Economist: Euroopan sivistyksen tie on noussut pystyyn

Economist kirjoittaa heinäkuun 17. päivän numerossaan, että Euroopan tie kohti ideaalia sivilisaatiota on noussut pystyyn.

"Europeans thought that they were progressing towards an ideal civilization. Now time is up, and it hurts."

Kirjoituksessa todetaan Euroopan haastava taloustilanne. Mantereellamme on pidetty tärkeänä, että kansalliset hyvinvointijärjestelmät edistävät hyvinvointia tasa-arvoisesti ja oikeudenmukaisesti, kunkin yksilön taloudellisista lähtökohdista piittaamatta. Nyt tämä tie on kuitenkin noussut pystyyn: hyvinvointijärjestelmää ei kyetä ylläpitämään, koska väestön ikääntyessä ja keskimääräisen työmäärän vähentyessä järjestelmän rahoituspohja ei ole riittävän kattava.

Johtopäätös on, että eurooppalaisten on joko tehtävä enemmän töitä tai sitten hyvinvointijärjestelmän tarjoamia palveluja on leikattava. Economist hyökkää erityisesti ranskalaista 35 viikkotyötunnin ja 60 vuoden eläköitymisiän mallia vastaan:

"Until now, much of Europe has chosen to put its values before growth. In reality, the 35-hour working week in France was not a mark of progress, but a brake on job creation and a spur to deindustrialisation to lower-cost countries; the French may have more time on their hands, but they have little money to do anything with it. Retirement at 60 in an ageing society is not a sign of civilisation, but a cruel joke played in on the next generation."

Economistille ranskalaisten työntekijöiden vapaa-aika näyttäisi olevan arvokasta vain, jos heillä on käytettävissään rahaa vapaa-ajallaan. Eläkeläinen puolestaan ei ilmeisesti voi olla yhteiskunnalle hyödyllinen. Eikö vapaa-aikaa tosiaankaan voi käyttää arvokkaasti ilman rahaa? Eikö eläkkeellä voi pitää itsestään ja toisista ihmisistä sekä luonnosta huolta?

Economistin analyysin keskeinen johtopäätös on, että eurooppalaisten täytyy perääntyä "tekopyhistä" sivistyksen arvoistaan ja varmistettava talouskasvu, jotta hyvinvointipalvelut voidaan rahoittaa. Lehden arvomaailmassa todellinen kehitys on talouskasvuvetoista, ja muu arvomaailma on tälle alisteista:

"The euro-zone crisis has exposed such hypocrisy. It may still take time before Europeans conclude that they must compromise their ideals in order to secure the growth needed to preserve what they can of their lifestyles. But if they did, that would be real progress."

Tämä kasvun lisäämiseen perustuva hyvinvointiskenaario on toki yksi mahdollinen maailmankuva. On kuitenkin hälyttävää, että Economist ei tunnista eikä analysoi tämän kasvuskenaarion varjopuolta: kasvun ekologiset rajat ovat tulossa vastaan, joten kasvusta on todennäköisesti joka tapauksessa tingittävä tulevaisuudessa.

Onkin hämmästyttävää, että Economist ei ota huomioon, saati analysoi, kasvuttoman skenaarion mahdollisuutta. Tasa-arvoisen ja oikeudenmukaisen hyvinvointijärjestelmän ylläpitäminen on kuitenkin todennäköisesti mahdollista myös hallitun talouslaskun oloissa (Victor 2010). Economist kuitenkin hylkää tämän mahdollisuuden suoralta kädeltä ja asettuu varauksetta tukemaan kasvuun perustuvaa mallia - analysoimatta kasvun varjopuolia ja kasvupakon purkamisen mahdollisia positiivisia vaikutuksia.

Kasvuvapaata lomakautta!

Hyvällä lomalla on tutkitusti positiivisia vaikutuksia työtyytyväisyyteen, mutta huonolla lomalla voi olla jopa päinvastaisia vaikutuksia:

Tästä voisi tehdä senkin positiivisen johtopäätöksen, että työnantajan ja työntekijän kannattaa molempien panostaa työntekijän lomaan ja loman onnistumiseen, jotta työnteko maistuu työntekijälle kesän jälkeenkin.

Virkistävä loma tukee työntekijän jaksamista töissä, yrityksen kasvua ja kannattavuutta, ja epäsuorasti kansantalouden kasvua ja kilpailukykyä. Mutta tästä ei pidä tehdä sitä virheellistä johtopäätöstä, että loma olisi vain työnteon, kasvun ja kilpailukyvyn tukemista varten. Maailmassa on nimittäin tärkeämpiäkin asioita.

Työllä sinänsä voi olla monia muitakin sisältöjä kuin taloudellinen kasvu ja kannattavuus. Itse asiassa degrowth-tulevaisuudessa työ on arvokasta nimenomaan tavoilla, jotka ovat vapaita kasvupakosta. Joten eiköhän nyt vain keskitytä ihan rauhassa kasvuvapaasta lomasta nauttimiseen.

Vapauttavaa kesäkautta!

Kasvu murroksessa -konferenssi Helsingissä 24.9.2010

Lisääkö talouskasvu hyvinvointia? Tulisiko kasvulle asettaa rajat? Vihreä kasvu, kestävä kehitys vai degrowth-talous?

Suomen luonnonsuojeluliiton, Luonto-Liiton ja Ranskan suurlähetystön kulttuuri- ja tiedeosaston järjestämän Kasvu murroksessa -konferenssin tavoitteena on herättää kriittistä keskustelua talouskasvun, hyvinvoinnin ja ympäristönsuojelun yhteydestä.

Talouskasvua on perinteisesti pidetty yhteiskunnallisen kehityksen ja hyvinvoinnin mittarina. Samalla jatkuvan kasvun lukuisat haittavaikutukset ovat kuitenkin tulleet ilmeisiksi: haasteita ovat muun muassa maapallon ekologisen kantokyvyn ylittyminen ja ilmastonmuutos.

Kasvu murroksessa -konferenssi on ilmainen ja avoin kaikille. Tervetulleita ovat niin asiantuntijat, kansalaisjärjestötoimijat kuin suuri yleisökin.

Konferenssin aamupäivän seminaariohjelma koostuu alan kansainvälisten huippujen ja suomalaisten kommentaattoreiden puheenvuoroista. Iltapäivällä järjestettävät alan asiantuntijoiden vetämät temaattiset työryhmät syventävät aamupäivän keskusteluja ja pyrkivät löytämään konkreettisia toimintaehdotuksia kohtuutalousyhteiskunnan luomiseksi.

Mukana menossa:

• Tim Jackson - Prosperity without Growth
• Peter Victor - Managing Without Growth: Slower by Design, Not Disaster
• Serge LaTouche - Farewell to Growth

Facebook-linkki: http://www.facebook.com/event.php?eid=129167257118702

Duodecim: Johtaako terveydenhuollossa lääkäri vai taloustieteilijä?

Emeritysprofessori Martti Kekomäki kirjoittaa Duodecim-lehdessä terveydenhuollon johtamisen haasteesta: näyttää siltä, että terveydenhuollossakin tuottavuuden mittaamiseen perustuva johtaminen uhkaa johtaa - ja on paikoin johtanutkin - terveydenhuoltoa kohti ongelmia.

Kekomäen mukaan terveyssektorin johtamisen dilemma liittyy mittaamisen haasteisiin. Hänen mukaansa lineaarisella cost-volume-profit-kuvaajalla (CVP) ei voitane ohjata kovin tehokkaasti koko terveydenhuollon toiminnan epälineaarista kustannus-vaikuttavuusfunktiota.

"Siis taloustietelijä vai lääkäri? Niin kauan kuin CVP merkitsee lääkärille lääkärille pelkästään keskuslaskimopainetta, tuskin lääkärikään. Mutta kokeneen lääkärin kouluttaminen johtajaksi on kannattava investointi. Hyvästä lääkäristä ei tarvitse tulla huonoa johtajaa vaan hyvä johtaja. Ei myöskään kannata surra lääkärin vaivalla hankitun ammattitaidon hukkaamista toisarvoisen tehtävän hoitamiseen, sillä terveydenhuoltoyksikön johtaminen ei sitä ole. Se on vahvaa kenttäkokemusta, laajaa osaamista, jatkuvaa oppimista, syvää ihmistuntemusta ja kestävää moraalia edellyttävä tehtävä, jossa toimitaan yksittäisten potilaiden ja potilasryhmien parhaaksi."

Kekomäen mukaan lääkärillä on parhaat mahdollisuuden ohjata terveydenhuoltoa "punnitsemalla tuloksia, mittaamalla toiminnan tuottamien hyötyjen ja sitoutuneiden kustannusten suhteen raja-arvoa, neuvottelemalla, etsimällä keinoja tuon raja-arvon tasoittamiseen poikki vaihtoehtoisten toimintojen ja siten maksimoimaan yksikössä ja koko järjestelmässä tuotetun terveyden kokonaismäärää."

"Tuo tavoite ei ole helposti saavutettavissa. Silti jo sen määrittäminen vie koko järjestelmää oikeaan suuntaan - ja poispäin tuottavuus- ja säästötalkoista."

Ihmisten hyvinvoinnin redusoiminen yksinkertaisiksi mittareiksi ja näiden mittareiden hyödyntäminen johdon keskeisenä optimointivälineenä on vaarallista, ellei johto punnitse päätöstilanteissa näiden mittareiden suhdetta hyvinvoinnin monimuotoiseen, kompleksiseenkin kokonaisuuteen.

Mittareita kuten BKT, GPI ja CVP toki tarvitaan, mutta ei tule kuvitella, että pelkästään niitä säätelemällä voidaan maksimoida tai optimoida jotain sellaista, joka ei ole redusoitavissa maksimoitavaksi tai optimoitavaksi. Tämä päteen niin ympäristön kuin ihmistenkin hyvinvointiin.