Degrowth-pornoa

Metro-lehden kolumnisti Janne Metso pohtii tämän päivän numerossa (sivu 2) rakastelun ja pornon yhteyttä bruttokansantuotteeseen ja varsinaisen asian eli aktin latistumiseen.

Janne Metso viittaa allekirjoittaneen haastatteluun viime kesältä ja miettii, että "Timo Järvensivu ei varmaankaan ilahtu tästä, mutta..."

Päinvastoin, tämähän on varsin ilahduttava vertaus, johon en ollut vielä uskaltanut antaa itselleni mahdollisuutta. Yhteiskunnallinen keskustelu on monelta osin jo varsin pornoistunutta. Metson keskustelunavaus herättää väistämättä monia ideoita ja mielleyhtymiä, joita seuratessa voimme löytää uusiakin näkökulmia yhteiskunnan hyvinvointiin.

Rakastelun, ja laajemmin käsitettynä inhimillisten ja sosiaalisten käytäntöjen, markkinaperustainen vaihdanta lisää bruttokansantuotetta, mutta samalla latistaa vaihdannan kohteen mitattavaksi, optimoitavaksi, maksimoitavaksi ja tehostettavaksi, kuten Metso kirjoittaa.

Rakastelun pornoistuminen laajentuvan osto- ja myyntitoiminnan myötä vahvistaa näkökulmaa, että hyvinvointi ei voi rakentua pelkästään rahavaihdannalle. Markkinat ovat kyllä toimiva ja tehokas väline moneen tilanteeseen, mutta yhteiskunnan hyvinvointi ei voi perustua pelkästään markkinataloudelle. Rahalla ei saa kaikkea.

Minkälaisia ajatuksia Metson kolumni Sinussa herättää?

Käsitteellistä täsmennystä

Degrowthin kriitikot pelkistävät usein degrowthin käsitteenä vähentämiseksi. Tämä on virheellinen käsitys, joka ei ota huomioon käsitettä kokonaisuutena.

Valtavirran ajattelussa hyvän elämän keskeinen lähde on (talous)kasvu. Kasvua tarvitaan, jotta nykytilanteen ongelmat (globaali epätasa-arvo, köyhyys, hyvinvointipalvelujen rahoittaminen) voidaan ratkaista. Tässä ajattelussa kasvulla ei nähdä olevan rajoja. Kasvun rajat -keskustelu on kuitenkin kyseenalaistanut ikuisen kasvun mahdollisuuden.

Degrowth-liike on lähtöisin ymmärryksestä, että kasvun rajat ovat jo paukkumassa, minkä vuoksi kasvun mielekkyys ja mahdollisuus on kyseenalaistettava. Tarvitaan vähentämistä.

On kuitenkin virhekäsitys, että degrowth-liike ajaisi pelkästään vähentämistä. Nykytilanteessa vähentäminen ilman perusteellisia yhteiskunnallisia muutoksia tarkoittaisi, kuten degrowth-kriitikot oikein toteavatkin, lamaa ja lamasta seuraavia hyvin tunnettuja ongelmia.

Vähentäminen ei ole mahdollista ilman, että kasvupakkoa ylläpitävät toimintamallit puretaan. Vähentäminen ei yksin voikaan olla degrowth-liikkeen tavoite, vaan vähentämisen rinnalla täytyy rakentaa sellaista yhteiskuntaa, jossa kasvu ei ole hyvinvoinnin edellytys.

Degrowth vuonna 2010

Viime vuonna degrowth esiintyi Suomessa ensimmäistä kertaa useilla eri foorumeilla. Loppuvuodesta harva enää sanoi, ettei ollut koskaan kuullutkaan siitä. Kirkkain osoitus tunnettuudesta lienee maininta kaikkien järkevien realistien kotimaisella suosikkipalstalla, Helsingin Sanomien pääkirjoituksessa.

Degrowth-kirjallisuus antoi monelle tukea oman ajattelun kehittämiseen, hiljaa syntyneiden epäilysten käsittelyyn. Vaikka mistään yhtenäisestä ajattelukehikosta ei ole kyse, degrowth-keskustelut helpottivat kaukaisiltakin tuntuneiden asiayhteyksien muodostamista – ja kyseenalaistamista: miten kilpailukyky, yhteistyö, hyvinvointi, perustarpeet, työnteon ja vapaa-ajan mielekkyys ja muut usein käsitellyt mutta epämääräisiksi jääneet asiat itse asiassa liittyvätkään yhteen?

Maailman kova ydin ei näyttänyt sulamisen merkkejä. Britannian pääministeri David Cameronin kirjoitus The Economist –lehden perinteikkäässä The World in [next year] –liitteessä on tästä esimerkillinen näyte, joka heijastaa tietysti tämän vuoden sijaan edellisen vuoden maailmankuvaa.

Cameronin kirjoituksen otsikko on lupaava: ”The Real Global Issues.” Hänen mukaansa maailman johtajat ovat yhtä mieltä vuoden 2011 haasteista: globaalin kasvun turvaaminen, menestyksen saavuttaminen Afganistanissa, Lähi-idän rauhanprosessin edistäminen, Iranin saaminen muuttamaan kurssiaan ja palaaminen raiteille kohti globaalia sopimusta ilmastonmuutoksesta. (Suomennosten on tarkoitus ilmentää mahdollisimman tarkasti alkuperäistä sanomaa. Viimeinen kohtahan olisi voinut olla vaikkapa ”maailmanlaajuisen sopimuksen allekirjoittaminen hiilidioksidipäästöjen pienentämiseksi”, joka olisi jo ollut lyhyen askeleen lähempänä oikeaa sisältöä.)

Cameron jatkaa vakuuttavasti, että ”oikea kysymys on, miten tarjoamme ratkaisuja. Tehdäksemme sen meidän täytyy tarttua perustavanlaatuisiin syihin.”

”Kasvun suhteen ongelman syynä ovat globaalit epätasapainoisuudet. Joillakin mailla, kuten Britannialla, on suuret vajeet ja niiden täytyy tehdä kovia, tunteilemattomia päätöksiä leikkauksista palauttaakseen terveen julkisen rahoituksen. Mutta toisilla mailla on isoja ylijäämiä. Niiden tulee tehdä päinvastoin: kuluttaa enemmän ja säästää vähemmän.”

Sotien suhteen Cameron vaatii voimakkaampaa politiikkaa.

”Ilmastonmuutoksen suhteen oikea kysymys on, miten pienentää tai hallita äärimmäisiä säätapahtumia, joita ilmastonmuutos saattaa tuoda.”

Näin siis järkevien realistien maailmassa viime vuonna. Mitä ajatuksia tänä vuonna ajatellaan?