Käsiteperustaa Herman Dalylta: degrowth ja taloustiede

Herman Daly on kuvannut kirjassaan "Beyond Growth: The Economics of Sustainable Development" (1996, Beacon Press) ekologisen taloustieteen keskeisen perustan. Suosittelen lämpimästi. En käy seuraavassa läpi kirjan kaikkia ajatuksia, mutta esittelen lyhyesti kirjan perusajatuksen, joka on lähellä myös degrowth-keskustelun ydintä: Ekosysteemin kantokyky on rajallinen ja tämä tosiasia on huomioitava vahvemmin myös taloustieteessä. Talouden koko (scale of the economy) on sovitettava ekosysteemin kantokyvyn sisään.

Daly kritisoi voimakkaasti normaalin (makro)taloustieteen perustaa tai lähtökohtaista maailmankuvaa, joka lähtee siitä, että talous tai markkinat koostuvat ensisijaisesti yrityksistä ja kotitalouksista (ks. kuva alla). Taloustieteilijät toki ymmärtävät, että yritykset ja kotitaloudet eivät ole ympäristöstään irrallisia toimijoita, mutta heille ympäristö koostuu vain "ulkoistekijöistä", joiden hinnat pitäisi "sisäistää" markkinahintoihin.

 Kuva 1. Taloustieteen peruslähtökohta taloudelle.

Todellisuudessa talous toimii kuitenkin ekosysteemin sisällä (ks. kuva alla, suurenna klikkaamalla kuvaa). Tästä näkökulmasta ympäristöä ei voida pitää vain ulkoistekijänä, vaan päinvastoin: talous pitäisi sisäistää osaksi ekosysteemiä. Talous on itsessään avoin systeemi, joka ottaa energiaa ja materiaa ekosysteemistä sekä palauttaa energiaa ja materiaa muokatussa muodossa takaisin ekosysteemiin. Termodynamiikan lakien mukaisesti tässä prosessissa energiaa ei häviä, mutta sen entropia lisääntyy siten, että markkinoiden kautta kulkenut energia ja materia palautuu ekosysteemiin. Tämä palautunut energia/materia on sekä talouden että ekosysteemin kannalta sisäänotettua energiaa/materiaa hyödyttömämmässä muodossa.

 Kuva 2. Talous osana ekosysteemiä.

Ekosysteemiin virtaa jatkuvasti uutta energiaa, erityisesti aurinkoenergian muodossa. Aurinkoenergian virta ekosysteemiin on käytännössä vakio. Ihminen hyödyntää ekosysteemiin virtaavaa aurinkoenergiaa pääosin välillisesti ekosysteemin energiavarastoista (osin uusiutuvista, osin uusiutumattomista lähteistä), vaikkakin ihminen on oppinut hyödyntämään aurinkoenergiaa suoremminkin. Energian kasvavaan hyödyntämiseen perustuva talous ei voi kasvaa määrättömästi osana tällaista ekosysteemiä, sillä paitsi aurinkoenergian virta myös ekosysteemin kyky ottaa se käyttöönsä ja luovuttaa osa siitä ihmisen käyttöön ovat rajalliset.

Edellisinä vuosisatoina ihmisen muodostaman talouden koko on ollut sen verran pieni, että on ollut ymmärrettävää redusoida ekosysteemin rajat taloustieteen piirissä merkityksettömäksi. Daly puhuu tästä "tyhjän maailman" mallina, jonka analogiana voidaan pitää vaikkapa cowboy-taloutta (ks. kuva alla). Cowboy'n toimenpiteillä ei ollut juurikaan vaikutusta ympäröivään ekosysteemiin, vaikka hän olisi heittänyt kaiken keräämänsä energian ja materian hukkaan jätteinä.

 Kuva 3. "Tyhjä maailma" ja "täysi maailma".

"Täyden maailman" analogia on avaruusalus. Pitkällä aikavälillä kaikki ympäristöstä tuleva energia menee talouden käyttöön eikä lisäenergiaa ole ympäristöstä saatavilla. Avaruusaluksen matkustajien tulee siis hyödyntää kaikki energia täydellisesti, eikä jätteitä voi tulla enempää kuin mikä on avaruusaluksen jätteenkäsittely- ja kierrätyskapasiteetti. Ihmisen on mahdollista hallita avaruusaluksen systeemi kokonaisuutena, mikäli avaruusalus ei ole kovin monimutkainen. Ekosysteemi lienee sen verran monimutkainen, että ihminen ei voi sitä koskaan täysin hallita.

Todellisuudessa olemme nyt jossain "tyhjän maailman" ja "täyden maailman" välillä. Taloustiede on rakennettu malleille, jotka sopivat hyvin tyhjään maailmaan. Nyt kun ekosysteemin rajat ovat monin kohdin tulossa vastaan, taloustieteen on omaksuttava maailmankuva, jossa talousjärjestelmä on ympäristönsä alijärjestelmä.

Mikäli taloustieteen maailmankuva (ja tätä myötä myös politiikan, kansalaistoiminnan, yritystoiminnan jne. maailmakuvat) kehittyy kuvasta 1 kohti kuvaa 2, on mahdollista, että teoriat ja käytäntö korjautuvat ekosysteemiä enemmän kunnioittaviksi. Daly mainitsee mm. seuraavia tarvittavia muutoksia näkökulmiin:

• Ekosysteemi pystyy tarjoamaan vain tietyntasoisen jatkuvan energia- ja materiavirran ("throughput"). Tämä virta asettaa talouden koolle ylärajan, ja talousjärjestelmän on kunnioitettava tämän virran ylärajaa.
• Koska ihminen ei pysty hallitsemaan ekosysteemiä täydellisesti, on talouden hyödynnettävissä oleva energia- ja materiavirran yläraja määriteltävä mieluummin varovaisesti kuin optimistisesti.
• Uusiutumattomien luonnonvarojen hyödyntämisestä energia- ja materiavirran lähteenä on pitkällä aikavälillä päästävä eroon, koska ne loppuvat kuitenkin ennen pitkää. Jäljellä olevat uusiutumattomat luonnonvarat tulisi hyödyntää optimaalisesti siihen, että kehitämme kykyämme hyödyntää uusiutuvia luonnonvaroja.

Kasvun rajat ja BKT

Usein degrowth-keskusteluissa törmätään väitteeseen, että taloudella ei ole kasvun rajoja. Tämän väitteen purkaminen ei onnistu, jos tarkastelemme vain BKT:ta. Bruttokansantuotteen kasvu pitää nimittäin sisällään kaksi komponenttia, joista toinen on ekosysteemin kantokyvyn näkökulmasta hyödyllinen ja toinen ongelmallinen:

1. BKT voi ensinnäkin kasvaa hyödyllisesti laadullisen kehittymisen kautta siten, että energian ja materian hyödyntäminen tehostuu eli opimme tuottamaan enemmän lisäarvoa yhdestä yksiköstä energiaa/materiaa. 
2. BKT voi kasvaa myös siten, että tehokkuus pysyy samana, mutta energia- ja materiavirta kasvaa määrällisesti. Tällainen määrällinen kasvu on toki mahdotonta pitkällä aikavälillä, mikäli hyväksymme Dalyn perusväitteen, että auringoenergian ja ekosysteemin mahdollistamalla energia- ja materiavirralla on yläraja.

Tästä näkökulmasta BKT:n kasvu ei sinällään ole talousjärjestelmän perusongelma. Silti BKT:n kasvu on käytännössä sitoutunut niin suurelta osaltaan energia- ja materiavirran kasvuun (edellä kohta 2 eli määrällinen kasvu), että lähitulevaisuudessa yhden aleneminen tarkoittaa käytännössä myös toisen alenemista. Siksi degrowth-liike käytännössä lähitulevaisuudessa joutuu kritisoimaan myös BKT:n kasvua, ei pelkästään energia- ja materiavirtojen kasvua.

Verotuksesta

Tärkeää on saada energia- ja materiavirtojen kasvu ensin pysäytettyä ja sitten laskuun. Nykytaso on jo liian suuri mm. biodiversiteetin näkökulmasta. Esimerkiksi verotuksen ja rajojen asettamisen näkökulmasta tämä tarkoittaa Dalyn mukaan sitä, että verotuksessa ja rajojen asettamisessa on keskityttävä talouden eli markkinoiden hyödyntämiin energia- ja materiavirtoihin ("throughput").

Omana pohdintanani kehittelin Dalyn pohjalta degrowth-pohjaista vero-ohjelmaa (ks. kuva alla). Degrowth-vero-ohjelmassa ei keskityttäisi ensisijaisesti talousjärjestelmän sisäisiin virtoihin (esimerkiksi tulo-, pääoma- tai arvonlisävero), vaan energia- ja materiavirtojen verottamiseen. Progressiivista (tulo)verotusta tarvittaisiin toki oikeudenmukaisen tulonjaon edistämiseen ja arvonlisävero voi toimia helppona yleisverona muiden verojen lisäksi, koska energia- ja materiavirtojen verottaminen on haasteellista.

Kuva 4. Talouden vs. talouden energia- ja materiavirtojen verotus. 

Markkinatalouden kannattajille ja vastustajille haluan korostaa, että Daly pitää markkinataloutta tärkeänä resurssien allokatiivista tehokkuutta lisäävänä toimintamuotona, kunhan sille määritellään sosiaaliset ja ekologiset rajat. Taloustieteissä yleisesti on hyväksytty, että esimerkiksi tulojen (tai oikeastaan elintasomahdollisuuksien) tasausta esim. tuloverotuksella tarvitaan yhteiskunnan oikeudenmukaisuuden edistämiseksi. Sen sijaan taloustieteissä ei ole vielä yleisesti hyväksytty, että talouden täytyy toimia ekosysteemin rajoissa, tai ainakaan teoreettisesti ei ole sisäistetty, mitä tämä todella tarkoittaa esimerkiksi verotuksen näkökulmasta.

Pohdintaa: taloustieteen rajoista

Dalyn erinomainen perusteos ympäristötaloustieteestä on tärkeää luettavaa kaikille aiheesta kiinnostuneille. Samalla on kuitenkin hyvä muistaa, että ekosysteemi ei ole ainoa tekijä, jonka tulee rajoittaa taloutta tai taloudellisen ajattelun leviämistä. Yksi keskeinen raja liittyy siihen, että rahalla ei saa kaikkea.

Rahalla ei voi ostaa esimerkiksi sisäistä onnellisuutta eikä hyviä ihmissuhteita. Kuvassa 2 on kuvattu ekosysteemin asettamat rajat taloudelle. Vastaavat kuviot olisi tärkeä hahmotella myös niille rajoille, jotka ovat kytköksissä sellaisiin hyvinvoinnin, onnellisuuden ja ihmissuhteiden komponentteihin, joita ei voi ostaa markkinoilta tai laskea rahassa.

Keskustelua hyvinvoinnin mittareista

Helsingin sanomien mielipidesivuilla on käyty keskustelua hyvinvoinnin vaihtoehtoisista mittareista. Keskustelu heräsi aiemmasta Hesarin jutusta, jossa kerrottiin politiikan heräämisestä vaihtoehtoisiin mittareihin, kuten GPI:iin.

Keskustelun aloittivat ETLA:n eli Elinkeinoelämän tutkimuslaitoksen tutkimusjohtaja Mika Maliranta ja tutkimusohjaaja Niku Määttänen otsikolla "Politiikanteon ohjaamiseen ei tarvita 'onnellisuusmittareita'". Heidän keskeinen argumenttinsa tuntuu olevan, että "kansantulon" seuraaminen riittää poliitikoille kansakunnan onnellisuuden ja hyvinvoinnin luomiseen ja että muut mittarit, kuten GPI, ovat tilastonikkareiden vinouttamia mittareita, joita ei pidä ottaa käyttöön vääristämään politiikantekoa. (Klikkaa oheista kuvaa lukeaksesi alkuperäisen tekstin.)

ETLA:n puheenvuoro nosti ansaitut vastapuheenvuorot. Touko Aalto ja Miikka Voutilainen korostavat otsikolla "Hyvinvoinnin tilastoiminen ohjaisi kestävään kasvuun", että GPI antaisi bkt:ta tarkemman kuvan taloudellisesta todellisuudesta sekä yleisestä ja ympäristön hyvinvoinnista.

Maliranta ja Määttänen argumentoivat, että GPI ei ole toimiva indikaattori, koska se sotkee keskenään erimitallisia asioita. Ilkka Tuomi suomii jutussaan "Politiikanteon ohjaamiseen ei tarvita kansantuotetta" Malirannan ja Määttäsen argumentointia toteamalla, että myös bkt sotkee keskenään omenat ja appelsiinit. Hänen mukaansa GPI:n mittaaminen "auttaa myös taloustieteilijää kysymään, mikä on kasvua ja milloin se on ripeää."

Anu Taskinen kritisoi erityisesti bkt:n kasvun velkaluonnetta otsikolla "Pakotettu talouskasvu pilaa onnellisuuden". Hänen mukaansa bkt:n kasvu pohjautuu velkaperusteiseen rahajärjestelmään, joka tuomitsee meidät ikuiseen kasvuun ja kasvun rajojen kolkutteluun.

Juhani Hakala korostaa jutussaan "Poliitikko saa arvokasta tietoa onnellisuusmittareista", että poliitikot tarvitsevat monipuolista tietoa päätöksenteon pohjaksi. Tarvitaan myös uusia indikaattoreita bkt:n rinnalle. Sellaisia mittareita, jotka ottavat myös kasvun mahdolliset rajat huomioon, mitä bkt ei tee. Bkt:n keskeinen ongelma on, että kaikkea ei voida mitata rahassa. "Väitetään, että henkiset arvot ovat kasvussa, ja niitä on aika hankala mitata rahassa."

Käydystä keskustelusta voidaan havaita, että indikaattorit ja niiden hyödyntämistavat ovat tekijöidensä näköisiä. Bkt ei ole arvovapaa indikaattori, mutta arvovapaa ei ole myöskään GPI. Molempien määrittely ja poliittinen hyödyntäminen ovat seurausta eri toimijoiden (poliitikkojen, tilastotieteilijöiden, tutkijoiden, median jne.) valinnoista ja tekemisistä.

Hyvänä esimerkkinä arvovalinnoista voidaan käyttää Malirannan ja Määttäsen kielipeliä, jossa bruttokansantuote ei ole tuotannon mittari, vaan "kansantulo" eli jonkinlainen kansakunnan ansainnan indikaattori. Kuulostaahan "tulo" toki yhteiskunnallisesti arvokkaammalta tavoitteelta kuin esimerkiksi "tuote". Tulo ansaitaan, tuote on jotain joka tulee putkesta ulos. Tuote lienee kuitenkin lähempänä sitä materiaalista todellisuutta, jota bkt käytännössä nykypäivänä mittaa.

Hyvä, että keskustelua hyvinvointi-indikaattoreista käydään. Tätä keskustelua tuleekin jatkaa. Samalla on jälleen hyvä korostaa, että indikaattorit ovat indikaattoreita. Tärkeää ei ole se että mitataan, vaan se että toimitaan. Toiminnan sisältö, laatu ja määrä tuottavat joko hyvinvointia tai pahoinvointia, niin ympäristölle kuin ihmisillekin. Indikaattoreiden tehtävänä on tehdä tämä toiminta ja toiminnan seuraukset näkyväksi, mutta indikaattorit itsessään eivät tee toimintaa hyväksi tai huonoksi

Hyvinvoinnin mittaamisen uudistus etenee

Kehityssuunta on lupaava: "Puolueet ovat yhteä mieltä hyvinvoinnin mittaamisen uudistamisesta" (Helsingin sanomat 1.2.2011, sivu A11).

 

Vihreät ehdottavat, että bruttokansantuotteen rinnalle pitäisi ottaa hyvinvointimittari, joka ottaa huomioon ihmisten ja ympäristön hyvinvoinnin laajasti. Keskeiseksi vaihtoehtoiseksi mittariksi ehdotetaan GPI:tä (genuine progress indicator). Helsingin sanomien artikkelin mukaan myös Kokoomus, Keskusta ja Sdp kannattavat GPI:n tai vastaavan mittarin käyttöönottoa. Tämä on erinomainen kehityssuunta myös degrowth-näkökulmasta.

GPI:n käyttöönotto on hyvä asia, sillä mittaaminen tekee mittaamisen kohteen näkyväksi, ja kun joku asia tulee näkyväksi, siihen on helpompi ottaa kantaa. Tässä yhteydessä on kuitenkin hyvä muistaa, että GPI:ssä mitattavat asiat eivät ole poliitikoille tai politiikalle uusia asioita. Itse asiassa GPI:n mittaamat asiat ovat juuri niitä asioita, joista politiikassa nimenomaan väännetään kättä.

Voidaan hyvällä syyllä kysyä, että muuttaako GPI:n käyttöönotto todella politiikkaa, jos politiikan takana oleva arvomaailma, käsitys ihmisyydestä tai luonnon itseisarvon tunnustaminen eivät muutu? Vihreiden avaus on arvokas, mutta mitä tarkoittaa Vihreiden näkökulma, jonka mukaan GPI tulisi ottaa mittariksi bkt:n rinnalle? Tässä tulisi ottaa selkeä linjaus: kumpi mittari voittaa, jos ne osoittavat eri suuntiin? Toistaiseksi bkt on ollut vahvempi politiikan osoittaja kuin GPI:iin sisältyvät muuttujat.

Mittari ei tee politiikkaa, vaan politiikka tekee mittarit. Kuten Hesarin toimittaja vetää jutun loppuun: "Se, mitä tekijää halutaan painottaa, onkin sitten jo poliittinen päätös." Toivotaan, että GPI otetaan tosissaan käyttöön, jolloin sen tulisi kaiken järjen mukaan syrjäyttää bkt keskeisenä hyvinvoinnin mittarina.

Kokonaan toinen kysymys sitten onkin, että yksi mittari ei tee politiikkaa autuaaksi, eikä politiikkaa tule tehdä pelkästään mittareita tuijottaen. Mittaaminen jo sinänsä välineellistä aina kohdettaan.