Duodecim: Johtaako terveydenhuollossa lääkäri vai taloustieteilijä?

Emeritysprofessori Martti Kekomäki kirjoittaa Duodecim-lehdessä terveydenhuollon johtamisen haasteesta: näyttää siltä, että terveydenhuollossakin tuottavuuden mittaamiseen perustuva johtaminen uhkaa johtaa - ja on paikoin johtanutkin - terveydenhuoltoa kohti ongelmia.

Kekomäen mukaan terveyssektorin johtamisen dilemma liittyy mittaamisen haasteisiin. Hänen mukaansa lineaarisella cost-volume-profit-kuvaajalla (CVP) ei voitane ohjata kovin tehokkaasti koko terveydenhuollon toiminnan epälineaarista kustannus-vaikuttavuusfunktiota.

"Siis taloustietelijä vai lääkäri? Niin kauan kuin CVP merkitsee lääkärille lääkärille pelkästään keskuslaskimopainetta, tuskin lääkärikään. Mutta kokeneen lääkärin kouluttaminen johtajaksi on kannattava investointi. Hyvästä lääkäristä ei tarvitse tulla huonoa johtajaa vaan hyvä johtaja. Ei myöskään kannata surra lääkärin vaivalla hankitun ammattitaidon hukkaamista toisarvoisen tehtävän hoitamiseen, sillä terveydenhuoltoyksikön johtaminen ei sitä ole. Se on vahvaa kenttäkokemusta, laajaa osaamista, jatkuvaa oppimista, syvää ihmistuntemusta ja kestävää moraalia edellyttävä tehtävä, jossa toimitaan yksittäisten potilaiden ja potilasryhmien parhaaksi."

Kekomäen mukaan lääkärillä on parhaat mahdollisuuden ohjata terveydenhuoltoa "punnitsemalla tuloksia, mittaamalla toiminnan tuottamien hyötyjen ja sitoutuneiden kustannusten suhteen raja-arvoa, neuvottelemalla, etsimällä keinoja tuon raja-arvon tasoittamiseen poikki vaihtoehtoisten toimintojen ja siten maksimoimaan yksikössä ja koko järjestelmässä tuotetun terveyden kokonaismäärää."

"Tuo tavoite ei ole helposti saavutettavissa. Silti jo sen määrittäminen vie koko järjestelmää oikeaan suuntaan - ja poispäin tuottavuus- ja säästötalkoista."

Ihmisten hyvinvoinnin redusoiminen yksinkertaisiksi mittareiksi ja näiden mittareiden hyödyntäminen johdon keskeisenä optimointivälineenä on vaarallista, ellei johto punnitse päätöstilanteissa näiden mittareiden suhdetta hyvinvoinnin monimuotoiseen, kompleksiseenkin kokonaisuuteen.

Mittareita kuten BKT, GPI ja CVP toki tarvitaan, mutta ei tule kuvitella, että pelkästään niitä säätelemällä voidaan maksimoida tai optimoida jotain sellaista, joka ei ole redusoitavissa maksimoitavaksi tai optimoitavaksi. Tämä päteen niin ympäristön kuin ihmistenkin hyvinvointiin.