Kapitalismin ytimessä olevat instituutiot - raha ja yksityinen omaisuus - toki lyövät luontevasti kättä barbaarisen voitontavoittelun ja keräämisvimman kanssa. Mutta samalla tavalla kommunistisessa Neuvostoliitossa kasvukilpailu viisivuotissuunnitelmineen oli ihanne, jota tavoiteltiin luonnosta ja ihmisistä piittaamatta. Kiinalainen nykymalli on sekoitus keskusohjausta ja vapaita markkinoita, ja tämä näyttäisi olevan tuplasti kasvutehokasta.
Voidaan itse asiassa todeta, että nykypolitiikasta on kaikessa post-poliittisuudessaan tullut ideologiatonta. Tai oikeastaan politiikalla on vain yksi ideologia: globaaliin kilpailuun kietoutunut talouskasvu. Pääministerimme on Hunni Attila.
Degrowth-talous ja degrowth-yhteiskunta ovat mahdollisia skenaarioita vain, jos pystymme purkamaan nykypolitiikan barbaarisen eetoksen (ks. kuva). Kestävän kehityksen, vihreän kasvun ja (edesmenneen) pohjoismaisen hyvinvointivaltion eetos on asteen verran kapitalismia ja kommunismia ei-barbaarisempi, mutta globaalin kilpailun "pakko" on hilannut myös niitä kohti barbariaa.
Degrowth-yhteiskunnassa on oma paikkansa julkiselle omaisuudelle ja ohjaukselle, yksityiselle omaisuudelle ja taloudelle, sekä talouden ulkopuoliselle kansalaistoiminnalle. Näiden sisältö on kuitenkin todennäköisesti löydettävä uudelleen. Julkinen ohjaus tarvitsee uutta politiikkaa, jota ohjaa ihmistä ja luontoa arvostava utopia. Yksityinen talous ja kansalaistoiminta löytävät uusia suuntia normeista ja instituutioista, jotka tukevat huolenpitoa ihmisistä ja luonnosta.Barbaareja ei voiteta muureja tai armeijoita pystyttämällä, vaan lisäämällä kultuurista ja filosofista ymmärrystä, tai lyhyemmin sivistystä.
No, eikö systeemi ala muuttua, jos ihmiset yksinkertaisesti käyvät läpi arvomuutoksen ja alkavat vaan tekemään töitä vähemmän ja rupeavat samalla kuluttamaan vähemmän. Uskon, että horisontaallinen monikulttuurinen yhteistyö sattaa tuottaa hedelmää, jos politiikot eivät älyä muuttaa suuntaansa. Luulen, että viidenkymmenen vuoden kuluttua porukka ihmettelee mennyttä materialistista kulttuuria.
VastaaPoistaOlisi hienoa, jos ihmiset tosiaankin kävisivät läpi arvomuutoksen, ja suuntaisivat voimansa merkityksellisiin, ei välineellisiin hyveisiin. Mutta epäilen valitettavasti, että ei ole ihan niin yksinkertaista, että "ihmiset yksinkertaisesti käyvät läpi arvomuutoksen".
VastaaPoistaHaaste on syvemmällä: yksittäisten ihmisten valinnanvapautta rajoittavat monenlaiset yhteiskunnan normit, instituutiot ja tiedostamattomat käytännöt. Voimme ainakin osittain tulla näistä käytännöistä tietoiseksi, ja tämä tiedostaminen mahdollistaa niiden ainakin osittaisen muokkaamisen ja purkamisen. Silti täydellinen vapautuminen näistä ohjausmekanismeista on, väittäisin, mahdotonta.
Yhteiskunnallisen kehityksen yhtenä välineenä voisivat joka tapauksessa olla projektit, joiden pyrkimyksenä on paljastaa tiedostamattomia "ajattelun kahleita" ja tätä kautta mahdollistaa yksilötason ja yhteiskunnallisen tason vapaita valintoja.
(Selvyyden vuoksi: valinnanvapaudella en tässä tarkoita nyky-yhteiskuntamme uusliberalistista vapautuseetosta, jonka mukaan ihmiskunnan keskeinen "vapaus" on yksilötason vapaus kerätä rahaa, valtaa ja omaisuutta. Tästä jos mistä on markkinataloudessa kehittynyt pikemminkin pakko kuin vapaus.)