vähentävät liikennetarvetta, mutta ehkä lisääntyvä palveluiden kuluttaminen puolestaan lisää liikennesuoritteita? Mihin tämä oletus lopulta perustuu: ovatko liikennesuoritteet historiallisesti koskaan vähentyneet?
  
  
• Kevyen liikenteen ja raideliikenteen suosio kaksinkertaistetaan vuoteen 2050 mennessä. Jää nähtäväksi riittävätkö raportissa mainitut henkilöautojen energiakulujen kallistuminen, radanvarsirakentamisen lisääminen sekä kevyen liikenteen väylärakenteen parantaminen tämän oletuksen toteutumiseen.

Voidaan toki väittää, että yllä olevat oletukset lopulta toteutuvatkin, jos niiden edistämiseen panostetaan riittävästi. Rohkenen kuitenkin epäillä tätä. Esimerkiksi Suomen nykyhallitus on jo nyt sitoutunut ydinenergiaratkaisunsa myötä energiantuotannon lisäämiseen, joka käytännössä tekee energiasta kuluttajalle halvempaa, joka jo osaltaan vie pohjaa edellä mainituilta oletuksilta.

Ehkä edellä mainittujen oletusten haasteellisuutta ongelmallisempaa raportissa onkin se, että raportin tekemisen kyseenalaistamattomana tavoitteena on pidetty talouskasvun edistämistä. Jos talouskasvun irtikytkeminen energiankäytön ja hiilidioksidipäästöjen kasvusta ei toteudukaan (eli joudutaan tilanteeseen, jossa edellä mainitut oletukset eivät syystä tai toisesta toteudu), tämä talouskasvun lähtökohta johtaa väistämättä ongelmiin luonnon ja yhteiskunnan hyvinvoinnin näkökulmasta.

Gaian seniorikonsultti esitti, että raportin taustaideologiana on toiminut kolmikehäinen ajattelumalli, jossa uloimmalla kehällä on luonnon kestävyys, keskimmäisellä kehällä on yhteiskunnan kestävyys, ja sisimmällä kehällä on talouden kestävyys (ks. kuva). Tämän ideologian mukaisesti taloutta tulisi tarkastella alisteisena luonnon ja yhteiskunnan kestävyydelle, ei päinvastoin.

Jos ideologia olisi todella ollut tämä, raportti olisi varmastikin lähtenyt ajatuksesta, että määritellään ensin rajat luonnon ja yhteiskunnan kestävyydelle, ja sitten näitä rajoja silmällä pitäen olisi tehty oletuksia siitä, minkälainen talouskasvu/talouslasku on mahdollinen ja minkälaisia teknologisia ja muita innovaatioita lisäksi tarvitaan.

Raportin lähtökohdaksi on kuitenkin otettu talouskasvu: ”Suomen kyky ylläpitää hyvinvointia edellyttää tuottavuuden merkittävää parantamista. Ripeästi energiatehokkuuteen ja uusiutuviin energialähteisiin panostaen meillä on mahdollisuus kestävään talouskasvuun ja edelläkävijyyteen. Samalla torjutaan ilmastonmuutosta ja parannetaan kansalaisten hyvinvointia.”

Käytännössä edellä mainittu kolmen kehän ideologinen malli on siis käännetty päälaelleen: ideologiana on ollut malli, jossa on ensin lähdetty talouskasvusta, ja sitten on tehty oletuksia siitä, miten tämä talouskasvu mahdollistetaan.

Yrittivätkö WWF ja Gaia haastaa näitä perusolettamuksiaan ennen hyppäämistä talouskasvun kelkkaan?