"Tilalle tarjotaankin mieluummin pysähtyneisyyden tilaa, jossa kilpailu olisi kielletty, yksilö alistettu ja ihmisrotu rauhoitettu tajuttomaksi."Lukemalla esimerkiksi tätä blogia tai suomenkielistä Wikipediaa Koivula olisi voinut havaita, että hän on haukkuu väärää puuta. Esimerkiksi sana "vapaus" tulee kohtuullisen monta kertaa mainituksi Wikipediassa:
"Degrowth-liike onkin siis ilmeisesti liikenteessä muuttaakseen koko ihmisluonnetta. Kilvoittelu, itsensä ylittäminen ja rohkeus kuohittaisiin pois. Jäljelle jätettäisiin lammaskatras, joka pyörisi sävyisästi ympyrää tutulla ja turvallisella kedollaan."
"[Degrowth-liikkeen] keskeiset periaatteet ovat:Tässä blogissa otsikolla "Degrowth käsitteenä ja liikkeenä" olemme kirjoittaneet:
1. Tasa-arvo kaikissa suhteissa/rakenteissa: talous, sukupuoli, etnisyys, tieto, luonto (vapaaksi hierarkioista)
2. Kohtuullisuus ja ympäristöön sopeutuminen (vapaaksi kasvupakosta)
3. Yhteistyö (vapaaksi individualistisesta kilpailusta)
4. Yhteisöllinen omavaraisuus eli yhteisvaraisuus (vapaaksi riippuvuuksista ja riistosta)
5. Kansan valta (vapaaksi pääoman ylivallasta)
6. Ylisukupolvinen vastuullisuus (vapaaksi lyhytnäköisestä ahneudesta)
"On tärkeää havaita, että degrowthin ei tule määritelmänä eikä liikkeenä tuottaa uusia pakkoja talouskasvun pakon tilalle. Fournier on tässä eksplisiittinen: jos talouslasku vaikuttaakin välttämättömältä, on degrowthin mukaista pyrkiä tätä kohti vapaaehtoisen päätöksenteon ja demokratian kautta. Degrowth kritisoi siis muitakin "pakkoja", jollaisia voi nousta yhteiskunnalliseen keskusteluun esimerkiksi luontoa tai yhteiskuntaa kohtaavien kriisien yhteydessä. Degrowth kritisoi näin ollen myös mahdollista "luonnonsuojelutyranniaa" tai "sosialismityranniaa.""Olemme jo pidempään ihmetelleet, kuinka tästä päinvastaisesta argumentoinnista huolimatta degrowth-liike jatkuvasti redusoidaan yksisilmäiseksi talouslaskun junttaliikkeeksi. Siitä, että talouskasvu kyseenalaistetaan, ei loogisesti seuraa sitä, että talouslasku on ainoa kategorinen vaihtoehto.
Shalom Schwartzin arvoteoriasta saamme apua argumentointiin. Suomeksi tätä arvoteoriaa on käsitellyt Martti Puohiniemi. Schwartzin arvoteoriassa ihmisillä ja yhteiskunnilla on kaksi keskeistä arvojännitettä:
- Muiden huomiointi vs. itsensä korostaminen
- Avoimuus muutokselle vs. säilyttäminen
Itsensä korostamiselle on tarvetta esimerkiksi niin, että itsestäänkin on tärkeää pitää huolta – mutta jos pitää huolta vain itsestään, niin yhteiskunta kärsii. Jos pelkästään huomioi muita, niin omasta itsestään huolenpito voi traagisestikin unohtua.Avoimuus muutokselle on hyväksi, koska muutoinhan emme kykenisi kehittymään tai tekemään esimerkiksi uudenlaisia arvovalintoja. Mutta samanaikaisesti äärimmäinen muutosavoimuus voi viedä meidät nykyisenlaiseen teknologia-utopistiseen maailmaan, jossa kaikki on mahdollista ja mikään ei ole pyhää. Tarvitaan siis myös säilyttämisen henkeä, jossa varjellaan sitä kauneutta, jota maailmassa on, ennen kuin se on vaarassa tuhoutua.
Nykyisen kilpailuyhteiskunnan barbaarinen eetos perustuu valitettavasti kahteen ääripäähän: itsensä korostamiseen ja muutosoptimismille.
Itsensä korostaminen näkyy muutamina keskeisinä barbaarisina hyveinä: voittaminen, yksilön voiton maksimointi ja statuskilpailu ovat keskeiset hyveemme. Nämähän ovat tietysti liberaalin markkinateorian keskeisiä peruskiviä.
Muutosoptimismi on puolestaan vienyt meidät kohti teknologiautopiaa, jossa uskomme voivamme insinööristää ihan mitä tahansa. Kuvittelemme, että luonnon ja ihmisten kauneus voidaan mitata, mallintaa, optimoida, ja antaa tietokoneiden hallittavaksi. Ympäristökatastrofit eivät ole ongelma, koska teknologia kyllä ratkaisee eteen tulevat ongelmat. Todellisuus on toista: olemme esimerkiksi ilmastokysymyksessä jo antautuneet 2:n lämpöasteen nousulle, ja pyrimme vain estämään suuremman nousun.
Näiden ääripään arvojen vastapainoksi tarvitaan myös pehmeämpiä arvoja: muiden huomiointia ja säilyttämistä. Tästä ei kuitenkaan seuraa sitä, että oman edun tavoittelu tulisi kokonaan kieltää eikä sitä, että meidän tulisi kokonaan luopua muutosoptimismista.
Degrowth ei ole ääripään liike, vaan nimenomaan pyrkii paljastamaan nykyisen kasvuparadigman ääribarbaarisuuden sekä edistämään yhteiskunnan kehittymistä kohti tasapainoa edellä esitettyjen ääriarvojen välillä.
Hei moi. Kun nyt kerran nimellä mainittiin, niin sanotaanpa oma sanani.
VastaaPoistaItseasiassa en degrowthista kirjoittaessani lukenut mitään muuta kuin tätä blogia ja suomenkielistä wikipediaa. Tein ilmeisesti vaan kiellettyjä johtopäätöksiä lukemastani tekstistä.
Oma blogaukseni ei varmaan ole myöskään ollut ihan yksiselitteinen, koska siitä on näköjään luettu esiin aika villejä argumentteja.
Oman kirjoitukseni piti ottaa kantaa degrowth-liikkeen ideologiaan filosofian näkökulmasta. Minua ei lopulta talouskasvu/-lasku ilmiönä juurikaan kiinnosta ja en mielestäni mitenkään väittänyt, että degrowth-liike jotenkin vastustaisi vapautta.
Barbaarisuutta tämän blogin perusteella vastustatte sitäkin raivokkaammin. Oma pointtini oli lähinnä se, että barbaarisuuden voi myös nähdä elinvoimana ja tarmona tavoitella parempaa. Näistä luopuminen tai niiden kieltäminen olisi melko korkea hinta maksaa melkein mistä tahansa. Kirjoitus oli laadittu lähes puhtaasti Nietzschen ajatuksien näkökulmasta: riskit ja tuhot voivat olla hirvittäviä, mutta se on toisarvoista siihen verrattuna, että ihminen saa tilaisuuden loistaa.
Tämä menee varmaan hyvin lähelle sitä barbariaa, jota degrowth-liike paheksuu. Filosofian tasolla joudumme siis ehkä vain olemaan eri mieltä asioista. Käytännön tasolla taas olen yhä itseni kanssa samaa mieltä siitä, että "yksisilmäinen talouskasvun tuijottaminen, luonnonvarojen tuhlaaminen ja onnen mittaaminen pelkästään bruttokansantuotteella on typerää ja vaarallista. Niitä pitää meidän kaikkien vastustaa."
Hei - hienoa, että keskustelu jatkuu! Kiitos jatkokommentista.
VastaaPoista"Kiellettyjä" johtopäätöksiä ei toki ole olemassakaan, kun keskustelijat ovat valmiita jatkokeskusteluun. On erittäin arvokasta että keskustelu jatkuu, koska se on tie teeseistä ja antiteeseistä kohti synteesejä.
Kuten huomasitkin, niin blogistasi tulin poimineeksi kärkevimmät kommenttisi, ja samalla tulin yksipuolistaneeksi kirjoitustasi. Pahoitteluni tästä, ja hyvä että puolustat kirjoitustasi.
Ymmärrän filosofisen pointtisi, että barbaarisuus ei välttämättä ole aina pahasta. Se voidaan periaatteessa nähdä elinvoimana ja tarmona tavoitella parempaa. Barbaarisuudessa on varmaankin jotain sellaista elinvoimaa, joka viehättää ja on säästäväisesti annosteltuna ehkä tarpeellistakin. Mutta en käyttäisi tässä yhteydessä termiä barbaarinen, vaan kannatan enemmän sivistynyttä muutosmyönteisyyttä ja -halukkuutta.
Nietzscheä en ole riittävästi lukenut, jotta voisin uskottavasti argumentoida hänen ajatuksiaan vastaan. Kirjoitat, että "puhtaasti Nietzscen ajatuksien näkökulmasta: riskit ja tuhot voivat olla hirvittäviä, mutta se on toisarvoista siihen verrattuna, että ihminen saa tilaisuuden loistaa."
Kyllä, tällaista barbariaa degrowth vastustaa. Mutta se, että barbariaa vastustetaan, ei tarkoita että elinvoimaa ja muutoshalukkuutta ei saisi olla lainkaan. Tärkeämpää on hakea tasapainoa muutoksen ja varovaisuuden välillä, jotta "riskit ja tuhot" eivät yhteiskunnan tasolla realisoituisi.
En määrittelisi barbaarisuutta myönteiseksi, vaikka se sisältääkin osittain myönteisiä osakomponentteja (elinvoimaisuus, tarmo tavoitella parempaa). Elinvoimaisuutta ja tarmoa tavoitella parempaa on olemassa myös ei-barbaarisissa ihmisissä.
Teoreettisesti hirvittävät riskit ja tuhot ovat ehkä puolustettavissa, mutta kuitenkaan käytännön ekologisuuden ja humaanisuuden näkökulmasta tämä teoreettinen argumentti ei ole kovinkaan "järkevä"?
Viimeinen kommenttisi lause on tärkeä ja kannatettava: "yksisilmäinen talouskasvun tuijottaminen, luonnonvarojen tuhlaaminen ja onnen mittaaminen pelkästään bruttokansantuotteella on typerää ja vaarallista. Niitä pitää meidän kaikkien vastustaa."
Onnen ja hyvinvoinnin mittaaminen jo sinällään voi olla barbaarista, sillä mittaaminen välineellistä ja redusoi nämä itseisarvollisesti tärkeät asiat optimoinnin, maksimoinnin tms kohteiksi.
Jaakko Koivulalle: En minäkään Nietzscheä tunne, mutta kyllä itse pitäisin mieluummin nykyistä kulutususkoista ihmiskuntaa kuohittuna lammaslaumana, jolle vapaus on vain vapautta kuluttaa ja onnen määritelmä Big Brother 50 tuuman littu-tv:stä. Tähän ei ole tarvittu mitään pakottamista. Kyllä F.N. taitaa kääntyillä haudassaan nimenomaan nykymenoa seuratessaan. Syväekologisten ajattelijoiden diktatuuria ei kukaan muu kuin Pentti Linkola liene tosissaan esittänyt, ainakaan Suomessa.
VastaaPoistaBlogissasi kirjoitat, että degrowth-liikkeen taloustieteelliset selitykset tuntuvat olevan köykäisiä. Jos tarkoitat tällä jatkuvan talouskasvun mallin kritisointia sinänsä, niin väittäisin asian olevan päinvastoin. Kyllä teoreettiset perustelut sille, että talouskasvu voisi jatkua ikuisesti, ovat vähintäänkin ontuvia. Ikuinen kasvu on mahdotonta, tarkastellaan maailmantaloutta sitten termodynamiikan lakien valossa tai esimerkiksi klassisena yhteislaitumen tragediana.
Jos taas tarkoitat sitä, millaista vaihtoehtoa degrowth-liike tarjoaa talouskasvun tilalle, olen ainakin osittain kanssasi samaa mieltä. Minulle on jäänyt epäselväksi, onko degrowth-liikkeen parissa pohdittu sitä, miten nykytilanteesta voitaisiin päästä - käytännössä - sellaiseen talousmalliin, joka mahdollistaisi talouslaskun. Finanssijärjestelmä kun on rakennettu niin, että ilman jatkuvaa kasvua se romahtaa. Jossain kirjoituksessa viitattiin Peter Victorin (menikö oikein?) hahmotelmiin, joissa tämä tapahtuisi noin 20 vuoden aikajänteellä. Taitaa olla myöhäistä... Eksponentiaalisesti kasvava velkakupla puhkeaa hetkenä minä hyvänsä. Kyllä romahduksen jälkeen tietenkin jotain tulee tilalle, mutta tuolloin maailman talouksien voimasuhteet voivat näyttää hyvinkin erilaisilta, etenkin kun öljystä tulee pula. Yhtä ainoaa talouslaskun mallia tuskin voi sellaisenaan käyttää maailman joka kolkassa.