Economist: Euroopan sivistyksen tie on noussut pystyyn

Economist kirjoittaa heinäkuun 17. päivän numerossaan, että Euroopan tie kohti ideaalia sivilisaatiota on noussut pystyyn.

"Europeans thought that they were progressing towards an ideal civilization. Now time is up, and it hurts."

Kirjoituksessa todetaan Euroopan haastava taloustilanne. Mantereellamme on pidetty tärkeänä, että kansalliset hyvinvointijärjestelmät edistävät hyvinvointia tasa-arvoisesti ja oikeudenmukaisesti, kunkin yksilön taloudellisista lähtökohdista piittaamatta. Nyt tämä tie on kuitenkin noussut pystyyn: hyvinvointijärjestelmää ei kyetä ylläpitämään, koska väestön ikääntyessä ja keskimääräisen työmäärän vähentyessä järjestelmän rahoituspohja ei ole riittävän kattava.

Johtopäätös on, että eurooppalaisten on joko tehtävä enemmän töitä tai sitten hyvinvointijärjestelmän tarjoamia palveluja on leikattava. Economist hyökkää erityisesti ranskalaista 35 viikkotyötunnin ja 60 vuoden eläköitymisiän mallia vastaan:

"Until now, much of Europe has chosen to put its values before growth. In reality, the 35-hour working week in France was not a mark of progress, but a brake on job creation and a spur to deindustrialisation to lower-cost countries; the French may have more time on their hands, but they have little money to do anything with it. Retirement at 60 in an ageing society is not a sign of civilisation, but a cruel joke played in on the next generation."

Economistille ranskalaisten työntekijöiden vapaa-aika näyttäisi olevan arvokasta vain, jos heillä on käytettävissään rahaa vapaa-ajallaan. Eläkeläinen puolestaan ei ilmeisesti voi olla yhteiskunnalle hyödyllinen. Eikö vapaa-aikaa tosiaankaan voi käyttää arvokkaasti ilman rahaa? Eikö eläkkeellä voi pitää itsestään ja toisista ihmisistä sekä luonnosta huolta?

Economistin analyysin keskeinen johtopäätös on, että eurooppalaisten täytyy perääntyä "tekopyhistä" sivistyksen arvoistaan ja varmistettava talouskasvu, jotta hyvinvointipalvelut voidaan rahoittaa. Lehden arvomaailmassa todellinen kehitys on talouskasvuvetoista, ja muu arvomaailma on tälle alisteista:

"The euro-zone crisis has exposed such hypocrisy. It may still take time before Europeans conclude that they must compromise their ideals in order to secure the growth needed to preserve what they can of their lifestyles. But if they did, that would be real progress."

Tämä kasvun lisäämiseen perustuva hyvinvointiskenaario on toki yksi mahdollinen maailmankuva. On kuitenkin hälyttävää, että Economist ei tunnista eikä analysoi tämän kasvuskenaarion varjopuolta: kasvun ekologiset rajat ovat tulossa vastaan, joten kasvusta on todennäköisesti joka tapauksessa tingittävä tulevaisuudessa.

Onkin hämmästyttävää, että Economist ei ota huomioon, saati analysoi, kasvuttoman skenaarion mahdollisuutta. Tasa-arvoisen ja oikeudenmukaisen hyvinvointijärjestelmän ylläpitäminen on kuitenkin todennäköisesti mahdollista myös hallitun talouslaskun oloissa (Victor 2010). Economist kuitenkin hylkää tämän mahdollisuuden suoralta kädeltä ja asettuu varauksetta tukemaan kasvuun perustuvaa mallia - analysoimatta kasvun varjopuolia ja kasvupakon purkamisen mahdollisia positiivisia vaikutuksia.