"Viime keväänä Helsingin yliopiston bio- ja ympäristötieteellisessä tiedekunnassa tarkastettiin Laura Saikun väitöskirja, jonka mukaan väestönkasvu, vaurauden lisääntyminen ja länsimaisen elämäntyylin leviäminen uhkaavat romuttaa toiveet tavoitteisiin pääsystä.
Väitöskirjan johtopäätös, että hyvinvointia pitäisi pyrkiä lisäämään ilman bruttokansantuotteen ja kulutuksen kasvua, edustaa ympäristökeskustelussa voimakkaasti esiin noussutta degrowth-ajattelua."Tämä on lupaava muutos, kun ottaa huomioon Hesarin varsin kasvuhakuisen linjan (esimerkiksi pääkirjoituksessa 25.3.2010 otsikolla "Talouteen tarvitaan kasvun näkökulma").
Tästä on hyvä jatkaa. Seuraavaksi kohti konkreettisempia askeleita ja kohti yhteistä vastuunottoa. Hesarin näkökulma tuntuu kuitenkin olevan, että piskuisen Suomen ei kannata ottaa omia askeleitaan ennen kuin isommat ovat lähteneet mukaan:
"Ilmastonmuutoksen uhka ei ole kadonnut mihinkään. Kun arvioidaan tekoja ilmaston lämpenemistä vastaan, on kuitenkin syytä korostaa mittasuhteita.
Missä innovatiivisuus, missä rohkeus? Nyt jos koskaan piskuinen Suomi voisi vahvistaa rauhanturvaamisen suurvallan "maabrändiään" tekemällä aloitteen globaalista degrowth-dialogista. Ilmastonmuutos ja muut ympäristökatastrofit lisäävät tulevaisuudessa maailmanlaajuista sodan uhkaa. Tinkimätön työ globaalin degrowthin eteen voisi tuoda Suomelle vuoden 2050 rauhan Nobelin!Kotitalouksien energiansäästöllä on merkityksensä, mutta suurimmat vaikutukset on Kiinan, Yhdysvaltojen ja kehittyvien maiden poliittisilla päätöksillä."
Entä jos suurin ja konkreettisin degrowth - teko, on tehdä omassa päässä sisäinen vallankumous. Sitä kai on jo koko ajan tapahtunutkin? Riittävän ymmärrystason saavuttanut ihminen osaa laskea yksi ynnä yksi, varsinkin jos hänellä on omia lapsia.
VastaaPoistaYhä useamman ihmisen olisi päästävä irti tästä vallitsevasta paradigmasta, jossa vaurauden lisääntymisen luullaan tuottavan lineaarisesti myös onnellisuutta. Kyseessähän on materialistinen tunteensiirto. Suurin rauhantyö tehdään ihmisen pään sisällä.
Liian monet ihmiset ovat autoritaarisen poliittisen johdon ja talouselämän johdon opastuksella omaksuneet välineellisen elämän tavan, suhteen luontoon ja itseen. Itseytemme rakentaa kulttuuria ja kulttuuri itseyttämme. Välineellinen elämäntapa on osoittautunut tuhoisaksi sekä ihmisluonnolle, että luonnolle.
Uskon, että horisontaalisten liikkeiden kautta (mitä tämäkin palsta edustaa), on mahdollista saavuttaa uusi dialoginen minuus, joka on irrottanut itsensä vielä valtaa pitävästä vanhasta paradigmasta. Muutos ei varmastikaan ole pelkästään helppo, vaan uusi tapa elää löytyy varmasti jonkinlaisen väliaikaisen kaaoksen kautta.
Suurinta rohkeutta on uskaltaa sanoa suoraan mielipiteensä. Filosofi Nikolai Berdjajev ennusti 1900-luvun alkupuoliskolla tämän nykyisen ego- ja ekokriisimme. Hänen mukaansa luonnon denaturalisoinnin tuloksena syntyy ekokrisi. Ihmisten erilaistuminen ja tiedon pirstaloituminen johtavat epäinhimillisen, normittoman ja arvotyhjiössä elävän ihmisen kehittymiseen. Voimakkain voima, joka ylläpitää tällaisia sairaita yhteiskunnallisia rakenteita, on ihmisen oman mielipiteen häpeäminen ja salaaminen. Rohkeutta on sanoa ääneen se, mitä ajattelee.
Mielestäni tavallaan mikään ei ole niin tärkeää kuin kotitaloudessa tapahtuva energiansäästö ja sen aiheuttama asenteiden muutos.
VastaaPoistaJos kaikki kotitaloudet ottavat tämän asian tosissaan, niin vaikka sen suora vaikutus (suomen mittakaavassa tehtynä) ilmastonmuutokseen on pienehkö, niin sen vaikutus politiikan kenttään, poliittiseen keskusteluun ja asenteisiin, on valtava.
Toisin kuin nyt, niin kukaan poliitikko tuskin tulisi valituksia ilmastolle haitallisilla vaaliteemoilla. Ja kun olen ensin vaihtanut ne energiansäästölamput ja lisännyt yläpohjaan eristystä, niin nämä tehtyäni olen kiinnostunut asioista laajemminkin, ja pidän huolta että myös lähipiirini näistäå teemoista kuulee osansa :)
(voi raukkoja)
Jos ketään ei kiinnosta, niin ei poliitikkojakaan kiinnosta. Heitä kiinnostaa periaatteessa eniten se, millä heidät valitaan uudestaan. Ja tuon kiinnostuksen on pakko alkaa jostain, ja yleensä se alkaa ensimmäisestä tietoisesta ympäristöteosta, joka monelle meistä on hehkulampun vaihtaminen energiansäästölamppuun.
Käyttäen hieman raflaavaa vertauskuvaa, en ole koskaan tavannut tupakoijaa, jonka riippuvuus ei olisi alkanut jostain, eli ensimmäisestä tupakasta. Vaikka tuskin sitä moni silloin niin ajattelee: "ahhh, tästä kun vedän henkoset niin se on sitten loppuelämä tupakointia".
Jos ei ole ensimmäistä tupakkaa, ei ole tupakointiakaan.