Argumentoin, että todelliset vaihtoehdot eivät löydy vallitsevista ajatusmalleista käsin:
Maaseudulla on luontainen viehätys: elämä luonnon keskellä tarjoaa ihmiselle jotakin välitöntä, kehollista. Tulevaisuutta ajatellen tämä on hyvä tiedostaa. Uhkana kuitenkin on, että maaseutumaisesta elämästä tehdään kauppatavaraa. Rakennetaan tarinoita ja brändejä, joilla houkutellaan luontoelämyksiä kaipaavia kuluttajia. Tällaiset palveluinnovaatiot saattavat häivyttää maaseutujen ytimen, jolloin niistä tulee huvipuistoja.
Kestävämmällä pohjalla on paikallisuuden ja luonnonmukaisuuden säilyttävä, ei vain niitä markkinoiva kehitys. Rahoituksesta päättävien onkin annettava tilaa myös sellaisille ratkaisuille, jotka mahdollistavat ihmisen ja luonnon hyvinvoinnin, mutta eivät suoraan tuota talouskasvua. Käsityö ja lähellä tuotettu luomuruoka ovat esimerkkejä, joilla on selvää potentiaalia, mutta jotka eivät mahdu vain isoja yksikköjä tuijottavien päättäjien listoille.
Mielenkiintoinen pointti. Näin "peräkylän" tyttönä, jonka tarkoitus on tuottaa pienimuotoista matkailu- ja hyvinvointi palvelua (kulttuuri-, hyvinvointi- ja luontoretket), joku tässä "tuotteistamisessa" pistää vastaan. Tiedän, ettei sais mainostaa, mut kai antituotetta saa mainostaa:). Me ollaan kehitetty yrityksellemme leikkimielinen "antituote" - Finnshui ja myös testi, onko kotonasi Finnshuit kohdallaan:). Idea on, että esineillä sinänsä ja tekemisellä on tarinansa ja itseisarvonsa.
VastaaPoistaMustavalkoinen tämä tuotteistamiskysymys ei toki ole, kaikkihan voidaan henkilöistä ja valtioista alkaen mieltää tuotteiksi tai brändeiksi. Tällaisen ajattelun leviäminen on silti yksinomaan huolestuttavaa.
VastaaPoistaYksi keskeisimmistä määreistä taitaa olla autonomisuus - jolla viittaan ympäristönsä tiedostavaan omaehtoisuuteen. Vastaesimerkkinä toimii vaikkapa jotkut Pohjois-Suomen hiihtokeskukset, joista isot ketjut ovat markkinastrategioineen parhaansa mukaan tehneet huvipuistoja. Näissä tapauksissa hieman muita korkeammalle kurottavat nyppylät on tehokkaasti valjastettu kuluttamisen areenoiksi, jotka ympäri maailmaa muistuttavat toisiaan. Toisenlainen, autonomisempi alueen kehittäminen olisi ottanut huomioon paikallisen kulttuurin, luonnon ja maiseman ja toiminut niiden puitteissa.
Paavo:
VastaaPoistaToisenlainen, autonomisempi alueen kehittäminen olisi ottanut huomioon paikallisen kulttuurin, luonnon ja maiseman ja toiminut niiden puitteissa.
...olettaen, että sellainen olisi mahdollista/taloudellisesti järkevää.
Tavallaan ymmärrän vihamielisyyden "markkinoiden" kieltä kohtaan, tavallaan en ymmärrä sitä. Memetiikka on joillekin punainen vaate, mutta mielestäni meemin/meemipleksin konsepti voi olla hyödyllinen esimerkiksi tuotteistamisen tai markkinoinnin ymmärtämisessä: kun jonkin asian hyväksyntää ja käyttöönottoa tahdotaan edistää, siitä hiotaan mahdollisimman helposti hyväksyttävä ja käyttöönotettava paketti. Keinot ovat pitkälti samat, oli kyseessä sitten kulutusta lisäävä tai kulutusta vähentävä meemipleksi. Tuotteistamisen ajatukset toimivat molemmissa tapauksissa.
Janne: Miksi taloudellinen "järkevyys" olisi se ylin pyöveli? Miksei vaikkapa kulttuurisen (puhumattakaan ekologisen) monimuotoisuuden säilyttäminen mene sen yli? Eli vaikka taloudelliset reunaehdot täyttyisivät, mutta kulttuurinen monimuotoisuus tuhoutuisi, niin päätöksenä olisi no-go.
VastaaPoistaYksi vastaus tietysti on, että rahalla mittaaminen on helpompaa. Jep, mutta parempaa elämää haettaessa helppous ei ehkä ole se paras arviointikriteeri.
Paavo: Kaikkien ylin pyöveli on alkuräjähdys (ellei sitten usko jumalan luoneen kaikkea tyhjästä). Hubblen lain mukaan universumi kasvaa. Ja kun tämä kasvu joskus lakkaa universumi painovoiman lain mukaan supistuu ja kuolee yhdeksi mustaksi aukoksi. Maailman kaikkeiden ylin laki on siis: kasva tai kuole. Tämä sama laki pätee kaikkeen elävään ja elottomaan. Myös talouteen: se joko kasvaa tai kuolee pois. Millaisen maailman olette määrittäneet Degrowthissa talouden kuoleman jälkeeen?
VastaaPoistaPaavo, ymmärsin sinun tarkoittaneen, että esimerkiksi hiihtokeskusten kehittämiselle olisi ollut reaalisia vaihtoehtoja. Voi olla; yhtälailla voi olla, ettei helppoja "vaihtoehtopolkuja" ollut. Olen taipuvainen uskomaan, että vaihtoehtoiset kehityspolut eivät ole olleet ainakaan yhtä helppoja, sillä muuten näkisimme enemmän vaihtoehtoisten kehitysmallien toteumia.
VastaaPoistaOsasyy tietysti on siinä, että näitä muita arvoja ei mitata. Itsehän kannatan melko vahvasti luonto- ja muiden arvojen kvantifiointia rahaksi, nimenomaan tästä pragmaattisesta syystä: muuten niitä ei yleensä oteta päätöksenteossa korulauseita kummemmin huomioon.
Vähän sivuhuomiona, nämä vaihtoehtoiset kehityspolut ja niiden miettiminen on mielestäni jopa tärkeämpää kuin vaihtoehtoisilla tulevaisuuksilla spekulointi. Voimme postuloida monenlaisia järjestelmiä, joissa esimerkiksi luontoarvot otetaan liiketoiminnassa huomioon, mutta ne jäävät fiktion asteelle mikäli emme keksi kehityspolkuja, joilla niihin päästään.
Olen samaa mieltä Paavon kanssa tästä autonomisuusasiasta, siis sikäli mikäli ymmärrän häntä oikein:). Mielestäni kaiken tuotteistaminen jotenkin mitätöi ihmistä luovana iteään toteuttavana itseohjautuvana yksilönä. Kaiken tuotteistaminen, varsinkin ideoitten, siis erilaisten ajatusrakennelmien tuotteistaminen, mitätöi meitä aktiivisena, toisten ajatuksia laajentavina ja yhdistävänä luovina yksilöinä. Siksi en esimerkiksi ole halunut rekistöröidä omaa mielenteatteriani tuotteeksi. Haluan, että muut voivat kehittää ja laajentaa omia ajatuksiani eteenpäin. En halua olla rakentamassa uusia dogmeja. Sitä paitsi olenhan luonut omat ideani käyttämällä muitten ajatuksia tikapuinani.
VastaaPoistaErityisen paljon muo ärsyttää TM-merkit siis näissä erilaisissa mielen tuottamien ideologioitten kaupallistamisessa. Se synnyntaa tällaista autoritaarista hierarkkista guru-kulttuuria, joka ei mahdu mun nuppiin.
Tuotteistaminen voi siis olla osa hallinnankulttuuria, jossa yritetään mahduttaa ihmisiä muurahaisiksi vallitsevaan normatiiviseen valtakulttuuriin.
Anonyymi: Minä en enää kasva pituutta, mutta elän silti vielä. Ja melkoisen suurella todennäköisyydellä elän pidempään kasvamatta pituutta kuin elin pituutta kasvaen.
VastaaPoistaYksinkertaisesti: Vertauksesi on huono ja sille on helppo keksiä lukuisia vastaesimerkkejä.
Anonyymi: Ihminen kasvaa (=vanhenee) koko ikänsä kunnes kuolee. Et keksi yhtään esimerkkiä, jossa kasvun loppu ei johtaisi kuolemaan, koska sellaista ei ole. Kasvu ei ole yksinkertaistettavissa vain tilavuuden kasvuun (eli ihmisen tapauksessa pitenemiseen), kuten sanoit. Kerro ihan mitä tahansa esimerkkejä, niin minä voin sanoa, että kasvaako se vai onko se kuollut tai menossa kohti kuolemaa.
VastaaPoistaHeh, joo ja talouden ikäkin kasvaa toki riippumatta bkt:n muutoksista.
VastaaPoistaMitens energia? Pukkaako sitä jostain jatkuvalla syötöllä maailmaan lisää vai tekeekö se kuolemaa?
Ja eikö entropian kasvukin tarkoita jonkin vähenemistä?
En täysin tavoita ajatuksiasi, anonyymi. Toki kasvu on moniulotteinen asia. On elämänlaadullista kasvua ja aineellista kasvua. Olemme vain kulttuurissamme saaneet huomata,että bkt:n kasvu ei lisää samassa määrin ihmisen onnellisuutta. Addiktiot, masennus, muut stressiperäiset sairaudet, syrjäytyminen ovat maassamme yleisesti lisääntyneet huolimatta bkt:n kasvusta. Suomessa viimeisen vuosikymmenen aikana rikkaimman ja köyhimmän tuloerot ovat sen kuin vain kasvaneet.
VastaaPoistaUskon onnea tuovan enemmän kohtuullinen elämä kuin jatkuva varauden lisääntymiseen pyrkivä elämäntapa. Tästä asiasta näyttävät olevan onnellisuustutkijatkin samaa mieltä. Antaminen näyttäisi tuottavan ihmiselle enemmän onnea kuin ottaminen.
Toisen anonyymin pointti oli, että talouden kasvun vertaaminen universumin kasvuun ontuu pahasti. Tätä ei mielestäni tarvitse edes sen kummemmin selittää. Sitten on tietysti asia erikseen, että eihän siitä edes olla varmoja, alkaako universumi jossain vaiheessa taas supistua.
VastaaPoistaMietin vielä tätä entropia ajatusta. Siis sitä, että järjestelmä hakeutuu kohti uutta korkeamman järjestymisen tasoa. Ongelma tämän päivän yhteiskunnassamme on minusta juuri se, että luulemme olevamme niin pirun rationaalisia, vaikka oikeasti elämme myyttistä todellisuutta. Tämä länsimaisen ihmisen valtamyytti on edelleen tämä prinssi, jonka onnen esteenä on lohikäärme. Kun lohikäärme on voitettu nai hän prinsessan, ja saa puolivaltakuntaa, jonka jälkeen hän voi elää onnellisena elämänsä loppuun asti.Paha projisoidaan johonkin, esimerkiksi muslimeihin. Ja ihminen on sitten onnellinen, kun saa puoli valtakuntaa omakseen. Entropiaamme ohjataan(tai on ohjattu) tällä hetkellä kohti yhtä myyttistä todellisuutta.
VastaaPoistaOn kuitenkin muitakin myyttejä, niin kuin Proteus-myytti, jota jo monet ihmiset tänä päivänä elävät. Proteushan oli Jumala, joka vaihtoi olomuotoaan puusta kärmeeksi jne. Eli eri tilanteissa hän oli eri muodossa, ja kyseinen olomuoto eli omaa myyttistä tarinaansa. Mielestäni tällainen myytti luo huomattavasti rikkaampaa ja tasapainoisempaa kulttuuria, kuin tämä nykyinen länsimainen valtamyytti "rationaalisuuden myytti". Tosiasiahan on, että jos olisimme järkeviä, emme olisi tässä ekologisessa tilanteessa.
Entropia on niinsanotusti epäjärjestyksen mittari. Se kulkee termodynamiikan toisen lain mukaisesti vain yhteen suuntaan: entropian määrä maailmankaikkeudessa lisääntyy koko ajan. Tämä on yksi kaikkein rikkumattomimmista periaatteista; kuten fyysikko Sir Arthur Eddington sen aikanaan totesi, asiantuntijat voivat olla toisinaan väärässä, ja empiria on joskus epäluotettavaa - mutta jos teoriasi on ristiriidassa Toisen Lain kanssa, silloin sen osana ei voi olla kuin häviön nöyryytys.
VastaaPoista(Nykytaloustiede muuten on pahassa ristiriidassa toisen lain kanssa.)
Kun rauta ruostuu, puu lahoaa ja kivi rapautuu, entropia lisääntyy. Kun rikot munan, entropia lisääntyy. Kun sekoitat mustaa ja valkoista maalia, entropia lisääntyy.
Hyödyntämällä käytettävissä olevaa energiaa eli eksergiaa, voit vähentää paikallisesti entropiaa, mutta hintana on aina suurempi entropian lisääntyminen muualla järjestelmässä. Kun rakennat talon, lisäät materian järjestäytymisastetta, mutta hintana on materiaalin ja eksergian hukka ja laimeneminen.
Yhteiskuntien monimutkaistuminen onnistuu vain vapaan energian ansiosta. Monimutkaisuutta on ihmisyhteiskunnissa esimerkiksi työnjako ja erikoistuminen. Proxy-mittareita sille voisivat olla vaikkapa eri työnimikkeiden määrän lisääntyminen (ennen suurin osa kulki nimikkeellä "maanviljelijä" tai "talollinen;" nykyään on kaikenlaisia konsulentteja ynnä muita), ja maailmankaupan ns. varastointiyksikköjen (SKU, Stock Keeping Unit) määrän lisääntyminen. Monimutkaisuuden kasvattaminen vaatii kasvavaa energiavirtaa, ja monimutkaisuuden ylläpito vaatii tasaista energiavirtaa. Esimerkiksi talon ylläpito vaatii panostuksia, kuten uutta maalia seiniin.
Systeemi, jonka läpi kulkeva energiavirta pienenee, "romahtaa" ennemmin tai myöhemmin monimutkaisuuden tasolle, jota energiavirta kykenee ylläpitämään.
Ok... mun täytyisi vissiin hieman kerrata tätä fysiikkaa. No, eikö romahdus voi olla pehmeä? Ja toki olen tietoinen, että jonkinlainen romahdus vielä tulee. Sitähän muuten ennakoi jo 60-luvulla Georg von Wright. Carl Jungin lisäksi suosittelen hänen ajatuksiensa lukemista. Von Wright on ollut aikaansa edellä oleva yhteiskuntakriitikko, mutta eipähän häntä olla yhteiskunnallisessa nousuhumalassa kuunneltu.
VastaaPoistaMun pointtini on, että tämän hetkinen "tietäminen" on vääristynyttä. Meidän tieteemme on kuitenkin vain yksi tulkinta todellisuudesta, joka rakentuu luonnon ja ihmisluonnon välineellistämiselle. Intialaiselle fyysikolle tehokkuus maanviljelyssä merkitsee sitä, että saadaan paljon monsuunisateita kastelemaan peltoja. Esimerkiksi joissakin intialaisissa kylissä on palattu vuosisatoja vanhoihin yksinkertaisempiin kastelujärjestelmiin, jotka on todettu ekologisessa mielessä huomattavasti paremmiksi ja ekotehokkaammiksi kuin nämä länsimaisen "tieteelliset" menetelmät, joita sinne vietiin vuosikymmeniä sitten, ja jotka ovat syömässä pohjavesiä loppuun. Asiat eivät ole niin yksinkertaisia, miltä ne näyttävät länsimaisen insinöörin mielestä hänen piirustuspöydällään. Kun perusinsinööri soveltaa tietoaan luontoon ja ihmisluontoon, hän tuppaa unohtamaan tiettyjä inhimillisiä ja luontoon liittyviä systeemisiä tekijöitä, koska hänen todellisuus kuvansa rakentuu hypoteettisille todellisuudesta irroitetuille malleille. Esimerkiksi kun hoidetaan mätäpaisetta, on luonnontieteestä kovasti hyötyä. Sen sijaan jos hoidetaan ihmisen pelkoa, on ihmisluonon mitätöintiä, jos hän ajattelee sen vain olevan ylimääräistä adrenaliinia. Voimme lähestyä pelko-ongelmaa monesta erilaisesta viitekehyksestä käsin - siksihän psykoterapiasuuntauksia on satoja. Niillä jokaisella on omat persoonallisuusteoriansa. Mielestäni ihmismielen sekä luonnon alistaminen pelkäksi empiirisanalyyttiseksi luonnontieteeksi on sen monimuotoisuuden mitätöintiä. Mielestäni tämän hetken suurin ongelma on juuri tämä länsimainen arrogantti tohtorisihminen, joka kuvittelee omaavansa jotakin ainutlaatuisen suurta tietoa, jota yritetään imperialisesti siirtää kaikkiin muihin kulttuureihin ekologisesti tuhoisin seurauksin. Minun maalaisjärkeni sanoo, että empiirisanalyyttisen tieteen kehitys ja se myytti, jonka juoksupoikana tiede on ollut, on keskeisin syy nykyiseen ekologiseen kestämättömään tilanteeseen. Yleensä ongelmia ratkaista sillä samalla näkökulmalla, jolla on luotu.
Maapallolla entropian ei tarvitse kasvaa, koska maapallo on osajärjestelmä,joka saa energiansa Auringosta. Maapallolla energian virtaus pitää yllä elämää ja kiertoja. Energia muuttuu korkeatasoisesta matalamman tason taustasäteilyksi ja tämä muutosvirta pitää meidät (elonkehän) pystyssä ja mahdollistaa mm. tämän kirjoitukseksen tekemisen. Elävän aineen fysiikka poikkeaa kuolleen aineen fysiikasta siten, että elämä ohjaa omia kiertojaan.
VastaaPoistahttp://trustbus.weebly.com/1/post/2010/10/degrowth-ja-teknologia.html
Ihminen voi teknologian ja osaamisellaan vaikuttaa näihin elämän kiertoihin vaikkakin ihmiskunnan teknologian taso ei vielä riitä näihin kiertoihin puuttumiseen kunnolla.
katisar2: "romahdus" voisi teoriassa olla pehmeäkin. Minua vain hirvittää, kun en tiedä historiasta yhtään esimerkkiä pehmeästä romahduksesta (parempi termi lieneisi yhteiskunnan vetäytyminen). Hyvä tutkimus ja kirjallisuuskatsaus energian ja yhteiskuntajärjestyksen suhteesta löytyy Joseph Tainterin kirjasta The Collapse of Complex Societies (1988). Tutkimuksessa osoitettiin, että maya- ja Chalcoa-intiaanien kulttuurien sekä Rooman imperiumin romahdusta edelsi ja edesauttoi huomattavasti yhteiskunnan läpi kulkevan energiavirran kasvun hidastuminen ja kääntyminen laskuun. (Tarkemmin sanoen energian hankkimiseksi tehtyjen "sijoitusten" laskeva rajahyöty. Analogia uusiutuviin energianlähteisiin liittyvään villitykseen on, muuten, ilmeinen.)
VastaaPoistaJos blogissani referoimani energiaekonomi Robert Ayresin eksergiateoria on oikeassa (mielestäni hänen empiiriset ja teoreettiset perustelunsa ovat erittäin vakuuttavia), taloutemme on riippuvainen yhteiskunnan läpi kulkevasta energiavirrasta. Jos energiavirta pienenee, talous kärsii. Degrowth-mielessä se olisi tietysti hyvä juttu, mutta suuri huolenaiheeni on yhteiskunnan tila ja kestävyys. Talouden supistuminen kun väkiluku pysyy ennallaan tai kasvaa tarkoittaa kiristyvää kilpailua vähenevistä resursseista (olivat ne sitten energiaa tai vaikka työpaikkoja). Jokainen voi kuvitella, millainen nykyisestäkin kiristyvä kilpailuyhteiskunta olisi häviäjien kannalta.
Degrowth-ajattelussa tietysti lähdetään siitä, että ihmisiltä poistettaisiin "pakko" kilpailla. En suoraan sanottuna usko niin käyvän, en siinä mitassa kuin tarvittaisiin, sillä pienellä miettimisellä huomaa, että muutostarve taistelee satojen tuhansien vuosien evoluutiota vastaan. Tarvitaan vain järjestelmä, jossa ihmisillä on tarve ja oikeus parantaa omaa tai lastensa asemaa, ja meillä jo onkin ainekset kilpailun jatkumiselle - erityisesti jos resurssit, joista kilpaillaan, niukkenevat. Tätä voi olla vaikea hahmottaa, mutta mielestäni tulos on selviö. Pitäisi varmaan joskus koodata havainnollistava simulaatio aiheesta.
Eikä ongelma poistu, vaikka osa ihmisistä hyväksyisikin talouslaskun eetoksen: Peter Turchin kuvaa kirjassa War and Peace and War (2005), kuinka de facto talouslaskun oloissa - talous pysyi vakaana, mutta väkiluku kasvoi - pelkästään alle 2 % väestöstä muodostaneen eliitin kilpailu yhteiskunnallisesta asemasta (=resursseista) sorti keskiajan Ranskan 60-80 vuoden sykleissä toistuviin verisiin sisällissotiin, jotka katkesivat vasta kun riittävästi ihmisiä oli kuollut ja jaettavaa oli taas hetkeksi ylenmäärin. Samanlainen kehitys on nykypäivänä ollut mm. Ruandan vuoden 1994 kansanmurhan (kts. esim. tämä artikkeli ja Sudanin kriisin taustalla.
Habuman: olet oikeassa siinä, että Maapallo ei ole suljettu järjestelmä. Elävän aineen ja "kuolleen aineen" fysiikalla ei kuitenkaan ole kuin aste-ero, sillä komplekseja kiertoja syntyy myös "kuolleessa aineessa." Totta kyllä, elävissä järjestelmissä kierrot ovat kertaluokkia monimutkaisempia.
VastaaPoistaSe, että entropian ei Maapallolla tarvitse kasvaa kokonaisuutena, ei kuitenkaan tarkoita, etteikö entropian vääjäämätön lisääntyminen olisi ongelma. Jos talousjärjestelmämme kierron läpi kulkeva energiavirta pienenee, entropiaa lisäävät prosessit purkavat monimutkaisuutta ennemmin tai myöhemmin. Degrowth-mielessä se on tietysti toivottava asia, mutta yllä selostin miksen pidä sitä toivottavana yhteiskunnassa, jonka väkiluku kasvaa tai pysyy tasaisena.
Linkkaamassasi teoriassa "tehokkuuden" lisäämisestä on yksi vakava ongelma: Jevonsin paradoksi eli rebound effect puuttuu kokonaan. Lyhyesti, jos säästämme tai opimme tehostamaan jonkin resurssin käyttöä niin paljon että sillä on merkitystä, sen hinta laskee. Laskenut hinta ja/tai lisääntynyt saatavuus houkuttelee käyttämään sitä enemmän, ja kohteissa joissa sitä ei ole aikaisemmin käytetty. Kaikkea tehokkuushyötyä se ei syö, mutta paljon kuitenkin - esimerkiksi kotitalouksien energiansäästöstä noin 30 %, joissain muissa kohteissa jopa 80 %.
En tarkoita tätä nyt henkilökohtaisesti, mutta olen lukenut aika paljon sanahelinää siitä miten talous on teoriassa mahdollista irroittaa resurssien kulutuksesta ja kulutuksen kasvusta. Valitettavasti en ole vielä nähnyt yhtään tilastoa, joka osoittaisi näin käyneen - ja aika monta tilastoa, jotka marssivat vääjäämättä kohti koillista. Tietysti, Sixten Korkmanin sanoin, aina on mahdollista ettemme vain ole yrittäneet tarpeeksi kovasti.
Pidän kuitenkin todennäköisempänä, että tämä harhaluulo perustuu samoihin talousopin kirjoihin kuin muukin jatkuvan kasvun haihattelu. Klassinen taloustiedehän ei ota ympäristöä, energiaa tai entropiaa mitenkään huomioon, joten sitä lukevalle kasvun irroittaminen reaalitaloudesta onkin teoriassa mahdollista.
Minulle nämä teidän teoreettiset lähtökohdat eivät ole tuttuja, mutta mieleeni tulee ihan muutama tällainen käytännön kenttätyöhön liittyvä asia. Monet puhuvat,kuinka jatkuva taloudellinen kasvua on pakko pitää yllä, jotta voimme ylläpitää sosiaali- ja terveyspalvelujamme. Onko otettu huomioon, että merkittävä osa pahoinvoinnistamme on stressiperäisiä sairauksia. Melkein puoli miljoonaa ihmistä syö masennuslääkkeitä, psykosomaattiset stressiperäiset sairaudet ovat hyvin tavallisia, erilaiset vatsa-, selkä- ym. vaivat. Puhumattakaan sosiaalisista ongelmista. Jos elämme kohtuullisemmin, väitän, että myös sosiaali- ja terveys kulumme pienenevät. Jatkuvan kasvun myytti ja lisääntyvä eriarvoisuus tuottaa psykofyysistä pahoinvointia. Väitän, että kun elää elämäänsä kohtuullisemmin ja saa toteuttaa potentiaaliaan paremmin, voi hän tehdä töitä ilolla pitempään. Ja kaikki ihmiset eivät ole ryysäämistä eläkkäälle. Kasvun ideologia on se joka kasvattaa jatkuvasti myös terveys- ja sosisaalihuollon palveluiden kysyntää. Onko otettu huomioon laskelmissa, että kun ihmiset vähentävät töitä, alkaa moni heistä tekemään vapaaehtoistyötä ja siirtyy osittain vaihdantatalouteen? Tämän olen nähnyt omassa tuttavapiirissä. Otetaanko tällaisia asioita teidän teorioissanne mitenkään huomioon?
VastaaPoistaMielestäni tulevaisuuden yhteiskuntaa tulisi rakentaa poikkitieteellisen integroituneemman tieteen pohjalta. Esimerkiksi antropologia tutkii tänä päivänä esimerkiksi alkuperäiskansojen elintapoja. Miten he elivät sopusoinnussa luonnon kanssa? En usko pelkkään "uuteen teknologiaan" ongelmien ratkaisuna. Tarvitsemme arvo- ja asenne muutosta. Tarvitsemme tiivistä monikulttuurista ja -tieteellistä yhteistyötä.
katisar2, itse ainakin olen tietoinen mainitsemistasi asioista. Olen myös ihan itse vähentänyt kulutustani ja tavallaan hypännyt pois oravanpyörästä (ehkä sitten uuteen oravanpyörään...) eli "leppoistanut" elämääni, mielestäni hyvin tuloksin.
VastaaPoistaTästä ei kuitenkaan voi suoraan päätellä, että kasvu = pahaa, tai leppoistaminen = hyvää. Mielestäni kyseessä on tietynlainen näköharha: järjestelmämme mahdollistaa sen, että muutamat ihmiset loikkaavat oravanpyörästä, mutta näkemättä jää usein se, että he tavallaan elävät järjestelmän "siivellä," sen tulonsiirtojen turvin. En tarkoita tätä nyt pahalla, tarkoitan vain, että esimerkiksi vapaaehtoistyön mahdollistaa pitkälti se, että muualla tuotetaan ylijäämää jolla tämä vapaaehtoistyöntekijä pystyy elämään. Vapaaehtoistyöntekijä nauttii myös infrastruktuurista - esimerkiksi sähköstä - joka syntyy tämän tuottavan työn ja kasvun tuloksena.
Olisiko tälläinen mahdollista talouslaskun maailmassa? Epäilen suuresti. Ennemmin tai myöhemmin tulonsiirrot vähenisivät, ja työmäärän vähentäminen kävisi kovin vaikeaksi, tai ainakin johtaisi niin vakavaan elintason laskuun että harva siihen ryhtyisi. Pahimmillaan ihmisten täytyisi tehdä mitä tahansa työtä vain saadakseen leipää pöytään.
Olen siitä täysin samaa mieltä, että kilpailutilanne tuottaa yhteiskunnissa ja yksilöissä vakavaa pahoinvointia. Nimenomaan siitä syystä haluaisin välttää kilpailun kiristymistä entisestään. Kasvun kääntyminen laskuksi johtaa tälläiseen kiristyvään kilpailuasetelmaan lähes väistämättä.
Ja, kuten yllä totesin, historia näyttää ettei edes 98 % kasvua tavoittelematon enemmistö riittänyt välttämään talouslaskun yhteiskunnallisia ongelmia. Miten monta prosenttia ihmisistä ajattelit olevan valmiita talouslaskuun? 50 %? 99 %?
Ei rajoittamatonkaan kasvu ole mitenkään automaattisesti tavoiteltavaa; luulen, että tavoiteltavaa olisi maltillinen, luonnon rajoja kunnioittava kasvutahti. Ihmisille on kuitenkin annettava mahdollisuuksia kehittää itseään ja parantaa omaa elämäänsä, ja jos se sallitaan, melkein väistämättä joudumme sallimaan myös taloudellisen toimeliaisuuden kasvun. Emmehän me voi muiden ihmisten puolesta päättää, että sinun täytyy nyt nauttia tästä vapaaehtoistyöstä, tai muuten.
VastaaPoistaViime aikoina olen lueskellut yhdestä lähiaikojen yhteiskunnasta, jossa oman aseman parantaminen ei ollut kansan suurelle valtaosalle mahdollista, ja jossa nimenomaan päätettiin ihmisten puolesta, että nyt nautit tästä matalasta elintasosta, tai muuten. Puhun tietysti Neuvostoliitosta; merkillepantavaa esimerkiksi Lauri Vahtren kirjassa Absurdin suurvalta (suosittelen lämpimästi!) on se, miten samankaltaisia Neuvostoliiton propagandan ja matalamman elintason puolestapuhujien argumentit ovat. Ei se näköalattomuuskaan, järjestelmän suoraan synnyttämästä absurdiudesta ja korruptiosta puhumattakaan, kovin tervettä tuntunut olevan.
Antropologit ovat toki tutkineet näitä alkuperäiskansoja, ja näyttäisi melko pitkälti siltä, että tuo luonnon kanssa sopusoinnussa eläminen on tähän "jalo villi"-aatokseen kytkeytynyt myytti ja näköharha. Ymmärtääkseni on vähänlaisesti näyttöä, että nämä kansat olisivat jotenkin sisäsyntyisesti länsimaista ihmistä paremmin perillä kestävistä elintavoista: näennäinen "sopusointu" syntyy enemmänkin siitä, ettei ko. kansoilla ole ollut keinoja - energiaa - tehdä samoja temppuja kuin me. Kun keinot löytyvät, tai ostetaan, alkaa vastaava mylläys kuin täälläkin. Sitten on tietysti näitä juttuja kuten suunnaton kuolleisuus, mukaanlukien erittäin korkea väkivaltaisen kuolleisuuden osuus, tai lastenmurhan harrastaminen populaation tasapainottamiseksi - en hirveästi hingu takaisin sellaiseen yhteiskuntaan.
Tarvitsemme kyllä monitieteellistä ja -taiteellista yhteistyötä, mutta ennen kaikkea, tarvitsemme aitoja ratkaisuja. Meillä itse asiassa saattaisi olla tekninen ratkaisu suurimpiin ongelmiimme: Tom Blees kirjoittaa kirjassa Prescription for the Planet, että ns. IFR-ydinreaktorit, yhdistettynä jätteiden plasmapolttoon ja edistyneisiin ajoneuvoteknologioihin, voisivat ihan oikeasti - siis ihan oikeasti - mahdollistaa länsimaisen elintason 9 miljardille ihmiselle ilman että luonnon kantokyky ylittyy. Uraanikaivoksetkin voitaisiin sulkea ainakin pariksi sadaksi vuodeksi. Tekniikka on olemassa, passiivisesti turvallista (=ei voi aiheuttaa vakavia onnettomuuksia, ellei fysiikan lakeja rikota) ja sitä on testattu 40 vuoden ajan. Politiikka vain tuli tielle.
Kannattaa ehdottomasti lukea, ainakin tietääkseen, mitä vastustaa. Bleesin kirjan ydinreaktoreita koskeva luku on erinomainen ja löytyy netistä:
http://www.filegarden.com/tomblees/Misc/Chapter5.pdf
Arvostelu ja tiivistelmä löytyy Brave New Climate-blogista:
http://bravenewclimate.com/2009/01/13/prescription-for-the-planet-part-ii-newclear-energy-and-boron-powered-vehicles/
Täytyy tutustua tuohon IFR-ydinreaktoriin.Periaatteellisesti olen ydinvoimaa vastaan, mutta toki jos vähän jätteitä tuottava reaktori onnistutaan kehittämään niin mikä ettei. Mielestäni ihmisten täytyisi ennen kaikkia oppia käyttämään energiaa vähemmän.
VastaaPoistaKun kasvuun viitataan, on mielestäni olennaisin pointi juuri pohtia tätä elämänlaadullista versus aineellista kasvua. Henkilökohtaisesti elän aineellisesti vähemmällä kuin koskaan, mutta kukaan ei voi sanoa, että minusta on tullut työtä tekemätön laiskuri. Olen vain lakannut projisoimasta onneani materiaan. Vältän matkailua, varsinkin lentokoneella. Matkailen ja rakentelen tarinoita sen sijaan omassa sisäavaruudessani. Me voimme rakentaa elämäämme mielekkäitä tarinoita vähemmän ekologisesti tuhoisalla tavalla kuin matkustelemalla lentokoneella ympäri maailmaa. Teen asioita, jotka ovat sisäisesti palkitsevia ja lisäksi olen niin pitkälle koulutettu etuoikeutettu ihminen, että saan kohtuullisen toimeentulon tekemällä "leipätyötä" muutaman päivän viikossa. Sekin maistuu nyt paremmalle kun koskaan, kun en revi itsestäni irti kaikkea mikä lähtee. Lisäksi tein johtopäätöksen, että kohtuullistamalla elämäni en ole kohta eläkkeellä, niin kuin monet kolleegani jo ovat. Masennus ja syöpä opettivat ehkä jotain elämän tarkoituksesta. Elämäntapamme länsimaissa on lähtökohtaisesti väärä.
Sonja Lyubomirsky on kirjoittanut paljon tästä onnellisuusharhasta, jossa ihmiset luulevat, että tämä aineellinen kilpailu ja vauraus on onnellisuuden lähde. Pointtini on siis se, että tämä myytti, jota elhän tässä länsimaisen ihmisen elämän tyylissä ole minkään maailman järkeä. Huvittavinta on, että vielä esitämme kauhean rationaalisia ja tietäväisiä. Emme olisi tässä, jos sellaisia olisimme. Otaksun, että jonkinlainen romahdus tulee joka tapauksessa, mutta uskon, että se on katastrofaalisin, jos jatkamme tätä elämäntapaa ikään kuin ennenkin. Vihreätä kasvua en oikein pysty ottamaan vakavasti. Ihmisten on tajuttava, että ihminen on itsensä suurin uhka, ja siksi me joudummelaskemaan aineellista elintasoamme, mutta se ei välttämättä merkitse kuitenkaan elämänlaadullista elintason laskua tai siihen olisi ainakin pyrittävä.
VastaaPoistaUnescon palkintoja saanut David Suzuki on eri mieltä näistä alkuperäiskansojen elämäntavoista. Meillä on opittavaa heidän kulttuureistaan. Tämä ei tarkoita sitä, ettemmekö voisi samalla hyödytää myös omaa tieteellisteknistä tietoamme. (Luonnon)tieteemme ongelma on sen tiedon irrallisuus oikeasta elämästä. En ehdota paluuta menneeseen.
Väitän, että meidän pahoinvointimme ytimessä on juuri tämä ylimielisyys muita kulttuureja kohtaan. Kuten olen vissiin jo moneen kertaan toitottanut, emme ole niin erinomaisia kuin luulemme. Kulttuurimme on tuottanut paljon hyvää, mutta myös paljon pahaa. Materialismista on tullut modernin ihmisen uskonto. Toki tiedän, että jos kaikki siirtyvät elämään niin kuin minä, romahdus tulee, mutta kumpi romahdus on pahempi? Se, että jatketaan tätä vanhassa myytissä elämistä vai että siirrytään hiljalleen uuteen, ehkä jotenkin hallittuun romahdukseen.
Olen pitkälti samoilla linjoilla J.M. Korhosen kanssa, mitä tulee historian totuuksiin kulttuurien romahtamisista. Tämä ei pääty hyvin ja tämä päättyy nopeammin kuin ymmärrämme.
VastaaPoistaTalouteen ja energiaan keskittyvä keskustelu ohittaa tärkeämmän kysymyksen; miten ihmeessä ne 9 miljardia ruokitaan? Kuten jo aiemmin mainittiin, ovat fosforikaivokset ehtymässä.
fosforin muita lähteitä ovat esim. karjanlanta ja yhdyskuntien jätevedet, mutta siinä teollisessa mittakaavassa, kuin mitä nykyinen maatalous vaatii, ei niistä ole lannoiterakeitten korvaajiksi. Keskiajan ihmiset pitivät karjaansa ennen kaikkea lannan tuottamiseksi, lihaa tuli sivutuotteena - ja harvoin.
Meitä on yksinkertaisesti liikaa. Meitä länsimaalaisia, nimittäin. Meidän ruokamme kasvaa kehitysmaitten parhailla pelloilla, meidän lihakarjamme laiduntaa Etelä-Amerikkaa sileäksi, meidän Valio-maitomme tuotetaan ulkomaisella soijavalkuaisella.
Suomi ei ole elintarvikeomavarainen ja jokaisen lopettavan maatilan mukana häviää viljelyn tietotaitoa. Meille ei tänne pohjanperukoille kukaan lähetä ruokaa, kun tilanne maailmalla kriisiytyy.
Mikä on siis maaseutumme tulevaisuus? Jos saisimme koko maanviljelymme siirrettyä vaikkapa luomuun, satotasot väistämättä alenisivat ja omavaraisuus laskisi entisestään. Työtä olisi viljelyksillä enemmän ja ruoan hinta olisi korkeampi. Jossakin näin arvion, että Suomi kykenisi elättämään ehkäpä 2-3 miljoonaa asukasta kestävällä tavalla. Mitä niille ylijääville tehdään?
katisar2: Me voimme rakentaa elämäämme mielekkäitä tarinoita vähemmän ekologisesti tuhoisalla tavalla kuin matkustelemalla lentokoneella ympäri maailmaa.
VastaaPoistaOlen ehdottomasti samaa mieltä, ja allekirjoitan myös mitä sanot siitä, että pitäisi pohtia elämänlaadun eikä materian kasvua. Mutta - näissä jutuissa on aina mutta - voitko kieltää joltain toiselta materiaalisen kulutuksen kasvattamisen? Jos hän saakin tyydytystä siitä, että lentää ympäri maailmaa? Uskotko, että elämänlaadullisen kasvun ajatus tarttuu ja leviää riittävässä määrin kehittyvissä maissa, tai vaikka Venäjällä?
Saatamme täällä länsimaissa olla typeryksiä, mutta muuttovirtojen suunta on jatkuvasti näistä vähemmän resurssi-intensiivisistä maista kohti länsimaita - usein kuoleman uhalla. Minusta se kertoo vastaansanomattoman selvästi, että maailman ihmisten valtaosa haluaisi elää materialistisessa kerskakulutuksessa, mikäli se vain olisi heille mahdollista. Ja, kuten jo totesin, ympäristö- ja yhteiskunnallisia ongelmia saadaan aikaan, vaikka vain pieni vähemmistö haluaisi kasvattaa kulutustaan; silloin vain seuraukset näkyvät kenties hieman hitaammin (tai sitten eivät - kilpailusta vetäytyminen voi tarkoittaa myös sitä, että ahneimmat määräävät, kuinka resursseja käytetään).
Toki jostain pitää aloittaa, ja hyvä sekin jos edes täällä ymmärrettäisiin enemmän elämänlaadun päälle. Mielestäni sellainen yhteiskunta voisi hyvin olla paljon parempi paikka elää. Lähinnähän minä kritisoin sitä, että elämänlaadun kasvattaminen materiaalisen kasvun kustannuksella nähdään lääkkeenä ja ratkaisuna ympäristöongelmiin. Sitä se ei ole, eikä ehkä edes voi olla; hiukan se voi auttaa, ja muista syistä se on toki kannatettavaa.
Mitä romahduksiin tulee, ongelma monissa utopioissa on se, etteivät ne joko ole vakaita järjestelmiä - tai sitten vakaus tuotetaan repressiolla. Maailma ilman kilpailua voi toimia, kunnes yksi ihminen keksii keinon hyötyä tilanteesta, ja alamäki alkaa. Toisesta vaihtoehdosta esimakua saa vaikkapa Yhdysvalloissa eläviä amisheja tarkkailemalla: matalaa kulutustasoa ylläpidetään vahvoilla sosiaalisilla sanktioilla ja maallisista asioista kiinnostuneiden sulkemisella ulos yhteiskunnasta. Tästä yhteisöllisyyden nurjasta puolesta olen täälläkin aiemmin kommentoinut.
Maria Kokkonen:
VastaaPoistaolen itsekin huolissani osin samoista asioista. On kuitenkin tärkeä ymmärtää, että ruoassakin on usein pohjimmiltaan kysymys energiasta. Esimerkiksi typpilannotteiden syntetisointiin tarvitaan paljon energiaa. Ruoan jakelun infrastruktuuri on pitkälti riippuvainen taloudesta, ja se taas on riippuvainen energiasta. Lyhyesti sanoen, ruokakriisi on vaikea ongelma, vaikka energiaa olisikin saatavilla. Se on ratkaisematon, jos meillä ei ole riittävästi energiaa.
Fosfori saattaa oikeasti muodostua ongelmaksi, ja teollinen maatalous on monista muista syistä kestämätöntä. Olisin taipuvainen kannattamaan oikean luomuviljelyn voimakasta edistämistä, varsinkin kun sen ei tarvitse välttämättä merkitä tuottavuuden merkittävää laskua (ainakin jos tuottavuutta mitataan oikein). Esimerkki Suomesta löytyy täältä:
http://ilmari.puheenvuoro.uusisuomi.fi/33425-itameripalkinto-maitotilalle
Lihan uskon joka tapauksessa kallistuvan, ja toivon lihantuotannon siirtyvän - jo ihan eettisistä syistä - ruohodieetille. Kannattaa lukea myös tämä:
http://www.guardian.co.uk/commentisfree/2010/sep/06/meat-production-veganism-deforestation
Siltikin, ruokakriisi koskettaa lähinnä kehittyviä maita. Ongelmahan ei ole niinkään ruoan tuotannossa (ainakaan vielä) vaan infrastruktuurissa, keräämisessä ja jakelussa. Meillä täällä lännessä on tietenkin vastuu siitä, ettemme ehdoin tahdoin vaikeuta oloja kehittyvissä maissa (ja avaamme esimerkiksi kaupan esteitä) mutta asia ei ole niin yksioikoinen kuin että söisimme kehitysmaiden pöydästä. Kärjistäen, parempi että kehitysmaassa tienataan rahaa myymällä ruokaa tänne, kuin jos ruoka mätänisi varastoihin kun sitä ei saada jaettua syrjäseuduille.
Ruokaomavaraisuus voi muodostua ongelmaksi, jos kehityksemme nyt päätyy etenevään romahdukseen. Jonkinlainen tietotaito maanviljelyksestä pitäisi säilyttää täälläkin, keski-Euroopan opeista kun ei ole näillä lakeuksilla paljon apua. Alan kuitenkin kallistua siihen suuntaan, että romahduksen tullessa peli on jo menetetty. Jos nyt menetämme otteemme ja taannumme laajalti jonnekin varhaisteolliselle ajalle, emme - helppojen resurssien ehdyttyä - välttämättä enää pääse nousemaan ennen kuin seuraava kosminen tai geologinen katastrofi jyrää lajin ja planeetan. Olisinkin valmis kokeilemaan aika monenlaisia konsteja, ehdottomasti ainakin ydinenergiaa, ennen kuin luovuttamaan.
Kaikesta huolimatta, saattaa hyvin olla että esimerkiksi Afrikassa nähdään seuraavina vuosikymmeninä melkoisia konflikteja ruokapulan vuoksi. Suoranaisesti nälkään tuskin kuolee kovin moni, mutta elintilasta taistelevien luodit (tai viidakkoveitset) vievät useamman, ja kaiken mukana leviäviin tauteihin menehtyy vieläkin lukuisampi joukko. Ilmestyskirjan fab four nousee jälleen - mutta tällä kertaa he eivät ratsasta, he lentävät bisnesluokassa.
J.M., olet toki oikeassa nykyisen ruoantuotannon energiaintensiteetistä, mutta näkisin kuitenkin, että fosfori on erillinen ongelma. Kun kaivoskuoppa on tyhjä, niin se on sitten tyhjä, vaikka sinne laskettaisiin letkulla Imatran voimaa. Nykykulutuksella fosfori loppuu ennen öljyä, siis käsittämättömän pian.
VastaaPoistaFosforia löytyy toki ympäröivästä luonnosta. Karjan annettiin laiduntaa joutomailla ja lanta kerättiin tarkasti viljelyksille. Apila ja palkokasvit on tunnettu typensitojina ja maanparantajina jo pitkään. Osattiin kasketa ja lannoittaa tuhkalla. Kaikkien luomuniksien käytöllä emme kuitenkaan ruoki 9 miljardia ihmistä, kun nälkäänäkeviä on tänä päivänä jo miljardi.
Ongelma ei ole kehitysmaitten pienviljelijöillä, joilla ei ole tähänkään asti ollut varaa lannoitteisiin. Silmissäni siintävät Keski-Lännen rannattomat maissipellot, joiden tuotanto romahtaa. Ranskassa ei enää korjata kolmea viljasatoa vuodessa. Fosforipula iskee siis ennen kaikkea länsimaihin, joissa on totuttu siihen, että ruoasta on ylituotantoa. Kasvava väestö, nouseva elintaso ja peltoalan väheneminen kehittyvissä maissa tyrehdyttävät vähitellen ruoan ja rehujen rahtaamisen meidän pöytiimme -sitä paitsi kiinalaiset maksavat paremmin! - ja tässä kohdin olen taas eri mieltä; kyllä me syömme kehitysmaitten pöydästä. Länsimaiset suuryhtiöt hallinnoivat suurinta osaa kolmannen maailman parhaita peltoja, jotta saisimme banaaneja, purkkiananaksia ja rehuja halvalla. Oma ruoantuotanto sinnittelee heikommin tuottavilla alueilla ja maattomat pakkautuvat alati kasvaviin slummeihin. Purkkiananastuotanto jättää voitot jenkeille ja ympäristöongelmat brasilialaisille, eli kehitysmaat eivät saa vientituotteidensa tuloja, eivätkä usein edes veroja.
Fosforille ei ole vaihtoehtoa, se on kasveille välttämätön pääravinne. Fosforin lähteitä on siis löydettävä uusia. Itseäni kiinnostaa erityisesti levänkasvatus; ensin olemme syytäneet jätevedet - ja fosforin - Itämereen, nyt seuraamme sinilevän massaesiintymiä. Entäpä jos tehokasta ravinteensitojaa, levää, kasvatettaisiin laajamittaisesti ja korjattaisiin karjanrehuksi tai suoraan pellolle maanparannukseen? Rehevien järvien fosforista on 90 % sitoutuneena tiheään roskakalakantaan. Itse muistan jo lapsuudesta perunanistutuksen: joka toiseen kuoppaan pottu, joka toiseen silakka, eikä muita lannoitteita. :-)
Luomuviljely vaatii valtavasti tietotaitoa ja maan kasvukunnon koheneminen vaatii aikaa. Satotasot jäävät alussa 20-30 % pienemmiksi, osa pellosta on varattava viherkesannolle ja työmäärä kasvaa. Peltoa on siis raivattava lisää tai ruoan kulutusta vähennettävä. Ja maaseudulle on saatava lisää tekeviä käsiä niin viljelyyn kuin tuotteitten jatkojalostukseenkin.
Tässä kohti saarnaa on hyvä pysähtyä kysymään degrowth-väen ajatuksia. Omat näkemykseni ovat varsin pessimistisiä ja ihmiskuvani kyyninen, mikä varmasti rajoittaa ajatteluani.
Yhden kauppatieteen tohtorin pinoamat halot rätisevät iloisesti pönttöuunissa - kiitos Timo viimeisestä! - kissat venyvät lämmöstä sängylläni. Perunat ja purjot on nostettu, kaalit kasvavat vielä, varsinkin kun tätä kauan kaivattua sadetta vihdoin saadaan. Lampaat on teurastettu, villat odottavat karstaajaa. Mittailen kanalalle paikkaa, viimeistelen maakellaria. Fillariin pitänee vaihtaa talvirenkaat. Pientä puuhaa ja askarta pukkaa ennen lumen tuloa, mutta teen niistä vain sen mitä viitsin. Eikö olekin törkeästi sanottu luterilaisen työmoraalin maassa?
Jaaha. Tekstini kaikkoontui bittiavaruuteen. Otetaas siis uusiksi:
VastaaPoistaJ.M. ymmärrän toki ajatuksesi ruoantuotannon energiaintensiteetistä, mutta fosforia on mielestäni tarkasteltava eri näkökulmasta. Kun kaivoskuoppa on tyhjä, niin se on tyhjä, vaikka sinne laskettaisi letkulla Imatran voimaa. Fosfori on loppumassa ennen öljyä eli pikaisemmin kuin ymmärrämme.
Fosforia ei voi korvata muilla aineilla, se on yksi kasvien pääravinteista. Kaivannaisten loppuessa voidaan hyödyntää karjanlantaa ja jätevesiä, mutta niitten riittävyys on rajallinen. Emme pysty ruokkimaan 9 miljardia ihmistä, kun nytkin miljardi näkee nälkää.
Luomuviljelyyn siirtyminen vaatii valtavasti tietotaitoa ja maan parantaminen optimaaliseen kasvukuntoon vie aikaa ja vaatii työtä. Satotasot jäävät alussa 20-30 % pienemmiksi ja osa pelloista on varattava viherkesannolle. Suomen oloissa luomuun siirtyviltä viljelijöiltä on vaadittu melkoista pioneerihenkeä, kun satoa ei tule, markkinoita ei ole ja lainat pitäisi siitä huolimatta maksaa.
Fosforipula tuskin koskettaa kehitysmaitten pienviljelijöitä, joilla ei ole tähänkään asti ollut varaa lannoitteisiin. Olen tässä kohti eri mieltä J.M.:n kanssa; kyllä me syömme kehitysmaitten pöydästä. Parhaat pellot ovat länsimaisten suuryritysten hallinnassa, tuotanto on monokulttuurista purkkiananaksen kasvatusta ja voitot valuvat länsimaihin. Kehitysmaalle jäävät vain ympäristöhaitat ja maattomat, työttömät ihmiset saavat tyytyä surkeisiin slummeihin. Koto-Suomessa marjat mätänevät metsiin, kun etelän hetelmät ovat halvempaa ja vaivattomampaa syötävää.
Fosforin loppuminen iskee ennen kaikkea länsimaihin. Silmissäni siintävät Keski-Lännen rannattomat maissipellot, joiden tuotanto romahtaa ilman kemianteollisuutta. Ranskassa ei enää korjata kolmea viljasatoa eikä Espanjan muovihuoneista lingota enempää lentomaatteja Euroopan markkinoille. Maailman vilja-aitat tyhjenevät, mutta samaan aikaan väestö kasvaa ja elintaso Aasiassakin nousee. Yhtälö on kestämätön.
Oma näkemykseni tulevaisuudesta on pessimistinen ja ihmiskäsitykseni kyyninen. Kaipaisinkin tässä kohti degrowth-optimistien mielipiteitä. Millaisia visioita teillä on väestönkasvun problematiikkaan?
Yhden kauppatieteen tohtorin pinoamat halot - kiitos Timo! - rätisevät iloisesti pönttöuunissa ja kissat venyvät lämmöstä sängylläni. Perunat ja purjot on nostettu, kaalit kasvavat vielä. Lampaat on lahdattu ja villat odottavat karstaamista. Kaikenlaista puuhaa ja askarta pukkaa ennen lumen tuloa, saa tulla talkoisiin. :-D
Maria, jaan huolesi fosforista. Luultavasti monesta muustakin asiasta - ihmiskunta laskee nyt karikkoista koskea. En tiedä, montako kiveä pystymme väistämään.
VastaaPoistaUskon silti, että energiakysymys nousee ehkäpä kaikkien muiden kysymysten yläpuolelle - tai ainakin sen pitäisi nousta. Jos meillä ei ole energiaa, emme luultavasti voi tehdä juuri mitään. Energian saatavuus ei takaa, että selviydymme, mutta se antaa ainakin mahdollisuuden yrittää.
Ymmärtääkseni fosfori ei ole samalla tavalla ongelmallisen rajallinen kuin öljy. Öljy on ns. diskreetti esiintymä, eli - vähän yksinkertaistaen - esiintymässä joko on sitä tai ei ole. Useimmat kaivannaiset ovat sen sijaan esiintymissä jonkinlaisena pitoisuutena, jota sitten voidaan rikastaa. Teknologian kehitys ja energian saatavuuden parantaminen purevat tälläisten epädiskreettien raaka-aineiden puutostiloihin huomattavasti tehokkaammin; karkeasti yksinkertaistaen, jos meillä on tarpeeksi ja riittävän halpaa energiaa, minkä tahansa pitoisuuden louhiminen voi olla kannattavaa. Tämähän nähdään kaivannaisteollisuudessa; itse tutkin tällä hetkellä mm. kuparin tuotantoa, jossa malmin kannattavuusraja on laskenut 1,5 - 2 prosentista 0,5 prosenttiin. En äkkiseltään keksi syytä, miksei sama pätisi fosforiinkin - ainakin Wikipedian artikkelin mukaan sitä on monessa eri kivilajissa.
Voin toki olla väärässä. Fosforin tuotantohuippua ennustellaan kuitenkin nyt noin 30 vuoden päähän. Energiakysymys on sikäli kiireellisempi, että jos odottelemme fossiilisten korvaamista, ilmastonmuutoksesta voi tulla hallitsematon.
Eri asia on sitten se, että "rikastettu" fosfori saattaa olla kovin kallista. Mutta jos sen pula ei kosketa kehitysmaita, niin ongelma lienee vähäisempi.
Väestönkasvusta olen itse sitä mieltä, että degrowth ei ole merkitsevässä määrin mahdollista ennen kuin väestön määrä kääntyy laskuun. Vapaaehtoinen kieltäymys ei riitä, ja pakollinen tarkoittaisi totalitaarista yhteiskuntaa. Mutta minä en taida ollakaan degrowth-optimisti :).
Hyvää, tärkeää keskustelua - kiitokset kaikille hyvistä ajatuksista. Keskustelu jatkukoon!
VastaaPoistaItse taidan olla kasvu-pessimisti ja degrowth-optimisti. Pessimisti olen siis sen suhteen, että kasvuyhteiskunta kykenee pysäyttämään mm. biodiversiteetin vähentymistä tai ilmaston lämpenemistä. Optimisti olen siinä, että degrowth-keskustelun ja -toiminnan kautta kykenemme löytämään positiivisempia vaihtoehtoja kasvuideologian jämähtyneisyyteen.
Vapaaehtoisen kieltäymyksen ja totalitarismin välissä on runsaasti vaihtoehtoja (demokraattista deliberaatiota yms), joilla voimme purkaa nyky-yhteiskunnan tuhovimmaa: voimme purkaa kasvun pakkoja niin, että ihmisillä on enemmän vapauksia rakentaa omaa hyvinvointiaan myös talouskasvusta piittaamatta.
Nykyinen talouskasvumallihan perustuu vapaaseen markkinatalouteen, joka on kaikkea muuta kuin "vapaata" yksilön valinnanvapauden näkökulmasta. Yksinkertainen esimerkki: itse teen vapaaehtoistyötä yhden vanhuksen yksinäisyyden vähentämiseksi - tällä vanhuksella olisi kyllä entisenä yrittäjänä vapaus ja rahaa ostaa palveluja, mutta eipä yksinäisyyteen voi ostaa kaveria. Missä hänen vapautensa siis oikeastaan onkaan, kun hänen sosiaalinen verkostonsa on viimeisten parin vuosikymmenen aikana purettu, kun Suomessa on rakennettu vapaan markkinatalouden yhteiskuntaa...?
Maria, aiempi viestisi oli jostain syystä mennyt blogissa roskaposteihin, josta kävin sen julkaisemassa juuri äsken. Nyt viestisi on yllä kahteen kertaan, mutta tämä ei haitanne. Jos haluat jomman kumman poistettavan, niin laitathan viestiä suoraan minulle timo.jarvensivu[at]hse.fi.
Toi Korhosen energiapointti on tärkeä asia. Uskon, että pudotusta pehmentää, mikäli pystymme tuottamaan energiaa.
VastaaPoista"Saatamme täällä länsimaissa olla typeryksiä, mutta muuttovirtojen suunta on jatkuvasti näistä vähemmän resurssi-intensiivisistä maista kohti länsimaita - usein kuoleman uhalla. Minusta se kertoo vastaansanomattoman selvästi, että maailman ihmisten valtaosa haluaisi elää materialistisessa kerskakulutuksessa, mikäli se vain olisi heille mahdollista."
Kuten toin esille, mielestäni "talouskasvumyytti" on vaarallisempi myytti kuin esimerkiksi tämä "degrowth-myytti". Toki köyhille tämä "prinsessa, prinssi ja puolivaltakuntaa" on unelma köyhälle. Siksi se onkin ollut niin helppoa sitä harhaa levittää. Näiltä ihmisiltä kun puuttuu perusturva, joka on edellytys ihmisen yksilöitymiselle ja korkeamman tietoisuuden saavuttamiselle. On eri asia olla köyhä kuin valita köyhyys. Pudotus elintasossamme tulee, mutta voimme valita onko se oikeudenmukaisempi vai väkivaltainen ja sotaisa. Mielestäni kerskakulutusta kuten etelänmatkoja, lihaa jne. voidaan alkaa globaalisesti verottaa ankarasti. Uskon myös globaaliseen tietoisuuden laajentumiseen monikulttuurisen yhteistyön kautta. Saattaa olla, että kahdensadan vuoden kuluttua ihmiset todella ihmettelvät näitä ahneita 2000-luvun taitteen ihmisraukkoja, jotka luulivat luksusasuntoihin kasaamalla tavaraa tulevansa onnelliseksi, samalla törsäten jo seuraville sukupolville kuuluvaa luonnon pääomaa.
Haluan olla idealistinen hölmö, joka uskoo, että kekseliäs ihminen voi pehmentää sirtymistään uuteen pluralistisempaan kulttuurin tekemällä omassa elämässään henkilökohtaisia vapaaehtoisia eettisempiä valintoja. Tämä kasvissyönnin lisääminen on yksi tärkeä elementti. Toki Kuhmon perukassa voi mielestäni syödä myös lähilihaa, kuten riistaa.
Tämä meidän induvidualistinen kulttuuri ei ole vielä yksilöityneitten ihmisten kulttuuri, vaan tämä on yksipuoliseksi vääristyneiden egojen kulttuuri.
Tarvitsemme juuri tätä mitä me täällä teemme, monipuolista vuorovaikutusta, jossa ei pelätä erimielisyyksiä, vaan juuri erimielisyydet voivat olla sitä uuden oivaltamisen energiaa. Kaoksen kautta ihmiskulttuuri voi nousta uusille integroituneemman viisauden tasoille. Ihminen on kekseliäs, mutta luovuuttamme on tukahduttanut oma luonnontieteellinen kapea-alaiselle välinelliselle rationaalisuudelle rakentuva kulttuurimme.
katrisar: Kiitos kommentistasi. Kommenttisi tuli tänne muutaman kerran kopiona, johtuen ehkä virheilmoituksesta "too large message" tms, minkä jälkeen kommentti kuitenkin tulee tänne viestiin. Tämä on joku tekninen ongelma, joka itsellenikin on tullut vastaan, mutta en tiedä missä vika. Poistin ylimääräiset kopiot ja jätin ensimmäisen jäljelle - toivottavasti tämä on ok :)
VastaaPoistaMeuhkaan ruoan riittävyydestä siksi, että pidän sitä kriittisenä, laukaisevana tekijänä yhteiskuntien romahduksille, seuraaville kansainvaelluksille ja uudelle pimeälle keskiajalle. Afrikasta paetaan jo Eurooppaan henkensä edestä, ja täällä me olemme kanssaihmisiämme vastaanottamassa aseet tanassa.
VastaaPoistaEnergian suhteen olen itse asiassa optimistisempi. Tutkimukseen syydetään rahaa ja resursseja ja myös tuloksia syntyy. Talouskasvun ideologiassa energia on kriittinen tekijä. Zeitgeistiä mukaillen: Iso Raha lypsää ensin öljyn loppuun, jotta voitot olisivat maksimaalisia, vasta sitten uusia ratkaisuja kaupallistetaan.
Energiapula tulee hiipien ja yhteiskunnat sopeutuvat aluksi väheneviin resursseihin - esimerkiksi sähkönkäyttö on länsimaissa erittäin tuhlailevaa ja säästövaraa löytyy reippaasti. Härpättimien käyttökieltoihin ja sähkön säännöstelyyn on vielä pitkä matka.
Mutta mitä tapahtuu esimerkiksi väkirikkaalle Pakistanille, jonka parhaat pellot huuhtoutuivat Induksen mukana merelle? Kestääkö ydinasevaltion rakenne katastrofin jälkeisen vuosia jatkuvan nälänhädän? Tämä tapahtuu juuri nyt, ei missään teoreettisessa teknotulevaisuudessa!
Suomessa on eri arvioiden mukaan miljoona köyhää. Ruoan kallistuminen ajaa nämä ihmiset ahtaalle - ja nyt puhutaan väestöryhmästä, joka käyttää peruselintarvikkeita eikä luksustuotteita. Heillä ei ole varaa luomuun, vain epäekologisesti tuotettuihin halpatuotteisiin. Kun halpa ruoka loppuu, mitä he sitten syövät? Ottavatko kaikki rauhallisen nöyrästi vastaan paikkansa soppajonoissa? Mistä se soppa edes keitetään?
Degrowthissa asioita pitää katsoa talouslinssien ohitse. Miljoonan ihmisen määrittely köyhäksi on tietysti talousajattelua - olisiko (hyi yäk!)
"resurssirajoitteinen" parempi termi? Ehkäpä tässä sanaleikissä piileekin se totuuden siemen: kun TALOUSresurssit ovat vähissä, on siirryttävä MUIDEN resurssien käyttöön.
Maria, ruoan riittävyys tai sen riittämättömyys tulee varmasti olemaan yksi välittömistä syistä monenlaiselle maailmaa järisyttävälle liikehdinnälle. Muitakin välittömiä syitä tulee olemaan, ja niiden erottelu toisistaan on vaikeaa - Iso Kirja sen parhaiten kuvaa, ilmestyskirjan ratsumiehet ratsastavat yhdessä :).
VastaaPoistaPuhun energiasta ja pidän energiakysymystä olennaisena, koska tätä ratsastusta ei nähdäkseni ole enää mitään mahdollisuutta estää ellei meillä ole riittävästi halpaa energiaa, jota voidaan käyttää korvaamaan hupenevia resursseja ja estämään luonnon tuhoutumista. Älkää ymmärtäkö väärin; se, että meillä olisi riittävästi energiaa, ei takaa että onnistuisimme. Mutta jos meillä ei ole, se puolestaan takaa, ettemme voi onnistua.
Täytyy myöntää, että itsekin arvelen useamman alueellisen toimijan tai väestöryhmän ratkovan vielä meidän elinaikanamme resurssikiistansa joukkotuhoaseilla. Ydinpommeja tulee poksahtelemaan - vedonlyöjä laittaisi rahansa Pakistaniin - mutta hirvittävimmän uhan muodostavat todennäköisesti biologiset aseet. Atomipommin rakentaminen on vieläkin erittäin vaativa tekninen urakka, mutta pernaruton massatuotantoon riittää mikä tahansa olutpanimo ja muutama litra multaa. Biotekniikan leviäminen lisää koko ajan todennäköisyyttä, että joku kaheli sitä tälläiseenkin käyttää. (Muistan käyneeni biotieteiden opiskelijan kanssa mielenkiintoisia keskusteluja, mihin kaikkeen he voisivat koulussa oppimaansa oikeastaan soveltaa.)
Taustalla tietysti tapahtuu tasaista apuharvennusta yksilöllisin keinoin, käsityönä, perinteitä kunnioittaen. Ruandassa onnistuttiin yhdessä kaikkien aikojen suurimmista ja nopeimmista kansanmurhista, pääasiassa viidakkoveitsillä ja tulitikuilla.
Jos tätä prosessia ei kyetä estämään, me täällä pohjoisessa emme kykene kuin enintään vaikeuttamaan konfliktien leviämistä meidän kaduillemme. Jos talouslaskuun mennään syystä tai toisesta, pidän kansannousuja ja etnisiä puhdistuksia Euroopassa vain ajan kysymyksenä - nykyisin yhteiskuntarauhaa ostetaan melkoisilla tulonsiirroilla.
Noista muista resursseista: energiaan liittyy sekin, että kautta historian energian hallinta on tarkoittanut valtaa. Silloin kun voimanlähteitä olivat eläimet ja ihmiset, eläinten ja ihmisten omistaminen tarkoitti valtaa. Nyt olemme unohtaneet tämän historiallisen totuuden, koska ihmisenergia ei enää pysty kilpailemaan muiden lähteiden kanssa. Pitää toivoa, että asianlaita pysyy sellaisena. Muuten esimerkiksi maaorjuus ei välttämättä ole enää kovin kaukana.