Viime vuonna degrowth esiintyi Suomessa ensimmäistä kertaa useilla eri foorumeilla. Loppuvuodesta harva enää sanoi, ettei ollut koskaan kuullutkaan siitä. Kirkkain osoitus tunnettuudesta lienee maininta kaikkien järkevien realistien kotimaisella suosikkipalstalla, Helsingin Sanomien pääkirjoituksessa.
Degrowth-kirjallisuus antoi monelle tukea oman ajattelun kehittämiseen, hiljaa syntyneiden epäilysten käsittelyyn. Vaikka mistään yhtenäisestä ajattelukehikosta ei ole kyse, degrowth-keskustelut helpottivat kaukaisiltakin tuntuneiden asiayhteyksien muodostamista – ja kyseenalaistamista: miten kilpailukyky, yhteistyö, hyvinvointi, perustarpeet, työnteon ja vapaa-ajan mielekkyys ja muut usein käsitellyt mutta epämääräisiksi jääneet asiat itse asiassa liittyvätkään yhteen?
Maailman kova ydin ei näyttänyt sulamisen merkkejä. Britannian pääministeri David Cameronin kirjoitus The Economist –lehden perinteikkäässä The World in [next year] –liitteessä on tästä esimerkillinen näyte, joka heijastaa tietysti tämän vuoden sijaan edellisen vuoden maailmankuvaa.
Cameronin kirjoituksen otsikko on lupaava: ”The Real Global Issues.” Hänen mukaansa maailman johtajat ovat yhtä mieltä vuoden 2011 haasteista: globaalin kasvun turvaaminen, menestyksen saavuttaminen Afganistanissa, Lähi-idän rauhanprosessin edistäminen, Iranin saaminen muuttamaan kurssiaan ja palaaminen raiteille kohti globaalia sopimusta ilmastonmuutoksesta. (Suomennosten on tarkoitus ilmentää mahdollisimman tarkasti alkuperäistä sanomaa. Viimeinen kohtahan olisi voinut olla vaikkapa ”maailmanlaajuisen sopimuksen allekirjoittaminen hiilidioksidipäästöjen pienentämiseksi”, joka olisi jo ollut lyhyen askeleen lähempänä oikeaa sisältöä.)
Cameron jatkaa vakuuttavasti, että ”oikea kysymys on, miten tarjoamme ratkaisuja. Tehdäksemme sen meidän täytyy tarttua perustavanlaatuisiin syihin.”
”Kasvun suhteen ongelman syynä ovat globaalit epätasapainoisuudet. Joillakin mailla, kuten Britannialla, on suuret vajeet ja niiden täytyy tehdä kovia, tunteilemattomia päätöksiä leikkauksista palauttaakseen terveen julkisen rahoituksen. Mutta toisilla mailla on isoja ylijäämiä. Niiden tulee tehdä päinvastoin: kuluttaa enemmän ja säästää vähemmän.”
Sotien suhteen Cameron vaatii voimakkaampaa politiikkaa.
”Ilmastonmuutoksen suhteen oikea kysymys on, miten pienentää tai hallita äärimmäisiä säätapahtumia, joita ilmastonmuutos saattaa tuoda.”
Näin siis järkevien realistien maailmassa viime vuonna. Mitä ajatuksia tänä vuonna ajatellaan?
Tilaa:
Lähetä kommentteja (Atom)
Itsekin luin tuon the Economistin kyseisen liitteen. En mitenkään kovasti ole juuri Economistia lukenut, mutta ainakin tuo kyseinen liite oli ylipäätään aika heikkotasoinen. Jutut, joissa kirjoitetaan uudesta ja tulevasta heijastivat järjestään menneitä aikoja ja parhaimmillaankin ainoastaan nykyhetkeä. Kukaan ei oikein edes pyrkinyt tarjoamaan erilaisia skenaarioita kehitykselle.
VastaaPoistaItse olisin vieläpä tyytynyt melko vähään. Olisi voinut olla edes muutama juttu, joissa olisi pohdittu, mihin maailma saattaa olla menossa, mutta ei; kaikessa oletettiin, että joka vuosi (jopa vuoteen 2025 saakka, mikäli oikein muistan) on samanlainen kuin edellinen, mitä nyt keskimäärin kasvetaan hieman. Nassim Nicholas Taleb yritti omassa lyhyessä jutussaan tuoda vähän erilaista (joka paikassa toistamaansa) näkökulmaa samalla mokeltaen sekavia pahenevista epidemioista yms. vaikkei tuntunut tietävän niistä tuon taivaallista.
No, tuo tuntuu kuitenkin olevan SE lehti, jota ainakin liike-elämässä olevat lukevat ja kunnioittavat.
Pyynnöstäsi esitän yhden ennustuksen uudelle vuodelle 2011: Degrowthille käy kuten BB-julkkikselle. Ensi huuman jälkeen kukaan ei muista koko asiaa vuoden päästä. Tämä johtuu Degrowthin osalta juuri mainitsemastasi seikasta, että sisältö puuttuu kauniiden kuorien alta. Tämä totuus paljastuu vuoden 2011 aikana ja loppuvuonna edes Seiska-lehti ei puhu aiheesta.
VastaaPoistaEnnustaja
Tämähän olisi mainio juttu, jos degrowthista tulisi yhtä suuri ilmiö kuin BB-julkkiksista. BB:stähän on tullut yksittäisiä julkkiksiaan läpitunkevampi ilmiö. BB:stä on tullut osa nykykulttuuria, tai ainakin se ilmentää aika hyvin nykykulttuurin tiettyjä piirteitä.
VastaaPoistaBB on nostanut esiin erityisesti tietynlaista nuorisokulttuuria. Tai ehkä on toisin päin: BB on ollut ajan hermolla, koska se on onnistunut kuvaamaan tätä tiettyä, laajallekin levinnyt nuorisokulttuuria. Kulttuuria, jossa pinnallisuus ja estottomuus ovat hyveitä. Käyttäytymistä, jota ohjaa helppo raha ja julkisuus, ei syvempi moraalinen tai eettinen pohdinta.
Jos degrowthista tulisi edes jossain määrin BB-julkkiksiin verrattava ilmiö, niin meillä olisi toivoa - degrowth olisi jo päässyt kulttuurisesti "pinnan alle".
Vakavammin puhuen, on aina mahdollista että degrowth on käsitteenä lyhytaikainen. Tarvitaan vielä lisää konkretiaa filosofisempien pohdintojen tueksi. Tätä työtä jatketaan.
Teemana degrowth on toki jo varttunut, ehkäpä vanhempi kuin länsimainen kulttuuri itsessään. Kohtuullisuuden, luonnon kunnioittamisen, hyvän elämän ja materialismista vapautumisen teemat löytyvät ainakin varhaisista filosofisista ja uskonnollisista kirjaniteistä.
Degrowth on joka tapauksessa nyt tässä ajassa tärkeä teema, oli teemalla sitten nimi mikä tahansa. Kasvun rajat ovat ilmeiset juuri tässä ajassa, eivät jossain hämärässä tulevaisuudessa. Tästä syystä uskon, että degrowth ei ajatuksena voi kadota mihinkään, vaan muodossa tai toisessa, nimellä tai toisella, tämän ilmiön kuitenkin kohtaamme.
Edellisen puhujan (Timon) kanssa on helppo olla samaa mieltä. Olennaisinta ei ole käsitteen ’degrowth’ saama suosio nyt tai tulevaisuudessa. Olennaista on tämän (toistaiseksi käyttökelpoiseksi todetun) käsitteen avulla esiin nostettavien ’kysymysten ja arvojen’ herättämä kiinostus ja suosio. Kun keskustelua seuraa lähes missä tahansa mediassa Suomessa, niin monet degrowthiin sisältyvät arvostukset ovat selvässä nousussa. Helsingin Sanomien pääkirjoituksen degrowth-maininta on hieno huomionosoitus itse degrowth-liikeelle. On harmillista (ja myös kiinnostavaa), että esim. The Economist ei ole ottanut talouskasvu-kritiikiä vakavasti esimerkiksi käsitellessään lisääntyvässä määrin hyvinvointi/onnellisuusteemaa kansallisen vertailun näkökulmasta. Tosin talouskasvu-kritiikittömyys on myös varsin ymmärrettävää lehdeltä, joka on vapaan markkinatalouden vahva kannattaja. Silti en pidä mahdottomana, että degrowth muodossa tai toisessa ilmestyisi sen palstoille, ehkäpä piankin. Jukan ajatuksia myötäillen fiksun lehden luulisi tässä maailmanpoliittisessa tilanteessa kykenevän (tai olemaan jopa pakotettu) käsittelemään kehityksen skenaarioita laajasti.
VastaaPoistaMinusta on päivänselvää, että degrowthin (uudelleen) esiinnostamista kysymyksistä tullaan keskustelemaan julkisuudessa ja neuvottelupöydissä entistä enemmän. Se, mainitaanko aina degrowth sanana, on eri juttu. Mutta toivottavasti degrowth käsitteenäkin tulee yhä enemmän esiin näissä keskusteluissa. Ja me voimme tietenkin itse vaikuttaa siihen, että näin käy.
Degrowth-liikkeen kannalta alkanut vuosi on varmaankin merkittävä. Yksi keskeinen kysymys liikkeelle on se, MITEN se puhuu hallitusta talouslaskusta. Esimerkiksi asemoituuko liike ihmisten mieliin tahona, joka tarjoaa entistä kipeämmin tarvittavia uusia vaihtoehtoja ja ratkaisuja hitaan talouskasvun tai nollakasvun yhteiskunnassa?
Hyvää alkanutta vuotta kaikille!
t. Maria Joutsenvirta
Niin, oikeastaan on samantekevää, mitä termille degrowth tapahtuu. Kuten Timo totesi kohtuullisuuteen pyrkimistä on esiintynyt aina eikä se ole sanoista kiinni.
VastaaPoistaMutta pitäisi miettiä, mitä kohtuudella nykyään tarkoitetaan. Kulttuurissamme on käynyt niin, että vähitellen yhä useampi aiemmin ylellisyytenä pidetty asia on muuttunut tavalliseksi emmekä ehkä enää osaa huomata, mitkä niistä eivät liity perustarpeisiin. Niin ristiriitaista kuin se onkin, mekin pohdimme näitä asioita tietokonetta käyttäen.
Degrowth-postituslistalla tuli viime vuonna viesti, jossa ehdotettiin mietittäväksi maksimielintason käsitettä. Maksimielintasolla viestin lähettäjä tarkoitti korkeinta yksittäiselle ihmiselle hyväksyttävissä olevaa elintasoa. Sähköpostilistalla ei aiheesta syntynyt keskustelua, syntyisiköhän täällä blogissa.
En ole kovin optimistinen sen suhteen, että degrowth olisi nousemassa suureksi kansanliikkeeksi. Monissa yhteyksissä olen huomannut, että ihmisistä on mukava käydä keskustelua degrowthiin liittyvistä käsitteistä akateemisessa hengessä, mutta heti jos aletaan konkretisoida esimerkiksi termiä uusjako, väki pelästyy.
Viime sunnuntaina oli Helsingin Sanomissa kolumni, jossa näyttelijä Minna Haapkylä kertoi onnistuneesta uuden vuoden lupauksesta olla ostamatta itselleen mitään (ruokaa ja hammastahnan tapaisia "välttämättömyyksiä" lukuunottamatta) koko vuotena.
Lupaan itse yrittää tänä vuonna samaa ja heitän haasteen teille muillekin. Talouslasku alkaa ostamatta jättämisestä.
t. Hanna-Leena Ylinen
Kiitos hyvistä kommenteista. Tarvitaan tosiaankin sekä puheen että konkreettisten tekojen petraamista.
VastaaPoistaMaksimielintaso ja uusjako ovat minusta molemmat ihan keskeisiä käsitteitä. Samalla nämä ovat aika negatiivisesti lautautuneita termejä, mikä tekee näistä keskustelun tosiaankin konkreettisella tasolla haasteelliseksi. Mutta yritän laittaa oman lusikkani rohkeasti soppaan:
Itse olen henkilökohtaisten kiintiöiden kannalla silloin, kun rajoitetaan haitallisia asioita (turhia materiaalivirtoja, saastuttamista jne), mutta en ehkä kuitenkaan vielä ole valmis kannattamaan kategorista rajoittamista, jolla rajoitetaan kaikkea kuluttamista.
On olemassa hyvin haitallista kuluttamista, "tavallisen haitallista" kuluttamista ja sitten vähän vähemmän haitallista kuluttamista. Lienee tärkeintä olisi määritellä maksimielintaso - eli käytännössä maksimikulutuksentaso - ensisijaisesti hyvin haitalliselle ja tavallisen haitalliselle kuluttamiselle.
Tähän samaan syssyyn pitäisi sitten tehdä tämä elintason/kulutuksen rajoittaminen jakamalla elintasoa ylikuluttavilta niille, joilla ei ole riittävästi. Siis siten, että ylikulutuksen leikkaaminen tai maksimielintason määrittely ei kurjista entisestäänkin yhteiskunnan heikko-osaisimpia, vaan kohdistuu ylikulutukseen.
Ympäristöverotus on hyvä juttu, mutta se kohdistuu usein voimakkaammin köyhiin kuin rikkaisiin: rikkailla on varaa ostaa energiansa, vaikka se olisi kallistakin. Uusjako olisi käsittääkseni toteutettava siten, että rahallakaan ei voi ostaa oikeutta ylikuluttamiseen eli maksimikulutustason ylittämiseen. Jos jollakulla on rahaa liikaa, sitä voisi sitten kanavoida sellaiseen kulttamiseen, joka ei ole ympäristölle tai yhteiskunnalle muutoin haitallista (tai ainakin on hyvin vähän haitallista).
Ainoa toimiva ja reilu tapa rajoittaa kulutusta on asettaa rajat päästöille ja muille ulkoiskustannuksille, ja sitten säännöstellä näitä kiintiöitä jollain demokraattisesti päätetyllä tavalla. Ei ole olemassa mitään muuta tapaa, jolla voidaan kategorisesti määritellä, mikä spesifi elintaso on maksimi tai mikä kulutuksen muoto on ylikulutusta: yhden kerskakulutus on toiselle välttämättömyys. Järjestelmässä täytyy olla mahdollista kuluttaa päästökiintiönsä vaikka katumaasturilla ajeluun, kunhan kulutustaan leikkaa muulla tavoin.
VastaaPoistaVoidaan tietysti postuloida, että jonkinlainen komitea päättää, että asiat x ja y nyt vain ovat liikaa, mutta tälläinen järjestelmä ei ole demokraattinen tai luotettava (todella suuri kannustin lehmänkauppoihin) eikä siis tulisi kestämään - ja lehmänkaupoista johtuen sen todellinen potentiaali ympäristövaikutusten vähentämisessä olisi vähäinen. Analogiana, kysymys olisi samanlaisesta poliittisesta puupäisyydestä kuin vaikkapa vain kahden suosituimman tupakkamerkin kieltäminen (mutta muiden salliminen) sillä perusteella, että koska niitä poltetaan eniten, ne aiheuttavat eniten keuhkosyöpää.
Yksinkertaisin ja siksi todennäköisesti sekä tehokkain että luotettavin ratkaisu on siirtää ulkoiskustannusten paras arvio tuotteen tai raaka-aineen hintaan, eli ympäristöverotus. Esimerkiksi primäärienergiaa tulisi verottaa hiilitaseen ja muun ympäristöjalanjäljen mukaan; jo yksin tämä konsti helpottaisi merkittävästi ympäristön tilaa, ja mahdollistaisi yksityisen kekseliäisyyden käytön kulutuksen leikkaamiseksi. Jos tälläinen "rahallistaminen" ei ole mieleen, voidaan tietysti sopia myös vaikkapa henkilökohtaisista päästökiintiöistä, mutta nähdäkseni nämäkin ovat tarpeetonta monimutkaistamista.
Tässä on sitten tuo Timon huomioima ongelma, että ympäristöverotus on luonteeltaan regressiivistä. Kestävä ratkaisu ei kuitenkaan ole kieltäminen vaan 1) mahdollisuus kaupata päästökiintiöitä jollain tavalla ja 2) kompensoivat tulonsiirrot. Jo kohta 1) yksinään olisi kompensoivaa tulonsiirtoa: kulutustaan vähentävät voittaisivat, kulutuksensa ennallaan pitävät häviäisivät. Hansen on tästä kirjoittanutkin varsin kompaktin ja harkitsemisenarvoisen ehdotuksen.
Kannattaa huomata, että esimerkiksi primäärienergian verotus olisi luonteeltaan tälläinen kaupattava päästökiintiö, vaikka suoranaisesti siitä ei kauppaa käytäisikään. Jälleen, kulutustaan vähentävät hyötyisivät, ja sitä lisäävät tai ennallaan pitävät häviäisivät.
Yksi konkreettinen ja merkittävä painostuskohde olisi WTO:n sääntöjen muuttaminen siten, että ympäristövaikutukset olisivat perusteltu syy periä tullimaksuja. Tämän portin murtaminen avaisi tien esimerkiksi sille, että EU:n sisällä otettaisiin käyttöön vaikkapa henkilökohtainen päästökiintiöjärjestelmä, johon muut maat voisivat joko liittyä - tai maksaa tuotteistaan vastaavaa tullia.
J.M. - hyvä kirjoitus, kiitokset.
VastaaPoistaMinäkään en tarkoita maksimielintasolla tai maksimikulutustasolla tiettyjen tuotteiden tai palveluiden kieltämistä sinällään, vaan jonkinlaista "ulkoisvaikutusten maksimien määrittelyä", jota myös ajoit takaa.
Ainakin periaatteessa ympäristötekojen näkökulmasta merkitsevää on asettaa rajat globaalisti, ja sitten mahdollistaa ihmisten vapaa, mutta demokraattisesti sovittu, valintatapa näiden globaalien päästörajojen sisällä. Päästökiintiöt ja niiden kauppa lienevät yksi järkevä ja toimiva keino, vaikka tämän implementoinnissa onkin ilmennyt kaikenlaisia ongelmia EU:ssa ja globaalisti.
Silti olen taipuvainen ajattelemaan, että globaalien rajojen lisäksi meillä tulisi olla myös henkilökohtaiset rajat, joita ei voi ylittää. Mahdollisuus kaupata päästökiintiöitä ilman henkilökohtaista maksimia on nimittäin aina jossain määrin ongelmallinen, koska tällainen kaupankäynti ainakin 1) murentaa rajojen määrittelyn moraalista pohjaa ja tekee moraalista kauppatavaraa sekä 2) ylläpitää statuskilpailua ja tätä kautta kasvua.
Toisin sanoen sekä köyhillä että rikkailla olisi olemassa jokin absoluuttinen yläraja päästöilleen, jota ei voi rahallakaan ylittää. Tupakkaesimerkkiäsi jatkaakseni: kaikille voitaisiin antaa vaikkapa 2 tupakan kiintiö päivässä, minkä lisäksi voitaisiin asettaa 4 tupakan maksimi päivässä. Joku voisi poltaa nolla tupakkaa ja myydä omat kaksi jollekin toiselle.
Vapaa valinta säilyisi. Mutta samalla olisi tämä henkilökohtainen maksimi. Ymmärrän kyllä, että helposti voisi syntyä lehmänkauppoja tai pimeät markkinat, joilta joku jannu kuitenkin ostaisi 8 tupakkaa päivässä. Silti: onhan huumekauppakin tehty laittomaksi, vaikka se tämän johdosta onkin siirtynyt pimeille markkinoille.
Minusta tuo WTO:n sääntömuutosehdotus on mainio. Ajaakohan tätä joku jo jossakin?
Vierastan ehdottomia rajoja, koska käytännössä niiden asettaminen on hankalaa ja mielivaltaista, ja valvonta vielä hankalampaa. Huumeiden kriminalisointi on itse asiassa mainio esimerkki siitä, miten asioita ei todellakaan kannata hoitaa - esimerkiksi, huumausaineiden määritelmät ovat mielivaltaisia ja antavat vain ansaitsemismahdollisuuksia rikollisjengeille.
VastaaPoistaVoisiko tässä siis toimia paremmin vaikka progressiivinen verotus päästökiintiöillä käytävälle kaupalle?
WTO:n sääntöihin puuttumista on ainakin ehdotettu, mutten nyt äkkiseltään tiedä, ajaako sitä aktiivisesti yksikään taho. Pitäisi kyllä.
Nyt en kuolemaksenikaan muista lähdettä, mutta muistan lukeneeni hyvän ja perustellun artikkelin jossa kannatettiin "bilateraalisia" päästösopimuksia toteutumiskelpoisempana vaihtoehtona maailmanlaajuisille päästösopimuksille. Artikkelissa lähdettiin siitä, että planeetanlaajuisen, sitovan ja riittävän sopimuksen aikaansaamisen todennäköisyys on pieni ja se vie liikaa aikaa. Näin ollen kannattaisi tehdä niin, että jokin merkittävämpi talousalue - esimerkiksi EU - toteuttaisi päästökiintiöt omalla alueellaan, ja antaisi muille maille mahdollisuuden liittyä järjestelmään tai maksaa rangaistustullit. Mielestäni tämä on sekä teoriassa (etenkin kompleksien järjestelmien teorian kannalta) että käytännössä globaaleja kiintiöitä toteuttamis- ja toteutumiskelpoisempi järjestelmä.
Hei, henkilökohtaisten päästökiintiöiden sijaan tasaisin ja kohtuullistaisin kulutusta leikkaamalla tuloja/palkkoja. Koska mitä vähemmän tuloja, sitä vähemmän kulutusta ja toistepäin. Mitä tasaisemmat tulot, sitä tasaisempi kulutus.
VastaaPoistaTulojen ja omaisuuden kohtuullistaminen ja tasaaminen on ehkä kätevämpää kuin kulutuksen, koska ensin on tulot, sitten kulutus. Mitä ylimääräisillä tuloilla voisi edes tehdä? Tai miksi extratuloja kannattaisi hankkia, jos kulutusta rajoitetaan?
(Huomattavaa on myös se, että se mitä töissä tehdään, on usein maapallon kannalta tuhoisaa tai vähintään pitää yllä nykyistä järjestelmää - työn&tulojen vähentämiseen on siis monta syytä.)
Nykyistä rankemmalla progressiivisella tuloverotuksella saadaan toki aikaan tuo tulojen leikkaus ja tasaus. Samalla saadaan rahoitusta degrowth-yhteiskuntaan siirtymisen helpottamiseen, kun verotulot muuten pienenevät.
Briteissä joku ay-taho ehdotti, että firmoissa palkkaerot saisivat olla korkeintaan 5-kertaiset. Tämä olisi yksi askel palkkojen tasaamiseen ja maksimitulojen määrittämiseen. Pitemmän tähtäimen tavoite voisi olla samapalkkaisuus / kaikkien tunnit yhtä arvokkaiksi!?
Ensihätään sähkön progressiivinen verotus voisi toimia erinomaisesti. Kohtuullinen määrä kilowattitunteja olisi kohtuullisen hintaista per nuppi, ja sitten käytetyt kilowatit kallistuisivat vaikka jyrkästikin.
t. Jarna Pasanen
Hyvä, että Jarna toi tulopuolen esiin. Kohtuullistamisessa ja kulutuksen vähentämisessä on olennaista katsoa sekä tuloja että menoja.
VastaaPoistaKun puhutaan palkkojen leikkaamisesta, mieleen tulee ainakin kolme asiaa: 1) palkkaerot firmoissa ovat parin viimeisen vuosikymmenen aikana kasvaneet pahimmillaan järisyttävin suuriksi, ja kohtuuttomien palkkaerojen poistamiselle on jo suuri yhteiskunnallis-moraalinen paine (ylisuuret palkat eivät ole perusteltuja edes talouden/markkinoiden logiikalla vaikkei yhteiskuntamoraalista piittaisikaan). 2) Tavallisten työntekijöiden palkkojen alentamista voidaan toteuttaa antamalla ihmisille paljon vapautta ja mahdollisuuksia vähentää omaa työaikaansa (näin voidaan myös jakaa töitä useampien kesken yhteiskunnassa). Monet olisivat jo nyt valmiita vähentämään tulojaan (ja kulutustaan), jos he saisivat tilalle enemmän aikaa perheelle, ystäville, harrastuksiin ja ylipäätään asioihin, joilla on heille suuri merkitys. Monet haluaisivat hypätä orjuuttavasta ’tienaa ja kuluta’ –oravanpyörästä vapaaehtoisesti, jos se tehtäisiin nykyistä selvästi helpommaksi. 3) Kun ihmisten ’omaehtoinen’ aika lisääntyy, se luo tilaa toisenlaisille elintavoille, joissa on helpompi toteuttaa vähäpäästöistä ja kevyen kuluttamisen elämäntapaa ja samalla huomata elämisen laadun paranevan. Kulutuksen vähentämisessä on tärkeätä, että ylläpidetään kansalaisten tunnetta ja kokemusta siitä, että jokainen saa itse päättää oman elämänsä organisoimisesta.
t. Maria Joutsenvirta
Mielenkiintoista! Keskustelu on niin runsasta, että vähän hirvittää hypätä mukaan. Olen kuitenkin iloinen, kun huomaan, että degrowth-listalla esiin nostettu maksimielintaso keskusteluttaa täällä. En ole varma, onko käsite paras mahdollinen ja ainakin tiedän, että kukaan tai missään sitä ei ole varmasti yksiselitteisesti avattu. Sosiaalipoliitikkona ajattelen kuitenkin, että minimin rinnalla meidän tulisi ehdottomasti keskustella myös maksimista. Se on välttämätöntä myös kohtuuden eli "keskivälin" ymmärtämiseksi.
VastaaPoistaItselleni minimi tarkoittaa ihmisarvoisen elämän edellytyksiä turvaavan elintason rajaa, sitä mitä meidän ainakin pitäisi voida tehdä. Minimi liittyy ihmisoikeuksiin ja oikeudenmukaisuuteen. Yhtä lailla ajatus maksimista viittaa epäoikeudenmukaisen suureen osaan mutta rajat asettaa ennen kaikkea maapallon kantokyky. Maksimielintaso tai pelkistetymmin maksimi kulutustaso pitäisi siis konkretisoida jotenkin määrittelemällä jokaiselle maapallon asukkaalle oikeudenmukainen luonnonvarojen kulutuksen taso, "oma osuus". Ekologinen jalanjälkihän jo esimerkiksi kuvaa tätä havainnollisesti.
Barcelonan degrowht-konferenssissa näytti olleen työryhmäesityksiä myös maksimitulosta. Kuten Jarnan kommentti toi esiin, olisi tulojen rajoittaminenkin hyvä keino ja proggression lisääminen suotavaa. Ajatus maksimitulosta on tietenkin aika radikaali mutta kyllähän kaikista suurimpien palkkojen kritisointi on myös todella yleistä eli jonkinlainen tulojen reilu leikkaus voisi saada kannatusta (ei tosin päättävän eliitin keskuudessa).
Vuonna 2008 kirjoitin Elina Turusen kanssa Hesarin vieraskynä-kirjoituksen, jossa käytimme maksimielintason käsitettä ja kannatimme progression kiristämistä. Siitä noussut vilkas keskustelu osoitti, että maksimin määrittäminen ja yksityiseen kulutukseen puuttuminen on arka asia: meitä kehotettiin menemään Pohjois-Koreaan ja arvosteltiin yksilönvapauksien rajoittamisesta. Tietenkin haasteena onkin, miten meitä voidaan ohjata pysymään kohtuudessa, demokratiassa. Ja ylipäätään en itse tiedä, kuinka ohjaavaksi määritellyn maksimielintason tulisi muodostua ja mitä esim. sen ylittämisestä seuraisi. Vähintään ajattelen, että meidän tulisi tehdä näkyviksi molemmat kohtuullisuuden rajat.
t. Tuuli Hirvilammi
Tuuli, sanoisin, että vähintään osa kritiikistä oli aiheellista. Maksimielintason määrittäminen by fiat on yksilönvapauksien rajoittamista, todennäköisesti vieläpä aika merkittävällä tavalla.
VastaaPoistaOngelma syntyy siitä, ettei ole edes teoriassa mahdollista koota minkäänlaista päättävää keskuskomiteaa, joka voisi objektiivisesti määrittää millainen kulutus on liiallista ja mikä ei. (Teknisesti ottaen kysymyksessä on NP-täydellinen ongelma; tälläiseen ei edes teoriassa ole löydettävissä keskitettyä ratkaisua.) Kysymyksessä olisi väistämättä poliittinen ja komitean henkilökohtaisiin mieltymyksiin perustuva päätös. Varmaan demokratian kannattajana ymmärrät, että näin suuren vallan antaminen enemmän tai vähemmän epämääräisesti valikoitujen eliittien käsiin ei ole hyvä idea. Mitään takeitahan ei ole edes siitä, että tälläinen kulutuksen rajoittaminen todellisuudessa parantaisi ympäristön tilaa - täysin ajateltavissa olisi, että "kulutuksenrajoittamiskomission" valtaa käytettäisiin vaikkapa kotimaisen tehomaatalouden ja turveteollisuuden aseman pönkittämiseen määrittämällä ulkomailta tuotu ruoka ja energia "ylikulutukseksi." Mikä muuten on tismalleen kuten vielä 1980-luvulla toimittiin, ainoastaan toisin sanoin.
Kun tätä asiaa pyörittelee, useimmat asiaan perehtyneet - allekirjoittanut mukaan lukien - näyttävät päätyvän siihen, että elegantein ratkaisu olisi jollain keinoin verottaa primäärienergianlähteitä päästöjen mukaan ja mahdollisuuksien mukaan siirtää muut ulkoiskustannukset kaikkien tuotteiden hintaan. Käytännössä primäärienergian verottaminen voi olla haastavaa, joten yksi erittäin selvittelyn arvoinen ajatus on tiettyjen haitallisten sivutuotekemikaalien raippaverotus tai kieltäminen: esimerkiksi elohopeapäästöjen voimakkaalla rajoittamisella olisi sellainen sivuvaikutus, että hiilen (ja turpeen) poltosta tulisi kannattamatonta. Vastaavasti typpipäästöjen voimakas verottaminen kannustaisi luonnonmukaisempaan viljelyyn, ja niin edespäin.
Tuo mainitsemani Hartwell paper puhuu tämänkaltaisten rajoitettujen toimenpiteiden puolesta. Paperi kannattaa ehdottomasti lukea; siinä on paljon erittäin hyviä huomioita siitä, miksi mikään keskitetty ja kaikenkattava ratkaisu ei näytä olevan kovin hyvä maailmanlaajuisten ympäristöongelmien ratkaisemiseksi. Voin sanoa oman tietoni pohjalta, että argumentilla on vankka teoreettinen ja varsin hyvä empiirinen pohja. Paperia on kritisoitu voimakkaasti, mutta surullista kyllä, enemmänkin ad hominem-hyökkäyksin kuin itse asiaa kiistäen.
Jarna, minua kiinnostaa kovasti mekanismi, jolla esimerkiksi maksimitulotaso saataisiin aikaan. Olisiko sinulla tai jollain muulla kirjoitusta aiheesta? Olen itsekin maltillisten tuloerojen kannalla; en vain ole ihan varma, olisiko lääke tautia pahempi, ja onko ehdotus ympäristöaatteen kaapuun naamioitunutta vasemmistolaisuutta vaiko todellinen ympäristönsuojelullinen aloite.
(Henkilökohtaisesti vierastan erilaisten ongelmien yhteenkietomista, koska sillä on tapana tehdä ongelmista liian monimutkaisia ratkaistaviksi. Tuloerojen tasaaminen on mielestäni hyvä ja kannatettava tavoite, mutten usko, että sitä kannattaa naamioida ympäristönsuojelun nimiin. Jos sen sivutuotteena kulutus vähenee (mikä muuten ei ole mitenkään itsestäänselvää; pienituloisilla lisätulot menevät melko suoraan kulutukseen, suurituloisilla vähemmän selvästi ja enemmän aineettomiin hyödykkeisiin), on se hyvä sivutuote, mutta en välttämättä käyttäisi ympäristöargumentteja asian puolustamiseen.)
Ongelmat yhteiskunnassa ovat niin yhteenkietoutuneita, että on hyvin hankalaa pitää niitä (keinotekoisesti) erillään. Richard Wilkinson ja Kate Pickett (The Spirit Level) ovat koonneet ison määrän tutkimusaineistoa ja argumentoineet monipuolisesti sitä, miksi tasa-arvoiset yhteiskunnat ovat parempia ja tuoneet mukaan myös ympäristöasioita. Tänä päivänä on ylipäätään aika hankala puhua yhteiskunnallisista ongelmista ilman ilmasto- ja muita ympäristöargumentteja, mitä voidaan pitää myös hyvänä asiana.
VastaaPoistaTuulin hyvässä puheenvuorossa otettiin viisaasti esiin olennaisia tekijöitä, kun mietitään kohtuullistamista, eli demokratia ja yksilönvapaudet: Miten ihmisiä voidaan ohjata (ja houkutella) pysymään kohtuudessa demokratiassa, jossa suuri osa kansalaisista arvostaa yksityisen kulutuksen vapautta? Nämä ovat tärkeitä tekijöitä, jotka on hyvä huomioida kun haetaan monenlaisia (sekä kulutuspuolen että tulopuolen) ratkaisuja.
Minusta on hyvä, että julkisuudessa käydään keskustelua rohkeiden avausten kautta, ja se on usein edellytyskin joillekin uusille ratkaisuille. Vaikka maksimielintaso ei ole terminä houkutteleva niin olen samaa mieltä esim. Timon ja Tuulin kanssa siitä, että kaikista kohtuullisuuden rajoista on hyvä käydä yhä enemmän keskustelua. Heidän ehdotuksissaan tulee myös hyvin esiin ylläolevat ’demokratia’ ja ’yksilönvapaus’ tekijät, jotka helpottavat mahdollisesti toteutettavissaolevien vaihtoehtojen haarukoimista.
J.M.:n korostama ’verotuksella kannustamisen’ keino on erinomainen, mutta monenlaiset ratkaisut voivat tukea toisiaan.
t. Maria J.
Ravintoketjut voisivat olla yksi näkökulma kokonaisuuteen. Luonnossa on tavallista, että ravintoketjun huipulla yksilöitä on vähemmän. Viime vuosisatoina asetelma on kuitenkin keikahtanut. Lisäksi monen ravintoketjun huippu (ihminen)kuluttaa luontoa kasapäin muutoinkin kuin syödäkseen. Pitkän päälle rakennelma ei kestä.
VastaaPoistaAsiat sitten kietoutuvat toisiinsa, kuten moni on todennut. Tuskin on mitään yhtä keinoa, jolla edetä uuteen elämäntapaan. Kohtuutta ja olennaiseen keskittymistä tarvitaan. Voisi kuvitella, että esimerkiksi työ nähdään joskus tulevaisuudessa erittäin paljon toisin kuin nyt.
Kuvittelisin, että monenlaiset pienet ja suuret käytännön ratkaisut ovat tarpeen, jotta hallittu ja rauhanomainen siirtyminen kulutuskierteestä kohti olennaiseen keskittymistä voi onnistua. Lisäksi ratkaisujen on muututtava matkan varrella, kun laaja kokonaisuus elää. Haastetta lisää, että elinvoimainen luonto vähenee ja ilmaston lämmetessä vauhti saattaa kiihtyä. Esimerkiksi kuivuus valtaa alaa, vaikka tulviakin riittää.
Mielikuvat muuttuvat hitaasti, kun ovat ensin ehtineet juurtua. Mielikuviin taas vaikuttavat puheen ja kirjoituksen lisäksi myös arjen teot eli kehon kieli. Elämäntavatkin tarttuvat.
T: Olli V.
Minusta on huolestuttavaa, että degrowth-piireissäkin maksimielintaso koetaan käsitteenä negatiiviseksi. Jos tällaisia asioita ei uskalleta avata, niin mitä degrowthilla oikein haetaan?
VastaaPoistaMiksi joillain pitäisi olla oikeus elintasoon, joka tarkoittaisi, että jos kaikilla muillakin olisi mahdollisuus samaan, tarvittaisiin useampia maapalloja? Yksilön vapauden takiako? Siitäkin huolimatta, ettei käytettävissä ole varaplaneettoja?
Minusta yksilön vapaus on yksi kulttuurimme isoista kuplista. Miksi yksilöllä pitää olla vapaus toteuttaa itseään vastoin yhteistä etua? Miksi vapaus on aina sillä, joka käyttää rahaa sitä toteuttaakseen? Miksi esimerkiksi uutena vuotena joillakin yksilöillä on vapaus ampua raketteja, mutta toisilla ei (ainakaan helpolla) ole oikeutta paukkeettomaan juhlaan? Miksi on vapaus ajaa melkein mihin tahansa omalla autolla, mutta ei vapautta elää autojen häiritsemättä?
Kyselee Hanna-Leena Y. (ei kovin vapaa yksilö)
Hanna-Leena: "Minusta yksilön vapaus on yksi kulttuurimme isoista kuplista. Miksi yksilöllä pitää olla vapaus toteuttaa itseään vastoin yhteistä etua? "
VastaaPoistaMinusta kysymyksen voisi hyvin esittää toisinkin päin: Miksi kenälläkään muulla olisi oikeutta koskea toisen vapauteen? Minä en ole henkilökohtaisesti antanut kenellekään sitä oikeutta. Sitä oikeutta ei myös ole Jumala jakanut. Miksi siis joku saisi päättää yhtään mitään puolestani? Kenelläkään ei ole oikeutta päättää toisen puolesta. Ainoa oikeuden mukainen malli on, että jokaisella on yksi ääni. Sitä ääntä ei ole syytä "ostaa" esimerkiksi pakottamalla degrowth-ajattelua yksilön oman ajattelun tilalle. Te, jotka annatte yhden äänenne Degrowtille, niin se on niin kauan ok, kunhan myös muutkin saavat itsenäisesti antaa oman äänensä. Mutta siinä vaiheessa mennään pahasti vikaan, kun joku ryhmä alkaa "ostamaan" muidenkin ääniä omien tarkoistusperiensä ajamiseksi.
Vapaa yksilö
Väärinymmärrysten ehkäisemiseksi: Itse luen käytyä keskustelua niin, että monissa puheenvuoroissa – omani mukaanlukien – puhutaan maksimielintason negatiivisuudesta tai ’ei-houkuttelevuudesta’ ajatellen samalla yhteiskunnassa vallitsevia yleisiä (ei niinkään degrowhilaisten) arvostuksia. Koska yhteiskunnassa vallitsevien arvojen muuttaminen "suoraan" on erittäin vaikeaa (mahdotonta; eikä se ei ole moraalisestikaan ongelmatonta), nämä arvostukset (esim. demokratia ja yksilövapaus) tulee ottaa huomioon tekijöinä, jotka vaikuttavat mahdollisten ratkaisuvaihtoehtojen toimivuuteen. Tästä yleiset arvostukset huomioon ottavasta näkökulmasta maksimielintaso on varsin negatiivinen käsite, vaikka degrowth-arvoja vasten se ei sitä ehkä niinkään ole.
VastaaPoistat. Maria J.
Niin, miksi kellään pitäisi olla oikeus sellaiseen elintasoon,joka ei ole mahdollista muille? Onko se vapautta? Voitaisiinko ajatella, että kaikilla on vapaus ja oikeus samanlaiseen määrään maapallon resursseja? Miksi oikeus niihin olisi joillakin suurempi kuin toisilla? Minusta kaikilla tulee olla yhtäläiset oikeudet ja vapaudet, ja siksi tarvitaan maksimielintasoa ja maksimitulotasoa. Kakku pitää jakaa tasan, eikä tämä maapallokakku tästä kasva.
VastaaPoistaJM kirjoitti: "Ongelma syntyy siitä, ettei ole edes teoriassa mahdollista koota minkäänlaista päättävää keskuskomiteaa, joka voisi objektiivisesti määrittää millainen kulutus on liiallista ja mikä ei." Niin, täydellinen objektiviisuus on mahdotonta. Siksi tämäkin päätös tulee olemaan yhtä epätäydellinen kuin kaikki muutkin poliittiset päätökset. Sen eptäydellisyyden kanssa pitää vaan elää. Kyllähän nytkin demokraattisesti (?) päätetään hyvin isoista asioista keskuskomitean voimin. Ja ikävä kyllä usein vielä isommista asioista yhtiövaltaisesti eli hyvin epädemokraattisesti. Mutta uskon, että esimerkiksi Suomen mittakaavassa on mahdollista määrittää kohtuullinen tulo- ja kulutustaso, ja sitten lähteä sitä ajamaan. En usko, että siitä voisi seurata sen pahempaa vapaudenriistoa kuin mitä nykyisellään maailmassa tapahtuu ylikulutuksemme vuoksi.
Vielä tasa-arvon ja ympäristöasioiden ajamisesta samaan aikaan: minusta se on tärkeä asia. Itse en halua olla pelastamassa maapalloa kuin sellaisilla tavoilla, jotka edistävät tasa-arvoa. Uskon että se on ainut kestävä tapa. Siksi minulla vasemmistolaisuus ja ympäristöasiat kulkevat käsi kädessä. Tulot ja ympäristö ovat vieläpä huomattavan sidoksissa toisiinsa - en ymmärrä miten niistä voisi tai pitäisi puhua erikseen.
JM, lisää maksimitulotasosta kirjoitamme kirjassamme Vihreä uusjako, erityisesti sen luvussa Reilu tulonjako, verotus ja perusturva. Mm. näin: "Progressiivisen tuloveron avulla voidaan toteuttaa myös perusteltu vaatimus enimmäistulosta. Tietyn korkean tulorajan yli marginaalivero voi lähestyä sataa prosenttia. ... Emme näe tämän kohdistuvan työntekoon, vaan kerskakulutukseen."
t. Jarna Pasanen
Tervehdys,
VastaaPoistaMarian analyysi käsitteen "maksimielintaso" negatiivisuudesta oli osuva myös omalta osaltani. Minusta maksimielintaso (materiaalisena, ympäristöä kululuttavana elintasona määriteltynä) on degrowth-näkökulmasta positiivinen asia. Mutta kuten todettua, niin tämä käsite tulkitaan helposti negatiiviseksi vallitsevassa keskustelussa, joten siksi siitä keskustelu positiivisessa sävyssä on haasteellista. Kuten Tuuli aiemmin kirjoitti, aina löytyy se, joka vetää Pohjois-Korea-kortin pöytään kun edes keskustellaan maksimielintasosta tms yhteisön etua ajavista yksilötason rajoitteista...
En kuitenkaan näe mitään syytä, miksei maksimielintasoa tai ainakin "ekologista maksimijalanjälkeä" voitaisi demokraattisesti määritellä, ja samalla säilyttää yksilön riittävä vapaus, joka sekin demokraattisesti siis päätettäköön. Markkinataloudessakin "vapaus" on jossain määrin rajattu vapaudeksi osallistua oravanpyörään tai vaihtoehtoisesti kurjistua (tämä on osittain provo :)
Karrikoiden voisi tyypitellä, että:
- Pohjois-Korean mallissa ei ole yksilönvapautta eikä elintasoa
- Kiinan mallissa on vähän enemmän yksilönvapautta, vähän enemmän elintasoa, paljon epätasa-arvoa, eikä ekologisissa rajoissa pysytä
- Jenkeissä on yksilönvapautta, mutta ei tasa-arvoa eikä pysymistä ekologisissa rajoissa
- Euroopassa on jonkin verran Jenkkejä enemmän tasa-arvoa, ehkä vähän vähemmän yksilönvapautta, mutta ekologiset rajat on täälläkin ylitetty
Missään ei ole siis löydetty vielä hyvää kombinaatiota siitä, miten yhtäaikaisesti saataisiin optimoitua yhtäaikaisesti seuraavat tekijät:
1) tasa-arvo ja oikeudenmukaisuus
2) demokratia
3) minielintaso kaikille
4) jonkinlainen maksimin määrittely, joka turvaa ympäristön hyvinvoinnin
5) kaikille riittävä yksilönvapaus edellä mainittujen minimin ja maksimin välimaastossa
Ehkä degrowth-projektin yksi konkreettinen tulema voisi olla, että pohditaan konkreettisia toimenpiteitä, joilla saavutetaan em. tekijöissä tasapaino, jossa maksimi otetaan tosissaan.
Mutta samalla disclaimer: en usko että em. tekijöiden "täydellinen optimointi" matemaattisesti tai tieteellisesti on kestävästi mahdollista, sillä mukana on muuttujia, jotka eivät ole kauniisti optimoitavissa matemaattisesti, tai edes helposti ymmärrettävissä. Tämä on mitä enemmissä määrin poliittinen ja demokraattinen projekti.
Tarkennan vielä, että minusta yksilön vapaus on kovin suhteellinen käsite, koska kyse on siitä, että vapaus on ensin otettava. Tähän liittyy usein toisten yksilöiden vapauksien rajoittaminen. Vapaus on siis vain joitakin varten.
VastaaPoistaVarmuuden vuoksi totean (kuten Timokin jostain omasta kommentistaan), että tämä heittoni on osittain provo. Mutta vain osittain. Sanapari yksilön vapaus ei tuo minulle kovin positiivisia mielleyhtymiä. Tällä hetkellä se saa ajattelemaan esimerkiksi Amerikassa hiljattain sattunutta ampumista.
t. Hanna-Leena
Hienoa pohdintaa ja loistava ehdotus Timolta degrowth-projektille!
VastaaPoistaHanna-Leenan korostama yksilövapaustematiikka, jota muut jatkoivat, on tärkeä, ja sitä on pohdittu jo aikaisemminkin tässä blogissa (”As if we were free”, Timo 9. marraskuuta). On varsin aiheellista ravistella vapaassa markkinataloudessa eläviä ihmisiä ja kysyä, millaisiin vapauden rajoihin se meidät asemoi ja ainakin osin myös "pakottaa"?
t. Maria J.
Tämä keskustelu on liikkunut yksilön vapaudessa suhteessa kuluttamiseen ja elintasoon. On myös toinen vapauden taso, johon toivoisin viisaampieni ottavan kantaa; millainen on degrowth-maailmassa ihmisen vapaus lisääntyä?
VastaaPoistaHenkilökohtaisesti olen tiukan linkolalainen ja kannatan hänen perusteluitaan yhden lapsen politiikalle. Jostain luin hiljattain, että maailman väkiluku saataisiin miljardiin sadassa vuodessa, mikäli perheille sallittaisiin vain yksi lapsi. Useimmat ekologiset ongelmat ratkeaisivat itsestään, geneettinen variaatio säilyisi ja ihmiskunnalla olisi taas tilaa omalla planeetallaan. Tämä on mielestäni paljon isompi ja merkittävämpi eettinen kysymys kuin yksilön törsäysvapauksien rajoittaminen.
Mielestäni väestönkasvun tiukin rajoittaminen pitäisi kohdistaa länsimaihin - mehän niitä luonnonvaroja käytämme - ja antaa Afrikan köyhimmille mahdollisuus "eläkesäästämiseen", lapsi kun edustaa monessa yhteiskunnassa ainoaa eläketurvaa. Jos samalla saisimme lapsikuolleisuuden alas, lähtisi syntyvyys sielläkin pienenemään. Jos asian haluaa ilmaista raa'asti, niin jokainen syntymätön jenkki antaa tilaa 20 nepalilaiselle lapselle, joten kummalla on oikeus syntyä, ja kuka on asiassa tuomari... Kun vielä mainitaan katolinen paavi, islamin nousu ja taloudellis-poliittiset ristipaineet, on soppa valmis ja sakea.
Onko lisääntymisen rajoittaminen liian vaikea kysymys? Provo: "Saatko ajaa katumaasturilla, jos olet lapseton?"
pohdiskeli Maria K., lapseton ja autoton
Minusta yksilönvapaus on toisaalta subjektiivinen ja toisaalta myös erittäin vahvasti vallitsevasta kulttuurista käsin rakentunut käsite. Varmaan jokaisella on asiasta oma mielikuvansa. Kuvittelen, että kulutusyhteiskunnassa mielikuva on kuitenkin keskimäärin kovasti erilainen kuin olisi degrowth-yhteiskunnassa.
VastaaPoistaKeskusteluissa on välillä pohdittu myös kieltoja. Yksi näkökulma aiheeseen voisi olla, että hyvin monenlaiset yhteiskunnat rakentuvat vahvasti myös kielloille. Meillä osasta päättää eduskunta. Osa tulee kulttuurin muista käytännöistä. Kuvittelisin, että degrowth-yhteiskunnassa kiellot olisivat osin samoja ja osin erilaisia kuin nyt.
Minusta luonto- ja ympäristökysymykset korostuvat juuri siksi, että meitä ihmisiä on ravintoketjujen ja kulutuksen huipulla todella paljon. Lisäksi yhä useampi kuluttaa enemmän. Vaikeuskerrointa lisää, että kulutuksen haitat näkyvät luonnossa viiveellä.
Kokonaiskuvan hahmottamisessa tuntuu lisäksi merkittävältä, että varsin suuri osa ihmisistä on nuoria.
T: Olli V.
Väestönkasvukysymys on hankala, sekä eettisenä etä käytännöllisenä kysymyksenä. Itse näen kulutus- ja talousasiat tärkeämpinä. Meidän eurooppalaisten syntyvyys on jo alle 2, mutta juuri me ylikulutamme, elämme kuin planeettoja olisi käytössämme enemmän kuin yksi.
VastaaPoistaMutta on toki jännittävää pohtia, miten jälkeläisten määrää voitaisiin rajoittaa monenlaisten perhekuvioiden yhteiskunnissa. Montako lasta saa olla uusperheessä? Montako lasta nainen saa synnyttää / montako mies siittää? Tai montako lasta saa adoptoida? Kuka on kenenkin jälkeläinen?
t. Jarna Pasanen
"Niin, miksi kellään pitäisi olla oikeus sellaiseen elintasoon,joka ei ole mahdollista muille? Onko se vapautta? Voitaisiinko ajatella, että kaikilla on vapaus ja oikeus samanlaiseen määrään maapallon resursseja? Miksi oikeus niihin olisi joillakin suurempi kuin toisilla? Minusta kaikilla tulee olla yhtäläiset oikeudet ja vapaudet, ja siksi tarvitaan maksimielintasoa ja maksimitulotasoa. Kakku pitää jakaa tasan, eikä tämä maapallokakku tästä kasva."
VastaaPoistaTällä logiikalla myös jokaisella miehellä pitäisi olla oikeus missitasin vaimoineen ja jokaisella naisella Tom Cruiseen. Samoin ei ole reilua, että kaikki eivät ole yhtä terveitä. Jokaiselle pitäisi taata, että ei ole vammainen tms. Kuulostaako järkevältä? No ei tietenkään. Maailma ei ole jaettu kaikkien kesken tasan minkään asian osalta. Ei sen pidä siis olla resurssienkaan osalta. Vapaus tarkoittaa, että jokaisella on oikeus valita niisä valinnoista vapaasti, joihin hänellä on REALISTISET mahdollisuudet. Mikään muu ei ole realistista. Kaikkein vähiten mikään ulkopuolelta annettu pakko, joka perustuu tietyn ryhmän mielivaltaan, kuten degrowth-ajattelu.
Vapaa yksilö (vapaa niin kasvusta kuin laskustakin)
Niin, maailma jossa elämme, ei ole oikeudenmukainen emmekä synny samanlaisiin olosuhteisiin, samanvärisinä, samanmuotoisina tai yhtä pitkin elinajanodotuksin. Mutta tämä ei onneksi estä ihmisiä (ja degrowth-liikettä) toimimasta sen puolesta, että maapallo tulisi edes pienin askelin oikeudenmukaisemmaksi ja elinkelpoisuudeltaan tasa-arvoisemmaksi paikaksi asua. Joskus kun maailman tilanne näyttää oikein synkältä ajattelen, että voisihan se olla vieläkin synkempi. On maailmassa onneksi saatu aikaan monia hyviäkin asioita, joita yleisesti arvostetaan. Esimerkkinä olkoon vaikkapa 62-vuotias YK:n ihmisoikeusjulistus. Olisihan siihenkin käytetty aika voitu käyttää vaikka sotimiseen, jolloin asiat olisivat vielä huonommin kuin nyt.
VastaaPoistaTasa-arvoisuuden ja oikeudenmukaisuuden puolesta toimimista, demokraattisin keinoin, helpottaa, että nämä ovat hyvin laajasti jaettuja arvoja yhteiskunnassamme.
Maria K.:n hauskan humoristiseen asuun puettu kysymys vakavasta asiasta on eittämättä hankala ja arkaluontoinen, mutta myös aiheellinen, sillä kun puhutaan kuluttamisen maksiimeista ja vastaavista niin kuka tahansa voisi ainakin periaatteessa esittää saman kysymyksen: Saanko pitää katumaasturini (ja monia muitakin luonnonvaroja kuluttavaa tuotetta ja elintapaa), jos en tuota jälkeläisiä? Puhtaan ekologisesta näkökulmasta varsin oikeutettu kysymys, joka osaltaan osoittaa, miten hankalien kysymysten kanssa ollaan tekemisissä ja miten haasteellista on määritellä yleispäteviä rajoja yksilöiden kuluttamiselle.
t. Maria J.
Minustakin Maria K. nosti tärkeän asian esille. En usko, että edes yhden lapsen politiikalla voitaisiin enää päästä kovin nopeasti maapallon rajoihin sopivaan ihmismäärään.
VastaaPoistaJoitakin aikoja sitten Helsingin Sanomissa oli kirjoitus, että noin puolet maapallon väestöstä on enintään 25-vuotiaita. Tämä tarkoittaa, että hedelmällisessä iässä olevia ja sen lähitulevaisuudessa saavuttavia on kovin paljon.
On totta, että kulutuksen vähentämisestä on huomattavasti helpompi keskustella kuin väestönkasvun taittamisesta. Silti juuri väkimäärä on ongelman ydin. Kulutushan ei olisi iso ongelma, jos meitä olisi 7 miljardin sijasta 7 miljoonaa.
Luin jokin aika sitten James Lovelockin kirjan The Vanishing Face of Gaia. Lovelock toteaa, että nykyinen väestömäärä on poikkeuksellinen ja maapallon on mahdollista ylläpitää näin suurta ihmispopulaatiota vain hyvin lyhyen ajan. Tulevaisuudessa, kun olot joka tapauksessa ilmastonmuutoksen seurauksena huononevat, maapallon kantokyky voisi olla 10 tai enintään 100 miljoonaa ihmistä.
Ja loppuun taas pieni provo: Minusta lapsiluvusta puhuttaessa voidaan keskittyä vain naisiin. Olennaista on se, montako lasta naiset keskimäärin synnyttävät, ei se, montako miehet siittävät. Väestönkasvuvauhtiin vaikuttaa lapsiluvun lisäksi myös se, missä iässä naiset synnyttävät.
t. Hanna-Leena (kaksi lasta ja polkupyörä)
Hanna-Leena, Minusta yksilön vapaus on yksi kulttuurimme isoista kuplista. Miksi yksilöllä pitää olla vapaus toteuttaa itseään vastoin yhteistä etua?
VastaaPoistaMikä on yhteinen etu, ja kuka sen määrittelee? Ymmärrät varmaan, että tälläisellä kielellä on oikeutettu maailmanhistorian julmimmat diktatuurit ja karmein sorto? Tai että pelkästään viime vuosisadan historia on täynnä esimerkkejä tasa-arvon, oikeudenmukaisuuden ja yhteisen edun nimissä ja varmasti vähintään osittain vilpittömin mielin perustetuista hirmuhallinnoista?
Kansandemokratiat eivät olleet kansan, eivätkä ne olleet demokratioita. Sanalla sanoen, minun on historian valossa hyvin vaikea luottaa siihen, että ekodemokratia olisi todellisuudessa eko taikka demokratia.
Ilmeisesti esimerkkini päästökiintiönsä katumaasturiin tuhlaavasta sai aikaan jonkinlaisen älyllisen oikosulun, joten kokeillaan toista esimerkkiä. Kulutuksensa saa - tietyillä oletuksilla - yhtä pieneksi ja ympäristöä yhtä vähän loukkaavaksi joko asumalla kaupungissa, tai asumalla suhteellisen omavaraisesti maaseudulla. Jos jonkinlainen "maksimielintaso" määritellään mitenkään muuten kuin päästökiintiöin, kuka päättää, ja millä perusteilla, että ihmisten tulisi asua joko kaupungissa, tai maaseudulla? Vastaavia hankalia kysymyksiä olisi loputtomasti, eikä minkäänlainen komitea kykenisi niitä ylipäätään ratkaisemaan. Tämä on se "talouslaskun" (economic computation) ongelma, jota suunnitelmataloudet eivät kyenneet ratkaisemaan, siitä syystä että se ei ole ratkaistavissa suunnitelmatalouden keinoin.
Lopputuloksena on vähemmän hyvinvointia per kulutettu resurssi jokaiselle, ja enemmän resurssien tuhlausta. Sehän ei liene toivottavaa, vai kuinka?
Ajatus siitä, että päästökiintiöitä saisi tavalla tai toisella myydä, on ihan puhdasta pragmatismia. Kiintiöille muodostuisi joka tapauksessa mustan pörssin markkinat, jotka olisivat olemassa vaikka rahastakin luovuttaisiin kokonaan. Kaikki keinot tukkia tätä vaatisivat massiivista valvontaa ja yksityisyydenloukkauksia, eli raakaa kontrolliyhteiskuntaa.
Minua surettaa aina yhtä paljon, kun hyvien asioiden nimissä kannatetaan - toivottavasti ymmärtämättömyyden vuoksi - suunnitelmia, jotka faktisesti olisivat kuin patamustimman fascistin märistä päiväunista. Jos voisin jotain luettavaa suositella, niin toivoisin että perehtyisitte esimerkiksi Popperin kirjaan The Open Society and Its Enemies. Nämä tässäkin keskustelussa esiintulleet argumentit on nimittäin vuosisatojen kuluessa nähty, ja niiden jäljet pelottavat.
Ilmeisesti en kirjoittanut yksilön vapaudesta riittävän ymmärrettävästi. Tarkoitin, että kulttuurissamme "yksilön vapaus" toteutuu usein ottamalla jonkun muun vapaus pois. (Käytin esimerkkinä uuden vuoden ilotulitusta. Miksi vapaus on sillä, joka haluaa ampua raketteja, mutta ei sillä, joka haluaisi hiljaisuutta?) Olemme vain kovin sokeita huomaamaan vikaa siinä, mihin olemme tottuneet.
VastaaPoistaOli aika, jolloin jossain päin maailmaa vapaita olivat valkoiset miehet. Nyt jos joku sanoisi olevansa "vapaa valkoinen mies", se kuulostaisi meistä nololta tai jopa törkeältä. Aivan samoin se, mitä kulttuurissamme nyt pidetään yksilön vapautena, voi joskus tulevaisuudessa näyttää hyvin kummalliselta. (Suosittelen Ruth Benedictin kirjaa "Kulttuurin muodot", se auttaa katsomaan omaakin kulttuuria ulkopuolisen silmin.)
Itse en ole missään vaiheessa ollut keskustelemassa päästöistä ja päästökiintiöistä. Asia on monimutkaisempi. Silloin vasta pulassa oltaisiinkin, jos yhtäkkiä käytettävissä olisi runsaasti halpaa ja päästötöntä energiaa. Päästöjen lisäksi pitäisi muistaa problematisoida se, mihin energiaa käytetään.
Ei teidän vapaiden yksilöiden tarvitse kantaa huolta siitä, jos minä tai joku muu tänne jotain enemmän tai vähemmän provosoivaa kirjoittelee. Emme ole vapauksianne teiltä ottamassa.
Itse kuitenkin uskon, että kulttuurissamme yksilön vapaus on vähän samanlaista kuin "vapaan kanan" vapaus. On se vapaa. Munimaan.
t. Hanna-Leena
Tarkoitin, että kulttuurissamme "yksilön vapaus" toteutuu usein ottamalla jonkun muun vapaus pois. (Käytin esimerkkinä uuden vuoden ilotulitusta. Miksi vapaus on sillä, joka haluaa ampua raketteja, mutta ei sillä, joka haluaisi hiljaisuutta?)
VastaaPoistaJuuri näin, ymmärsin siis nähtävästi aivan oikein. Esität kuitenkin, ymmärtääkseni, lääkkeeksi vapauksien rajallisuudelle vapauksien rajoittamista entisestään.
Jos oikein nihilisteiksi ryhdytään, tietenkin voidaan sanoa, että kulttuurissamme yksilön vapaus on samanlaista kuin vapaan kanan vapaus. Käytännöllisemmin ja maanläheisemmin ajateltuna, uskon sinunkin silti näkevän tietyn eron esimerkiksi Suomen ja useimpien diktatuurien välillä.
Annoit myös ymmärtää, ettet pidä päästökiintiöitä hyvänä ajatuksena.
Yksinkertaisuuden vuoksi käytin termiä "päästökiintiö" kuvaamaan kaikkia kiintiöitä, jotka perustuvat luonnolle ja ekosysteemipalveluille aiheutettujen rasitusten mittaamiseen.
Tätä ei koskaan voida tehdä täydellisesti, mutta suhteellisen epätäydellisetkin mittarit - kuten elinkaarianalyysi - antavat kyllä hyvän ja melko kattavan kuvan jonkin aktiviteetin aiheuttamasta vahingosta luonnolle ja ihmisille. Vähintäänkin ne antavat paremman kuvan kuin silkka mutu.
Asia on monimutkaisempi. Silloin vasta pulassa oltaisiinkin, jos yhtäkkiä käytettävissä olisi runsaasti halpaa ja päästötöntä energiaa.
Asia ei mene ihan noin. Jos ympäristövaikutukset (yllä kuvaamassani merkityksessä) pystytään siirtämään kiintiöiksi, tavalla tai toisella, energian määrä sinänsä ei ole minkäänlainen mittari. Sillä ei voida mitata ympäristötuhoja tai niiden puutetta. Jos energiantuotanto aiheuttaa vahinkoja, se vähentää käytettävissä olevaa kiintiötä, ja jos energian käyttö aiheuttaa vahinkoja, sekin vähentää kiintiötä.
Energian määrä voisi olla mittari, jos ekosysteemipalveluiden itsekorjaavuudessa ei olisi minkäänlaista kynnysrajaa, jota alhaisemman "kulutuksen" se kestää, tai jos tuo raja olisi hyvin alhainen. Meillä on oikein hyviä syitä uskoa, että näin ei ole.
Joka tapauksessa, olemme vielä niin äärettömän kaukana siitä pisteestä, missä meillä olisi runsaasti halpaa ja päästötöntä energiaa, että tämä on enemmän kuin vähän akateemista jossittelua. Jos nyt ensin saataisiin edes suurimmalle osalle maailman ihmisiä edes vähän halpaa ja päästötöntä energiaa. Tai edes saataisiin energiaa niille puolelletoista miljardille, jotka nyt elävät ilman sähköä, kärsien (ja laittaen ympäristön kärsimään) siitä monin eri tavoin.
Ei teidän vapaiden yksilöiden tarvitse kantaa huolta siitä, jos minä tai joku muu tänne jotain enemmän tai vähemmän provosoivaa kirjoittelee. Emme ole vapauksianne teiltä ottamassa.
Miten ajattelit vähentää kulutusta vähentämättä vapauksia?
En itse asiassa pelkää laisinkaan, että vapauksiamme ryhdyttäisiin jonkinlaisen ekodemokratian nimissä poisottamaan. ("Yleisen hyvän" tai "terrorismin" nimissä kylläkin, kuten on jo nähty.) Mutta, anteeksi kun sanon suoraan, tämä omakin kommenttisi kyllä vahvistaa entisestään käsitystäni siitä, että iso osa kulutusyhteiskunnan kritiikistä on sisällötöntä kolinaa ja käännytetyille saarnaamista, vailla mitään realistisia vaikuttamisen mahdollisuuksia tai - välillä siltä näyttää - edes todellisia haluja vaikuttaa. Kunhan vallankumousfantasioidaan samanmielisten kesken.
Älyllisestä oikosulusta en älyä sanoa mitään järkevää, mutta jokin mättää. Mietin, opettaako meidän läpikaupallistunut ja kulutuskeskeinen kulttuurimme meitä ajattelemaan yksilön vapauksia erityisesti omista (materiaalisista) haluista ja eduista kiinnipitämisen kautta?
VastaaPoistaMillaisia muita vapauskäsityksiä voitaisiin soveltaa, kun pohditaan esimerkiksi suomalaisten niin henkisesti kuin materiaalisesti kuluttavien elintapojen kohtuullistamista?
Vapautta on esimerkiksi mahdollisuus hiljentää vauhtia uuvuttavassa ’tienaa ja kuluta’ oravanpyörässä. Vapautta on mahdollisuus elää yhteiskunnassa, jossa ihmisiä ei mitata uralla menestymisen tai omaisuuden ja tavaran määrän kautta. Vapautta on mahdollisuus viettää enemmän aikaa perheen ja ystävien kanssa. Vapautta on mahdollisuus saada joka päivä hyvälaatuista ja puhdasta lähiruokaa lähikaupasta. ...
t. Maria J.
Maria, nähdäkseni yksilönvapauksiin kuuluu oikeus tehdä valintoja ja olla olemassa itseään, ei vain esimerkiksi valtiota tai kollektiivia varten. Vapauteen toki liittyy myös vastuu ja toisista huolehtiminen on mielestäni puhtaasti moraalisesti oikein. En siis missään nimessä kannata mitään ääri-individualistista libertarismia, vaikka varmaan joku niin voisi näistä viesteistäni ajatellakin. Useimmissa keskusteluissa itse asiassa päädyn jyrkästi vastustamaan libertaristeja.
VastaaPoistaMutta karvani nousevat kyllä pystyyn joka kerta, kun lääkkeeksi vaikkapa ympäristöongelmiin ehdotetaan jonkinlaista keskitettyä päätöstä siitä, millaista on hyvä elämä. Vastustan sitä sekä ideologisista että puhtaan pragmaattisista syistä.
Ideologinen syy lienee selvä. Pragmaattiset syyt kaivannevat vähän lisävalaistusta. Ensinnäkin, en usko että mitään tälläistä järjestelmää saadaan todellisuudessa toteutettua, ennen kuin on jo liian myöhäistä. Toiseksi, en usko, että mikään ekodemokratia olisi todellisuudessa yhtään enempää eko tai demokratia kuin mikään kansandemokratia oli kansan tai demokraattinen. Mahdollisuudet ja kannustimet väärinkäytöksiin olisivat niin suuria ja niin ilmeisiä, että tietynlainen ihmistyyppi löytäisi aina tavan päästä vallankahvaan ja ajaa omia etujaan järjestelmän pakkovallan avulla. Kolmanneksi, vaikka tälläinen järjestelmä saataisiin jotenkin, edes rajoitetusti, aikaan, todennäköisyys jonkinlaiselle vastareaktiolle tai vallankumoukselle kasvaisi ajan kuluessa.
Kaikki nuo mainitsemasi vapaudet ovat toki hyviä ja kannatettavia. Mutta ne eivät ole vapauksia, jos ihmiset pakotetaan esimerkiksi hiljentämään vauhtia tai viettämään aikaa enemmän perheen kanssa. Voi olla, että ihmisten hyvinvointi keskimäärin kasvaisi, jos esimerkiksi työaikaa leikattaisiin merkittävästi, ja voi olla, että tälläistä olisi hankala saada aikaan ilman työnarkomaanien vapautta rajoittavia toimenpiteitä. Joskus vapauden rajoitukset ovat pienempi paha myös muista syistä. Mutta näkisin, että kaikkiin vapauden rajoittamisiin tulisi suhtautua lähtökohtaisesti erittäin kriittisesti, koko ajan haittoja ja hyötyjä punniten ja lähtökohtaisesti vapauksien rajoittamista vastustaen.
Lisäksi noudattaisin Popperin ja monien muiden ajattelijoiden erittäin hyvää ohjetta: yhteiskunnallisia järjestelmiä ei tule suunnitella sillä oletuksella, että hyvät päivät ja altruistiset johtajat ovat pysyvä tila - vaan ottamalla huomioon, kuinka järjestelmää voitaisiin käyttää väärin. On mielestäni hiukan surullista, mutta valitettavasti ihmisluonnetta hyvin kuvaavaa, miten monet vaihtoehtoliikkeissä aktiiviset ovat valmiita kannattamaan järjestelmiä, jotka olisivat vain negaatioita (eivät siis vastakohtia) laitaoikeiston kannattamista "eihän rehellisellä kansalaisella ole mitään pelättävää"-tyyppisistä virityksistä.
Tämä keskusteluhan menee kiivaaksikin, hyvä niin. Toisin tähän keskusteluun ehkä yhden sovittelevan näkökulman:
VastaaPoistaUskoisin, että meistä jokainen kannattaa demokratiaa sekä oikeudenmukaisuuteen pyrkimistä demokratian keinoin.
Demokratiaa voidaan sitten toteuttaa toki eri tavoin, eikä täydellisesti toimivaa demokratiaa ole vielä toiminnassa missään, mutta demokratia on lienee arvo, jota kaikki kannatamme.
Fasismi, totalitarismi, diktatuuri ja ääri-libertaristisuus lienevät kaikki demokratian näkökulmasta varsin ongelmallisia - eikä näitä meistä kukaan varmastikaan kannata (korjatkaa toki, jos olette eri mieltä).
JOS siis olemme kaikki demokratian kannattajia, niin meidän ei tarvitse käydä keskustelua tästä enempää.
Sen sijaan meidän kannattaa ensisijaisesti ideoida degrowth-yhteiskunnassa tarvittavia toimintamalleja tai näiden toimintamallien utopioita. Ideointi ei vielä tee kenestäkään fasistia tai ääri-libertaristia. Kun ideat on heitetty ilmaan, ne voidaan viedä demokraattiseen prosessiin, ja tämä demokraattinen prosessi sitten erottelee jyvät akanoista.
Ehdottaisin siis, että ei leimata kenenkään ideoita lähtökohtaisesti vasemmistolaisiksi, oikeistolaisiksi, fasistisiksi tms., vaan keskitytään pohtimaan ideoiden hyviä ja huonoja puolia.
Kuten aiemmin ehdotin, niin keskustelussa voitaisiin pyrkiä löytämään yhteinen perusta, josta ei tingittäisi. Täksi perustaksi ehdotin aiemmin:
"1) tasa-arvo ja oikeudenmukaisuus
2) demokratia
3) minielintaso kaikille
4) jonkinlainen maksimin määrittely, joka turvaa ympäristön hyvinvoinnin
5) kaikille riittävä yksilönvapaus edellä mainittujen minimin ja maksimin välimaastossa"
Em. maksimi (kohta 4), on lienee tälle keskustelulle keskeisin ideoinnin kohde, sillä kohdat 1, 2, 3 ja 5 lienevät tekijöitä, joita kaikki kannattavat?
Jos kohta 4 on keskeisin pohdintamme kohde, niin edellä on heitetty enemmän ja vähemmän haastavia ehdotuksia:
- ravintoketjuanalyysejä
- päästökiintiöitä kaupankäynnillä
- päästökiintiöitä ilman kaupankäyntiä
- väestönkasvun hillitsemistä
- jopa tuotekohtaisia rajoituksia
- oravanpyörästä irtautumisen helpottamista
- energian tuotannon ja kulutuksen vähentämistä
- kulutuksen rajoittamista
- tulojen rajoittamista
- ympäristöverotusta
- kulutuskulttuurin purkamista
- muita?
Voi olla, että jotkut näistä eivät tule koskaan menemään läpi demokraattisesti. Tämä täytyy sitten vain hyväksyä. Mutta yhteiskuntien moraaliset käsitykset ovat kautta historian muuttuneet (orjuuskin oli joskus muinoin hyväksyttyä demokratioissakin).
Minusta Timon lista keskustelun perustaksi tuntuu hyvältä lähtökohdalta. Tosin koen, että käytettävissämme ei ole tasoa, joka turvaa ympäristön hyvinvoinnin. Luonto oireilee jo lujaa ja oireet tulevat todennäköisesti rankemmiksi, vaikka pääsisimme kohtuulliseen elämäntapaan nopeasti.
VastaaPoistaKun ihmisiä on paljon ja luonto reagoi kulutukseemme viiveellä, korostuu tarve löytää uudenlaisia ratkaisuja. Voisiko esimerkiksi tehokkuutta tarkastella seuraavista näkökulmista:
1) Tehokas keskittyy olennaisiin tarpeisiin.
2) Tehokas ei nakerra ekosysteemipalveluita.
3) Kun maapallon rajat tulevat vastaan, on tasapuolinen tehokasta.
Tässä liikuttiin toki varsin yleisellä tasolla. Lisäksi asiaa voi lähestyä eri näkökulmista. Sanoihinkin liittyy erilaisia tunnelatauksia. Kaikki eivät pidä termistä "ekosysteemipalvelut". Siksi tuo kakkoskohta voisi kuulua myös "tehokas ei nakerra luontoa".
T: Olli V.
Olli, tuo lista on kohtuullisen hyvä. Tosin siinä on sama suo missä on jo tämänkin keskustelun ajan rämmitty: mitä ovat "olennaiset tarpeet" ja kenelle annetaan valta ne määritellä? Tai kuka ottaa sen vallan?
VastaaPoistaTerminä "ekosysteemipalvelut" on kömpelö, mutta "luonto" on iskevyydestään huolimatta mielestäni vähän liian lavea käsite. Se ei siis oikein sano yhtään mitään.
Mutta tämä keskustelu kiertää kehää. Varmaan olemme kaikki samaa mieltä siitä, että kulutuksen (määritellään se nyt vaikka taloudellisen elämän metabolismiksi ja sen nopeudeksi) vaikutuksia tulisi vähentää. Erimielisyyttä tuntuu olevan lähinnä siitä, tulisiko vähentää kulutusta itsessään, vai keskittyä kulutuksen vaikutuksiin. Olen monista syistä jälkimmäisellä kannalla. Näen kulutuksen vaikutuksiin keskittyvän politiikan vähentävän myös itse kulutusta, mutta ohjaavan sitä tehokkaammin kuin silkka kulutuksen vähentämiseen tähtäävä politiikka.
Oli kuitenkin millä kannalla hyvänsä, seuraava askel voisi olla esimerkiksi se, että mietittäisiin, kuinka mitata tai arvioida kulutuksen vaikutuksia. Tämähän tarkoittaa elinkaarilaskentaa, ja sekä sen käytännöstä että filosofiasta on kirjoitettu jo niin paljon, että olisi tyhmää yrittää keksiä pyörää uudelleen. Olisiko teillä kiinnostusta perehtyä tähän vähän enemmän, niin voisimme päästä keskustelussakin hiukan eteenpäin?
Sinänsähän kasvua voi tietysti kritisoida tietämättä mutua enempää kulutuksen vaikutuksista, mutta tälläinen kritiikki on niin yleisellä tasolla, että se on käytännössä sisällötöntä. Varsinkin, jos talouskasvun vaihtoehdoksi tarjotaan jotain muuta, olisi suotavaa ottaa selvää, mitä tämä joku muu sisällään pitäisi. Samaten maksimielintason määrittely ilman käytännöllisiä mittareita tuottaa lähinnä tulkinnanvaraisia heittoja, tyyliin "kielletään katumaasturit."
Tosin koen, että käytettävissämme ei ole tasoa, joka turvaa ympäristön hyvinvoinnin. Luonto oireilee jo lujaa ja oireet tulevat todennäköisesti rankemmiksi, vaikka pääsisimme kohtuulliseen elämäntapaan nopeasti.
Olen eri mieltä, ainakin teoriassa. Useimmat asiaa tutkineet tuntuvat olevan sitä mieltä, että nykytilanteessakin 1-2 miljardin ihmisen jalanjälki olisi pitkälläkin tähtäimellä kestävä ja luonnon kantokyvyn rajoissa, tietyillä reunaehdoilla ja rajoituksilla. Esimerkiksi tässäkin blogissa kommentoitu Factor 10-liike tähtää nimenomaan tälläiseen rasitustasoon.
Käytännössä tietenkin näyttää melkein varmalta, että rajat on jo ylitetty ja ehdimme aiheuttaa vakavia vahinkoja jopa parhaassa mahdollisessa skenaariossa. Minusta tämä tosiasia pitäisi hyväksyä, eikä mitään ratkaisua tulisi vastustaa vain siksi, että se ei ole "lopullinen" ratkaisu meitä piinaavaan ongelmaan. Aika pelastaa jonkinlainen neitseellinen Maapallo on mennyt jo; nyt keskustellaan enemmänkin siitä, mitä voimme pelastaa.
Itse kannatan kaikkia ratkaisuja, joilla on potentiaalia helpottaa ongelmia, noilla yllä linjaamillani reunaehdoilla tosin.
Timo on todennäköisesti oikeassa arvellessaan, että olemme kaikki demokratian kannattajia. Ainakaan minä en ole diktatuurin asialla, vaikka sellaisiakin tulkintoja täällä on ollut. Erään keskustelijan fasismiheitto taisi olla minulle tarkoitettu, mutta jätin sen omaan arvoonsa, sillä en tuntenut kalikan osuvan. Toisaalta myös tiedän, että tyylini on totuttua suorapuheisempi ja sen pohjalta olen osannut heittoja odottaakin.
VastaaPoistaNäkisin, että maksimielintason käsitteelle on mahdollista saada positiivinen lataus, jos ajatellaan, että se tekee minimielintason mahdolliseksi. Monien mielestä kai olisi parempi, että kohtalaisen elämän edellytykset olisivat mahdollisia kaikille sen sijaan, että pyrittäisiin turvaamaan harvojen vapautta kahmia itselleen rajoituksetta?
Ympäristön osalta taidamme tosiaan olla pahasti myöhässä. Asia olisi ehkä ollut vielä autettavissa, jos siihen olisi tartuttu alkuperäisen Kasvun rajat -raportin aikoihin eli nelisenkymmentä vuotta sitten. Nyt keskeisintä olisi yrittää pitää huolta, ettei metsän osuus maapallon pinta-alasta enää vähene, koska metsällä on keskeinen rooli ilmaston tasapainottajana.
Vapaudesta ei enää tässä enempää, sillä olen Maria J:n yhteenvedon kanssa samaa mieltä.
t. Hanna-Leena
Hanna-Leena, olen pahoillani jos koit tulleesi loukatuksi. En tarkoittanut tosiaankaan, että sinä olisit fascisti (käyttäisin mieluummin tätä termiä, historiallisista syistä), tai kukaan muukaan tänne kirjoittava olisi. Mutta pidän kiinni siitä, että useimmat esitykset yksilönvapauden merkittävästä rajoittamisesta "yleisen edun" nimissä eivät eroa fascismista tai fascistien esityksistä muuten kuin siinä, minkäväriseen kaapuun ne on puettu. Myöskin vapauden kritiikki sillä, että vapaus on illuusiota, on yksi yhteen kaikkien diktatuurien käyttämän retoriikan kanssa. Kuten sanoin, en väitä että olet diktatuurin kannattaja, mutta väitän, että käytät usein identtistä retoriikkaa. Se ei tarkoita, että olisit itse asiassa väärässä, eikä se tee sinusta diktatuurin kannattajaa, mutta toivoisin, että huomaat asian.
VastaaPoistaÄäriliikkeet ja ääriratkaisut tuppaavat aina muistuttamaan toisiaan. Kommunisteilla ja fascisteilla, natseista puhumattakaan, oli tosiasiallisesti paljon enemmän yhtäläisyyksiä kuin eroja. Tämä on historiallisista syistä vähän hämärtynyt, kun Neuvostoliitto julisti käyneensä fasisminvastaista sotaa, ja julisti loppuun saakka fasisteiksi kaikki, jotka kritisoivat Neuvostoliiton järjestelmää. Joku Suomen Anti-Fasistinen Komitea (SAFKA) on parodian tuolla puolen jo elelevä esimerkki siitä, miten tätä tehtiin vielä 1980-luvulla. Nyt sitten diskurssissa nähdään esimerkiksi akseli vasemmisto-oikeisto suorina viivoina ja kahtena ääripäänä, eikä päistään yhteenliittyneenä ympyränä, mikä on mielestäni huomattavasti parempi kuvaus.
Olen todennäköisesti lueskellut keskivertoinsinööriä jonkin verran enemmän historiaa (minusta piti alunperin tulla poliittisen historian tutkija), ja erityisesti olen ollut kiinnostunut ääriliikkeiden synnystä. Vähintään Ranskan vallankumouksesta alkaen on nähtävissä, miten hirmuhallintoja aina kannattivat vilpittömät, hyvää tarkoittavat ihmiset. Esimerkiksi Venäjän bolshevikit ja 1930-luvun fascistit nähdäkseni aidosti uskoivat tekevänsä maalleen ja ihmiskunnalle palveluksen; jos siihen vaadittiinkin, että yksilö alistuu yhteisen hyvän palvelukseen, niin mitä sitten? Eihän munakastakaan voi tehdä rikkomatta muutamia munia... Yleisesti ottaen, mitä jyrkemmin joku henkilö on kokenut yhteiskunnan loukkaavan ihmisten oikeuksia, sitä hirmuisempia oikeudenloukkauksia hän on kannattanut asiantilan korjaamiseksi. Tämä muuten nähdään nykyäänkin esimerkiksi terroristien toimintaa motivoivana tekijänä.
Näiden historian oppien valossa, suhtaudun yllänähdyllä tavalla - hyvin jyrkästi - ehdotuksiin ja mielipiteisiin, joiden näen palvelevan lähinnä häikäilemätöntä osaa kansasta. Ongelmahan ei ole näissä hyvää tarkoittavissa ihmisissä, vaan siinä, että tietyissä tilanteissa hyvää tarkoittavat ihmiset antavat "avaimet käteen" psykopaateille. Yksityisyyden loukkaukset ja vapauksien rajoittamiset ovat juuri sellaisia työkaluja, joiden jäljet pelottavat, mikäli valtaan sattuu kipuamaan pyrkyrimäinen psykopaatti.
Kirjoitustyylini on todennäköisesti liian ehdoton ja jyrkkä, ja pyydän anteeksi sen aiheuttamaa ärsytystä. Mutta itse asiassa pidän pääni.
Kiitos Timolle hyvästä ohjauksesta takaisin degrowth-teemaan.
VastaaPoistaHyviä puheenvuoroja jälleen. Ollin näkökulmat tehokkuuteen ovat erinomaisia ja kannatan niiden kehittelyä. Juliet Schor käsittelee Plenitude-kirjassaan paljon juuri tehokkuutta. Hänen ”mallinsa” tavallaan yhdistää uudenlaisen tehokkuusajattelun ja (yhteisöllisen) hyvinvoinnin. Näen Ollin tehokkuusjaottelussa paljon samaa. Schorin mukaan ekologisesti kestävämpiä tapoja esimerkiksi asua ja kasvattaa ruokaa (passiivi-aurinkoenergiakodit, tuulivoima, orgaaninen paikallismaatalous jne.) saavutetaan, kun niukkoja luontoresursseja käytetään paljon tehokkaammin. Merkittävänä apuna tässä on paitsi tietenkin teknologia (sisältäen informaatioteknologian), myös sosiaalinen pääoma (esim. yhteisöllinen kekseliäisyys) sekä vaurauden käsittäminen selvästi laajemmin kuin nykytalousjärjestelmämme korostaa. Vaurautta on esim. terve ja elinvoimainen luonto ja hyvät ihmissuhteet.
Schorin Plenitude-mallin taustalla on ’kasvun rajat’ajattelu, ja hän on samaa mieltä Hanna-Leenan kanssa ’Kasvun rajat’-raporttiin liittyen. Yksi hänen alalukunsa kertoo, miten raportin synty sai alkunsa ja miksi ekonomistit voittivat erän mutta todennäköisesti hävisivät sodan. Diplomaattisesti argumentoiva Schor: ”But did the economists win the battle over the [The Limits to Growth] model and lose the war about whether we are actually facing limits? It’s looking more and more that way. … If current trends continue, middle-range scenarios predict that half the world’s population will be facing serious food shortage by century’s end, and some analysts find that prediction overly optimistic. Early [The Limits to Growth] warnings about BAU [business-as-usual] growth now look ominously prescient.” Eli Kasvun rajat-raportin varoitukset kasvun jatkamisesta näyttäytyvät hänelle nyt uhkaavan ennaltanäkevinä.
J.M.:n hyviin kysymyksiin: Minusta voimme ja kannattaa tehdä molempia: vähentää kulutusta itsessään JA vähentää kulutuksen vaikutuksia. Minusta on erittäin hyvä ja tärkeätä, että kulutuksen (ja esim. yritysten ekologisen ja sosiaalisen vastuullisuustoimien) vaikutuksia on alettu mitata isommalla vaihteella ja sitä pitää jatkaa. Mutta degrowthin yksi tehtävä on minusta yrittää puuttua myös mekanismeihin, jotka ylläpitävät vallitsevia luontoa tuhoavia kulutuskäytäntöjä laajemmassa yhteiskunnallis-kulttuurisessa mielessä.
Ja vielä, kenties kiehtovin puoli degrowth-projektissa on ”ottaa selvää, mitä tämä joku muu [talouskasvun vaihtoehto] sisällään pitäisi” ja luoda tälle vaihtoehdolle käytännöllistä sisältöä.
t. Maria J.
Maria: degrowthin yksi tehtävä on minusta yrittää puuttua myös mekanismeihin, jotka ylläpitävät vallitsevia luontoa tuhoavia kulutuskäytäntöjä laajemmassa yhteiskunnallis-kulttuurisessa mielessä.
VastaaPoistaJep, näin on. Pitäisikö näitä listata vaikka ihan referenssiksi? Itselleni tulee nyt mieleen - ei missään järkevässä järjestyksessä - ainakin seuraavat rakenteet ja mekanismit, täydentäkää/korjatkaa ihmeessä:
A. Ihmisten päätöksentekokykyyn ja rajoitteisiin vaikuttavat mekanismit
1. Ihmisten taipumus parantaa omaa elintasoaan
2. Ihmisten kekseliäisyys
3. Taipumus yliarvioida lyhyen tähtäimen tappiot ja aliarvioida pitkän tähtäimen riskit (prospect theory)
4. Muut kognitiiviset bias'it (lisää esim. Wikipediassa)
5. Muut heuristiikat, kuten se, että normaalitilasta on vaikea poiketa
6. Antipatia toisin ajattelevia kohtaan
7. Ideologian sumentama päätöksenteko
B. Sosiaaliset mekanismit
1. Tietämättömyys tai epävarmuus realiteeteista
2. Tietämättömyys tai epävarmuus vaihtoehdoista
3. Ympäristön paine ja "odotukset"
4. Mainonta
5. Kaupungistuminen, erkaantuminen alkutuotannosta ja sosiaalisen koheesion murtuminen
C. Taloudelliset mekanismit
1. Jatkuvaan velanottoon (=jatkuvasti kasvaviin tuotto-odotuksiin) perustuva talousjärjestelmä, joka perustuu pankkien rahanluontioikeuksiin
2. Kansainvälistymisen aiheuttama paine kehittyä
3. Tulli- ja kauppasäännöt, kuten tuo mainittu WTO:n linjaus ympäristötullien laittomuudesta
4. Ulkoiskustannuksien puutteellinen sisäistäminen
5. Kvartaaliajattelu
D. Poliittiset mekanismit
1. Voimakkaat, etabloituneet intressiryhmät
2. Suuren osan kansasta sitominen talouskasvusta riippuvaisiksi esim. asuntolainan kautta
3. Olemassaolevien puolueiden riippuvuus status quon jatkumisesta
4. Demokraattisen päätöksenteon ongelmat (esim. rajoitteiden asettaminen ja kuinka estää, ettei seuraava eduskunta kumoa rajoitteita?)
5. Rajoitettu ymmärrys mahdollisten tulevaisuuksien mallintamisesta, ja mahdollisista tulevaisuuksista - epävarmuuden käyttäminen argumenttina muutoksia vastaan
6. Puutteellinen tieto kulutuksen vaikutuksista
7. Ongelman monimutkaisuus ja yksiselitteisten ratkaisujen puute
8. Omistusoikeuksien puute, etenkin kehittyvissä maissa mutta myös kehittyneissä maissa
9. Yhteiskunnallisen koheesion heikkeneminen
10. Talouskasvun näkeminen (etenkin kehittyvissä maissa) yhteiskunnallisen kaaoksen estäjänä
E. Teknologiset mekanismit
1. Ongelmien monimutkaisuus ja laajuus
2. Vaihtoehtojen heikompi suorituskyky
3. Puhtaan energian puute
4. Termodynamiikan II pääsääntö
5. Infrastruktuurin hidas muutosnopeus
6. T&K-resurssien jakautuminen etupäässä välitöntä etua tuottavaan tuotekehitykseen, ja nopeat tuottovaatimukset
7. Kehittyvien maiden tarpeiden ohittaminen tuotekehityksessä puutteellisen ostovoiman/resurssien vuoksi
8. Teknologiaoptimismi
9. Teknologiapessimismi
J.M. Huh mikä lista. Noista on hyvä (tai paha) aloittaa :)
VastaaPoistaItse lainaan erästä state of the world-kirjan kirjoittajaa, ja yhdyn mielipiteeseen. "Jos saisi jonkin yhden asian korjata tai muuttaa maailmassa, niin kieltäisin mainonnan/markkinoinnin".
Jos tosiaan olisin diktaattori, niin rumaa jälkeä varmaan tulisi. Kuitenkin, se nyt vaan ei tunnu kovin fiksulta, että pistetään älytön määrä energiaa ja luovaa neroutta semmoiseen, että saadaan ihmiset tuntemaan epätyytyväisyyttä nykytilaansa, luotua heille uusia tarpeita tyhjästä ja saada heidät ylipäätään haluamaan jotain mitä heillä ei ole.
Tsori vaan kaikille mainosalan ihmisille (ai niin, olen itsekin koulutukseltani mainonnan ammattilainen, vaikka suoranaisesti alan töitä en montaa kuukautta olekkaan ikinä tehnyt).
Vaikka se onkin J.M. Korhosen listassa omana kohtanaan, niin markkinointi ja mainonta kaikkine lonkeroineen ovat turhan monen ongelman taustatekijöinä ja katalyytteinä. Vaikka ovathan markkinoijat jotain hyvääkin saaneet aikaan, joskin monesti tämä hyvä on ollut oikeastaan vaan toisen tuhoisan markkinoinnin jälkien korjaamista..
Eli vaikka se ei ongelmia poistakaan, niin mielestäni se olisi yksi parhaita yksittäisiä toimenpiteitä mitä voisi tehdä. Saako jokin ala aiheuttaa valtavaa tuhoa sillä perusteella että sen kieltäminen veisi joiltain ihmisiltä toimeentulon ja rajoittaisi heidän "vapauttaan toteuttaa itseään"?
Ja en aio mennä siihen, että olisiko tämä jotenkin edes mahdollista toteuttaa, sillä aion mennä nukkumaan.
Jep, mainonnan reipas rajoittaminen on tarpeellista. Mielikuvamainonnan voisi kieltää kokonaan. Uskon, että mainonnan rajoittaminen on degrowth-toimista helpoimpia, koska mainontaa säädellään jo nyt monilla tavoin, eikä se ole kovinkaan kummallista. Selkeitä rajoituksia on esimerkiksi alkoholin ja lapsiin kohdistuvan mainonnan kohdalla.
VastaaPoistaEnsin voisimme puuttua pakkomainontaan julkisissa tiloissa ja ulkona olevaan mainontaan. Tavoite voisi olla, että mainoksille tarvitsee altistua vain, jos tietoisesti avaa kirjekuoren, jonka päällä lukee "VAROITUS! SISÄLTÄÄ MAINONTAA, eli aineistoa joka pyrkii tekemään sinut tyytymättömäksi ja kehottaa pilaamaan ympäristöä. K-25."
t. Jarna Pasanen
Palaan Timon listaan, kohtaan 4, 'muita?'.
VastaaPoistaKeskustelussa on keskitytty moittimaan ihmiskuntaa luonnon vaurioittamisesta - ja syytä moitteeseen onkin! - mutta luontoa pystytään myös aktiivisesti korjaamaan. Valjastettuihin jokiin osataan tehdä kalaportaita ja kutusoraikkoja, ojitettuja soita ennallistetaan jne. Ekosysteemipalveluilla on oma uudistumiskykynsä, mutta ihmiskunnalla on myös keinoja aktiiviseen luontovaurioiden korjaamiseen. Olen antanut itseni ymmärtää, että esimerkiksi Sahelin alue vihertyy paraikaa nopeasti, kun paikallisille asukkaille on annettu keinot metsitykseen.
Itse pohdiskelen ilman hiilidioksidia ja 'terra pretaa', inkojen aikoinaan käyttämää viljelymenetelmää. Amatsonian alueen parhaat pellot ovat syntyneet, kun satoja vuosia sitten inkat hautasivat puuhiiltä maahan. Maassa hiili muodostaa humusta, pidättää ravinteita ja suhteellisen inerttinä aineena se on säilyy vuosituhansia.
Viime jääkauden jäljiltä Suomen ruokamullat puskevat pustalla paprikaa. Maannoskerros on täällä ohut eivätkä ravinteet pidäty kovin hyvin. Jos Suomessa on 2 miljoonaa peltohehtaaria, joille jakaisi vaikkapa 10 sentin kerroksen hiiltä, tulisi siitä..öö.. 2 kuutiokilometriä tavaraa. Siis pelkälle peltoalalle, pelkästään Suomessa. Jos vaihdetaan Suomen tilalle Sahel, puhutaan jo kertaluokkaa isommasta hiilensidonnasta. Kierrosta poistuva hiili ei ole asian ainoa pointti, vaan viljelymaan satotasot paranevat ja ravinnepäästöt pienenevät.
Timon listaan siis lisäys: aktiiviset luontoa korjaavat toimenpiteet,
pähkäsi Maria K.
Ps. Aion hullu kokeilla tätä kasvimaallani.
Olen itsekin tuota mainontaa ja sen rajoittamista mietiskellyt. Kuten Jarna sanot, todennäköisesti helpoin olisi lähteä ulkomainonnasta ja julkisista tiloista liikkeelle. Olen mukana, mitä tehdään? :)
VastaaPoistaJoku asiaa enemmän tunteva voisi tietysti tehdä jonkinlaisen tiiviin katsauksen Rio de Janeiroon ja kokemuksiin sieltä, eikös siellä kielletty kaikki ulkomainonta jokunen vuosi sitten?
Maria K: olet oikeassa, ja itsekin olen tätä mieltä - ihmisillä on myös mahdollisuus tehdä aktiivisesti luontoa korjaavia tai järjestelmiä ylläpitäviä toimia. Tuo haluni saada runsaasti vähäpäästöistä energiaa juontuu nimenomaan tästä, vaikken "maapallonmuokkauksen" kannattaja todellakaan ole.
J.M.,tuosta mainitsemastasi
VastaaPoista"maapallonmuokkauksesta" tulee mieleen hupaisa nuoruusmuisto; kun itse aikanaan kouluun taapersin, oli yhden oppikirjan esipuheessa loistava muokkausvisio. Räjäytetään rauhanomaisella (sic!) ydinlatauksella Marokosta ja Länsi-Saharasta vuoret sileäksi, jotta Atlantin sateet pääsevät esteettä Saharaan. Näin saamme halvalla ja helposti lisää viljelymaata, ja maailma pelastuu. Hehe.
Maria K.
Maria K. Olen messissä. Olen nimittäin myös miettinyt keinoja parantaa oman puutarhamme maaperää, joka on suomalaiseksikin hieman kehno ja ohut.
VastaaPoistaMainonnasta vielä, J.M. ja muut, olen messissä myös. Tupakoinnin kieltämisen kanssa on menty hyvään suuntaan, mitä he ovat tehneet hyvin/oikein? Voidaanko jotain kopioida sieltä?
Vaikka mainonta ei suoranaisesti aiheuta syöpää, niin veikkaisin että mainonta aiheuttaa välillisesti paaaaaljon enemmän kärsimystä, luonnon tuhoamista, ja muita haittoja, myös syöpää, kuin savukkeiden vetäminen bussipysäkillä. Tai ylipäätään polttaminen.
En halua että minun tai lasteni käyttäytymistä yritetään muuttaa julkisilla paikoilla ilman että voin itse valita haluanko manipuloitua vai en. Minulle tulee runsaasti välittömiä ja välillisiä haittoja siitä, että minuun kohdistetaan mainonnallisia viestejä. Pahimmillaan minulle aiheutetaan epätyytyväinen olo nykytilastani, vähimmilläänkin minut manipuloidaan ostamaan roinaa, jota en tarvitse, jonka valmistus ja elinkaari tuhoaa ympäristöäni, ja josta joudun vieläpä maksamaan.
Haluan tuotteista tarvittaessa objektiivista, tiedottavaa viestintää. Lisäksi haluan sen silloin kun minulle sopii. Tv-kanavilla tämä toimii kohtalaisesti, sillä meillä ei kauheasti katsota mainosrahoitteisia kanavia.
Vaikkei kukaan kysykään, kerron sen silti:
VastaaPoistaPuuhiili on siis tervanpolton sivutuote. Tervamiiluja on Suomessa polteltu vuosisatoja, joten tekniikka on meillä hallussa. Vähähappisessa, hitaassa poltossa märästä puusta irtoaa kaasujakeina häkää ja vetyä, jotka ovat itsessään käyttökelpoisia tuotteita, puhumattakaan päätuotteesta, tervasta. Jäljelle jäävä hiiltynyt puu kelpaa pussitettavaksi kesäkansalaisten grillikäyttöön tai perinnesepän pajaan sysiksi. Kahden kuutiokilometrin valmistamiseen tarvitaan jo teollinen mittakaava, mutta kun sellunkeitto ei lyö enää leiville, olisi puulle keksittävä muuta menekkiä.
Mainostamisesta: minulla ei ole enää telkkua, mutta altistun sille satunnaisesti. Jään suu auki jumittamaan töllöttimen mainostrippejä, kun en ole niitä muutamaan vuoteen säännöllisesti nähnyt. Sitä psykologisen painostuksen, manipuloinnin ja visuaalisen viekoittelun määrää!! Kunpa kaikki se äly, mitä närästyslääkemainokseen on laitettu, olisikin käytetty johonkin hyödylliseen ja rakentavaan asiaan. Jos haluan tuotetietoa lääkkeestä, kysyn lääkäriltä tai apteekista. Mainos on aina epäluotettava, olkoonpa siinä kuinka hauska tarina tahansa. Erinomainen karsintakohde.
Maria K.
Maria, itsekin muistan nappulana lukeneeni jotain kirjoja joissa vähän vastaavia maalailtiin :).
VastaaPoistaProjekti Plowshare ja atomipommikäyttöinen Orion-avaruusalus ovat jo legendaa, mutta harvempi tietää, että noita juttuja tehtiin itärajan tuolla puolen ihan tosissaan - maailmaa parannettiin yhteensä 115 "rauhanomaisen" ydinräjäytyksen voimin vuoteen 1988 saakka :). Ja sitten oli tietysti niitä pikku juttuja kuten Kaspianmereen laskevien jokien kääntäminen puuvillapelloille...
Nämä ovat niitä juttuja, joiden vuoksi suhtaudun skeptisyydellä keskusjohtoisiin maailmanpelastussuunnitelmiin. Sivuvaikutukset voivat olla melkoisia.
Maria K. Nimenomaan, on sääli että iso osa ihmiskunnan selkeästi luovimmasta porukasta on valjastettu noinkin epäilyttävään ja ihmiskunnan hyvinvoinnnin kannalta vähäpätöiseen, jopa haitalliseen toimintaan, kun mainonta.
VastaaPoistaJos olisin diktaattori, saattaisi kyytiä saada myös kosmetiikka-ala. Tutkijat ja tuotekehittelijät voisivat uhrata aikaansa ja yhteisiä resurssejamme johonkin parempaankin kuin siihen, miten voimme saada jopa 100% pidemmät ripset tai miten voimme näyttää 20 vuotiaan rypyttömiltä vaikka olemme 50... Puhumattakaan niistä turhista eläinkokeista...
Mutta sama ilmiö tulee minullakin kun silloin tällöin mainostelkkaria katsellaan. Ei voi kun monttu auki ihmetellä niitä matoja ja koukkuja joita sieltä työnnetään ulottuville. yksi selkein konkreettisempi hyöty mainosalaan liittyvästä tutkinnosta on ollut se, että tulee huomattua helpommin ne keinot millä minuun yritetään vaikuttaa, jolloin viestin torjuminen on helpompaa. tilannetta pääsee seuraamaan ikäänkuin ulkopuolelta.
Tätä taitoa pitäisi opettaa koulussa. Samaten toivoisin retoriikan olevan oppiaineena peruskoulussa ja lukiossa. Vaikka jokaisesta ei reotriikan kuningasta tulisikaan, se auttaisi tunnistamaan milloin joku, esim poliitikko tai lobbari tms käyttää pääasiassa retorisia keinoja asiansa ajamiseen, esim faktojen sijasta. keskimääräistä vähän taitavampi retoorikko saa minkä tahansa asian kuulostamaan hyvältä tai huonolta, joten taito on erittäin vaarallinen.
Ja kiitos tuosta puuhiili-tarkennuksesta. Täytyy miettiä miten sitä sitten saisi. Toisaalta, minulla on myös muita keinoja mielessä. Niistä lisää keskiviikkona tuolla omassa blogissani.