"As if we were free"

Degrowth-yhteiskunnassa hyvinvointi ei perustu vapaaseen markkinatalouteen, vaan vapaaseen kansalaisuuteen. Myös degrowth-kansalaiset voivat toki ottaa osaa taloudellisiin aktiviteetteihin - niin halutessaan - mutta taloudellinen toiminta, kuten työllisyys tai työttömyys, kuluttaminen tai ei-kuluttaminen, ei ole heidän arvoaan määrittävä tekijä.

Degrowth-yhteiskunnassa kansalaiset ovat vapaita valitsemaan ja rakentamaan hyviä luonto- ja ihmissuhteita. Taloudellisen toimeliaisuuden vapaus on osa tätä vapautta, mutta tätä vapautta ei voi toteuttaa rajattomasti luonnosta ja ihmisistä välittämättä.

Toki vapaus on aina rajattua, määrittyen suhteessa johonkin tiedostettuun tai tiedostamattomaan päämäärään. Uusliberalisteille vapaan markkinatalouden edistäminen on keskeinen toiminnallinen tavoite. Mutta tämä on rajattua vapautta: vapauttaa elää markkinoiden ehdoilla. Esimerkiksi köyhien maiden hikipajojen työntekijät ovat "vapaita" ottamaan osaa markkinatalouteen, mutta heillä on kuitenkin varsin rajatut mahdollisuudet vaikuttaa millä tavoin, missä olosuhteissa ja millä ehdoilla he ansaitsevat palkkansa. Markkinatalouden tarjoama vapaus on monin tavoin myös näennäistä vapautta.

Kuluttajatutkimuskeskuksen tuoreessa julkaisussa "Mitä eläminen maksaa? Kohtuullisen minimin budjetit" Lehtinen ym. viittaavat Jouko Kajanojan tekstiin ja avaavat vapauden ja rajoitusten välistä jännitettä mainiosti:

"Liberaalin näkemyksen kritiikki väittää kuitenkin, että individualistinen liberalismi ei onnistu välttämään hyvän elämän sisällöllistä määrittelyä, sillä täydellinen vapaus ei sisällä mitään, ja seurauksena on hyvän elämän sisällöllisten valintojen salakuljettaminen. Vapaus on pelkkää tyhjyyttä, jollei sille määritellä jotain tarkoitusta. Koska hyvän elämän sisältö on määritettävä joka tapauksessa jotenkin, eikö ole silloin parempi, että se tehdään avoimesti (Kajanoja 2002)."

Myös degrowth-yhteiskunnassa vapaus on määriteltävissä suhteessa yksilöiden ja yhteiskunnan päämääriin. Tämä tarkoittaa myös taloudellisen toimeliaisuuden tarkoituksen, talouden merkitysjärjestelmän ja talouteen liittyvien instituutioiden uudelleen määrittelyä. Ei ole itsestään selvää, että "vapaa markkinatalous" tarkoittaa ihmisten vapautta. Ei ole myöskään itsestään selvää, että vapaa markkinatalous näkisi luonnon villinä ja vapaana. Pikemminkin luonto on rajattu talouden resurssiksi. On kysyttävä, mitä rajoituksia "vapaa markkinatalous" asettaa luonnon itseisarvolle ja ihmisen vapaudelle.

Toki on kysyttävä myös, mitä rajoituksia ja vastuita esimerkiksi "hyvinvointivaltio" ja "degrowth-yhteiskunta" asettavat yksilölle ja yhteiskunnalle. Hyvinvointi on päämäärä, joka ei mahdollista täydellistä individualistista vapautta. On käytävä yhteiskunnallista ja poliittista keskustelua siitä, mitkä yhteisesti sovitut päämäärät ja rajoitukset ovat hyväksyttäviä, jotta voimme olla vapaita yksilöille ja yhteiskunnalle merkityksellisissä asioissa.

Tiellä kohti degrowth-yhteiskuntaa meidän on löydettävä keinot käydä keskustelua vapauksista, rajoituksista ja päämääristä uusin tavoin. Kasvuun perustuvan markkinatalouden sisältä katsoen vapauden kyseenalaistaminen voi tuntua hassulta: meillähän on jo vapaa markkinatalous! Jotta keskustelu voisi tästä jatkua, on purettava auki mitä vapaus nykyisessä yhteiskunnassa ja globaalissa markkinataloudessa tarkoittaa: mitä rajoituksia tämä vapaus sisältää ja mihin päämääriin se tähtää?

Meidän on vapautettava nykykäsityksemme  siitä, mitä vapaus on. Vasta tämän jälkeen voimme keskustella siitä, mitä vapautta meiltä nyt puuttuu ja mitä "degrowth-vapaus" tarkoittaa. Tähän päästäksemme meidän on todennäköisesti myös löydettävä uudelleen kieli, jolla puhumme: paitsi taloudesta, myös luonnosta ja ihmisestä.

Vapaus löytyy elämällä kuin olisimme jo vapaita

Luin hiljattain kaksi mainiota kolumnia, jotka käsittelevät mielenkiintoisesti nykyiseen kasvuhakuiseen markkinatalouteen liittyvää ajattelunvapauden puutetta. Yksi löytyi syväekologien suunnalta: Elias Hämäläisen Elonkehä-lehden pääkirjoitus otsikolla "Luonnonsuojelijan kuolema" (numero 11/2010). Toinen tuli vastaan vasemmalta: Slavoj Zizekin kapitalismin kritiikki Le Monde diplomatiquen englannin kielisestä versiosta otsikolla "A permanent state of emergency" (marraskuun numero 2010). Alla suomenkieliset lainaukset Hämäläiseltä, englanninkieliset Zizekiltä.

Hämäläinen tarkastelee luonnonsuojelijoiden kyvyttömyyttä muuttaa asioiden tilaa, Zizek kritisoi vasemmiston jämähtyneisyyttä. Molemmat ovat pessimistisiä sen suhteen, että uusi ajattelun vapaus voisi löytyä nykyisen poliittisen toiminnan kautta. Politiikka on umpitaloudellista eikä sen sisältä ole juurikaan mahdollisuuksia löytää uutta suuntaa:

"Politiikka on jo menetetty. Nykyisin poliitikot puhuvat kuin teknokraatit tai ekonomit, eivätkä he tavoita ihmisen arjen ongelmia. Välissä on merkitysten kuilu. Kulttuurin omalakisuus ja itseisarvo katoavat paraikaa hyötylaskelmia painottavan näkemyksen tieltä. Sama tragedia on ilmeisesti tapahtumassa luonnonsuojelijoillekin. Tästä pelottavana esimerkkinä on nykyisin yhä suositumpi ekosysteemipalvelujen käsite."

"For Marx, the question of freedom should not be located primarily in the political sphere proper, as with the criteria the global financial institutions apply when they want to pronounce a judgement on a country. Does it have free elections? Are the judges independent? Is the press free from hidden pressures? Are human rights respected? The key to actual freedom resides rather in the “apolitical” network of social relations, from the market to the family, where the change needed for effective improvement is not political reform, but a transformation in the social relations of production. We do not vote about who owns what, or about worker-management relations in a factory; all this is left to processes outside the sphere of the political. It is illusory to expect that one can effectively change things by “extending” democracy into this sphere, say, by organising “democratic” banks under the people’s control."

Molemmat päätyvät pitkälti samaan johtopäätökseen. Merkitysjärjestelmät, ideologiat, instituutiot ja systeemit muuttuvat vain hylkäämällä aikaisempi ja elämällä uutta. Vaikka kaikki ei olekaan etukäteen selvää (emme todellakaan tiedä mitä degrowth-yhteiskunta tuo tullessaan konkreettisesti, koska tätä ei voi täysin nähdä nykyisen järjestelmän sisältä käsin) on kuitenkin olemassa toivo, että hylkäämällä nykyisen itsetuhoisen järjestelmän voimme löytää jotain positiivisempaa.

"Minusta meidän pitäisi edelleen - härkäpäisestikin - puhua vanhalla kielellä ihmisen yhteydestä metsiin ja meriin. Elämän pyhyydestä ja hiljaisen elämän viisaudesta. Jos meitä pidetään valtakulttuurissa taantumuksellisina ja huvittavina, niin mitä sitten. Antaa houkkien nauraa!"

"Today, the ruling ideology endeavours to make us accept the “impossibility” of radical change, of abolishing capitalism, of a democracy not reduced to a corrupt parliamentary game, in order to render invisible the antagonism that cuts across capitalist societies. This is why Lacan’s formula for overcoming an ideological impossibility is not “everything is possible”, but “the impossible happens”. --- Today we do not know what we have to do, but we have to act now because the consequence of non-action could be disastrous. We will be forced to live “as if we were free”."

Tämä voi tarkoittaa nykyisen talouskasvuun ja työllisyyteen keskittyvän poliittisen liturgian hylkäämistä. Itselleni tämä ei kuitenkaan tarkoita politiikan tai demokratian hylkäämistä. Päinvastoin: kuten olen aiemmin argumentoinut, nykyisen talouskasvua hallinnoivan post-politiikan sijaan meidän on löydettävä poliittinen toiminta uudestaan.

Lopuksi: kuten olen aiemmin kirjoittanut, degrowth-yhteiskunta ei mielestäni ole vasemmalla eikä oikealla, vaan vastustaa barbarismia. Tämän vuoksi en varauksetta tue Zizekin vasemmistolaista analyysiä. Syväekologisen Hämäläisen analyysi tuntuu Zizekin pohdintaa läheisemmältä. Syvempi nykyjärjestelmän kritiikki joka tapauksessa yhdistää ajatteluamme: uusi yhteiskunta syntyy elämällä sitä.

Uusi degrowth-elämä voi kuihtua alkuunsa, mikäli sitä viljellään ja varjellaan nykyisen talousjärjestelmän lannotteilla ja ötökäntappoaineilla.