Viime vuosina degrowth-liike on julkisesti yhdistetty tiettyihin ajatusketjuihin, jotka ovat itse asiassa melko mekaanisia. Tämä näkyy myös Alajan raportin sisällössä, joka jättää suhteellisen vähälle huomiolle 70-luvulta kehittyneen eurooppalaisen degrowth-ajattelun perinteen ja taustat (tässä yhteydessä olisi kenties sopivampaa käyttää termiä décroissance, koska degrowth vakiintui englanninkieliseen sanastoon vasta hiljattain).
Romanialainen tohtoriopiskelija Anca Gheorghică jaottelee décroissance-ajattelun vielä julkaisemattomassa artikkelissaan neljään näkökulmaan: kulttuuriseen, humanistiseen, ympäristöekonomiseen ja ekologiseen. Etenkin Serge Latouche, jonka ajattelua myös Alaja kuvaa, on vaatinut kulttuurista monimuotoisuutta edistävää ja kapitalistisen kulttuurin kolonialistista levittäytymistä vastustavaa vallankumousta. Latouche on kyllä ollut esillä Suomessakin, mutta hänen kritiikkinsä kärki on useimmiten ohitettu poimimalla hänen ajattelustaan vain konkreettisia ehdotuksia tuotantojärjestelmän uudistamiseksi.
Humanistinen näkökulma, joka käsittelee ihmisenä olemista, on jäänyt nykykeskustelussa lähes kokonaan paitsioon – sen tilalla on pyöritelty downshifting’iä tai leppoistamista. Talouden ja teknologian liitto, esimerkiksi taloudellisen hyödyntavoittelun ja tuottavuuden muodossa, on tämän näkökulman mukaan kaventanut ihmisenä olemisen tilaa. Gheorghică nostaa artikkelissaan esiin lukuisia ajattelijoita, kuten Ivan Illich, Erich Fromm, Jacques Ellul ja Karl Polanyi, jotka ovat luoneet humanistista pohjaa décroissance’lle.
Erityisesti Nicholas Georgescu-Roegen, jonka kirjoituksista termi décroissance on peräisin, ja hänen oppilaansa Herman Daly ovat luoneet talousmalleja, jotka käsittelevät taloutta jo lähtökohtaisesti suorassa yhteydessä luonnollisen ja sosiaalisen ympäristön kanssa. He ovat tarjonneet vaihtoehtoja valtavirran taloustieteelle, joka näkee talouden irrallisena, jopa virtuaalisena. Tämä etäännyttäminen on johtanut muun muassa taloudellisen tuotannon ympäristökuormituksen systemaattiseen väheksymiseen.
Ekologia on neljäs Gheorghicăn tunnistama näkökulma. Hän jakaa sen edelleen poliittiseen ekologiaan (esim. jo mainitut Illich ja Ellul sekä Bernard Charbonneau ja André Gorz), syväekologiaan (erityisesti Arne Naess) ja mielen ekologiaan (esim. Félix Guattari). Nämä ajattelun kehikot ovat keskenään hyvin erilaisia, mutta tavalla tai toisella ne palautuvat ihmisen ja ei-ihmisen suhteeseen henkilökohtaisella, sosiaalisella, kulttuurisella, poliittisella ja taloudellisella tasolla.
Décroissance’n monitahoisuus on syytä pitää jatkuvasti mielessä myös Alajan johdatusta lukiessa. Eräs keskeinen ristiriita, mikä raportissa nimittäin tunnistetaan, on degrowth’n kahtalainen suhtautuminen BKT:een. Raportin tulkinnan mukaan jotkut degrowth-ajattelijat ajavat BKT:n laskua, toiset ”rentoa” suhtautumista BKT:een. Kokonaisuus huomioiden degrowth’n hengen mukaista on kuitenkin vain jälkimmäinen suhtautuminen, mitä on kuvattu myös termillä agrowth. Se kannustaa luopumaan kasvu-uskosta ja kyseenalaistamaan kasvupolitiikan. Kuten Alaja toteaa, esimerkiksi Seidl ja Zahrnt määrittelevät kasvunjälkeiselle yhteiskuntapolitiikalle kolme piirrettä: 1) politiikka ei tähtää BKT-kasvuun (vaan tärkeämpiin tavoitteisiin, kuten työllisyyteen ja hyvinvointiin), 2) yhteiskunnan instituutiot muutetaan vähemmän kasvu-riippuvaisiksi ja 3) talouden resurssien ja energian kulutukselle asetetaan rajat.
Tavoitteena BKT:n supistaminen on typerä, koska se samalla leikkaisi hyvinvoinnin kannalta tarpeellista tuotantoa. Samalla on niin, että kasvukriitikot pitävät epätodennäköisenä, että BKT kasvaisi ainakaan lyhyellä aikavälillä, jos ympäristöpolitiikkaa toteutettaisiin niin voimakkaana kuin olisi välttämätöntä ilmastonmuutoksen ehkäisemiseksi ja luonnon monimuotoisuuden suojelemiseksi.
Raportissa esitettiin degrowth-liikkeelle myös suoria kysymyksiä: miten se suhtautuu hyvinvointivaltioon ja onko työn määrän supistaminen järkevä tavoite? Vastaan näihin kysymyksiin nyt degrowth.fi-projektin puolesta (degrowth ei ole yhtenäinen konsepti tai poliittinen agenda – sen tehtävänä on mahdollistaa ajattelu kasvun ja jopa talouden ulkopuolella).
Demokratian toteutumisen kannalta pidämme tärkeänä, että keskustelevan demokratian edistämisen lisäksi politiikan ja valtion roolia vahvistetaan suhteessa talouteen ja markkinoihin. Tämä on toteutettava niin, että kansalaisten päätöksentekomahdollisuudet kasvavat nykyisestä. Olemme samoilla linjoilla Alajan kanssa degrowth-keskustelujen suhtautumisesta työhön: on ollut erikoista, että puhutaan lähes yksinomaan työn määrän vähentämisestä. Uskomme, että jatkuva koneistaminen ei ole mahdollista (luonnonvarojen ehtyminen) eikä suotavaa (vanhustenhoidossa tämä on jo ilmeistä). Tarpeellisen työn määrä siis tuskin on vähentymässä – maailmassa riittää haasteita. On kuitenkin selvää, että suuri osa nykyään tehdystä työstä on suorastaan haitallista ja tällaista työtä on syytä karsia.
Kaikkiaan suosittelemme raporttiin tutustumista kaikille, joita degrowth kiinnostaa. Henkilökohtaisesti Alaja päätyy kasvukritiikkiä käsiteltyään siihen, että Euroopassa ei pitäisi haastaa nykyistä kasvupolitiikkaa vaan jatkaa nk. ekologisen modernisaation tiellä. Ekologisesta näkökulmasta voidaan kysyä riittääkö se? Humanistisesta näkökulmasta voidaan kysyä onko siitä mitään hyötyä?
"Raportin tulkinnan mukaan jotkut degrowth-ajattelijat ajavat BKT:n laskua, toiset ”rentoa” suhtautumista BKT:een. Kokonaisuus huomioiden degrowth’n hengen mukaista on kuitenkin vain jälkimmäinen suhtautuminen"
VastaaPoistamitä ihmettä voisi tarkoittaa rento suhtautuminen bkt:hen?? tässä nyt kokonaan unohdetaan että bkt vaatii resursseja, etenkin energiaa. siis korkea bkt= korkea energian kulutus=korkea kulutus- (tai elin)taso.
minusta on toiveajattelua tämä bkt:n ja energian irtikytkentä (decoupling) josta siellä täällä puhutaan. esimerkiksi greenpeacen tämä:
http://www.greenpeace.org/international/en/campaigns/climate-change/energyrevolution/
minusta raportti on vain poliittinen lobbauskirjoitus joka ei perustu energiatilanteen realistiseen arvioon. lukija monessa kohtaa reagoi kuten matikan proffa tässä:
http://1.bp.blogspot.com/-L9jXKE6TiAA/TbzoxZb9s_I/AAAAAAAAAD4/qbv497bka0w/s400/cartoon_math.gif
luultavasti enää ei hirveästi voida valita kasvaako bkt vai ei, jos ajatellaan maailmanlaajuisesti. yksinkertaisesti ei ole riittävästi halpaa energiaa jotta kaikkien elintasoa/kulutusta/jne voitaisiin ylläpitää.
luin latouchen kirjan:
http://www.chapitre.com/CHAPITRE/fr/BOOK/latouche-serge/vers-une-societe-d-abondance-frugale,38906604.aspx
minusta latouche siinä hyvin sanoi että kasvuun perustuva yhteiskunta ei tietenkään voi toimia kunnolla kun talous ei kasva, siis laman olosuhteissa. kasvuun perustuva yhteiskunta pyrkii pois lamasta jotta päästäisiin takaisin "kasvu-uralle". yhteiskunta siis täytyisi järjestää jotenkin uudella tavalla jotta bkt:n lasku olisi jotain muuta kuin "lama".
mikä tämä uusi järjestys sitten olisi? minulla ei ole tähän vastausta, mutta kuten jo sanoin minusta ensimmäinen askel tähän suuntaan olisi, että olisi olemassa jokin realistinen käsitys nykytilateesta. alajan johtopäätös:
"Alaja päätyy kasvukritiikkiä käsiteltyään siihen, että Euroopassa ei pitäisi haastaa nykyistä kasvupolitiikkaa vaan jatkaa nk. ekologisen modernisaation tiellä"
on minusta pelkkää sanahelinää (kuten greenpeacen raportti) eikä johda mihinkään.
jukka tuomela
Onnittelut Antti Alajalle ajankohtaisesta kirjasta, jossa hän kysyy monia hyviä kysymyksiä ja vie degrowth-keskustelua eteenpäin. Olen degrowth.fi-blogin pitäjien kanssa samaa mieltä siitä, että degrowth on saanut julkisuudessa liian kapeita, joskus vääriäkin, merkityksiä ja mielleyhtymiä. Enemmistö degrowth-ajattelijoista (ml. esim. Serge Latouche) ei näe ekologisesti kestävämmän kehityksen edellytykseksi supistuvaa BKT:tä. Serge Latouche on ehkä kaikkein suorasanaisimmin tuonut esille sen, että degrowth ei tarkoita negatiivista kasvua, joskaan julkisuudessa tuo viesti ei ole päässyt tarpeeksi esille. Degrowth tavoittelee kasvusta vapaata (a-growth) yhteiskuntaa, jossa sosiaalista ja ekologista hyvinvointia pyritään edistämään ilman että talouden tulisi samalla kasvaa.
VastaaPoistaRennon suhtautumisen BKT:hen voidaan nähdä tarkoittavan sitä, että degrowth pyrkii – BKT:n supistamisen tavoitteen sijasta – ennen kaikkea kyseenalaistamaan yhteiskunnassamme vallitsevan kasvu-uskon ja siitä kumpuavan ’talouden on pakko kasvaa’-imperatiivin, joka on saanut liian keskeisen roolin yhteiskunnallisessa päätöksenteossa ja toiminnassa.
Mielestäni olennaista on nähdä, että kasvu-uskon ja -pakon kyseenalaistaminen ei ole sama asia kuin BKT-laskun vaatimus. Vaikka nykyisenkaltainen BKT-mitattu talouskasvu aiheuttaa lisää ympäristöongelmia, uusien (degrowth) ajattelu- ja toimintamallien ei tulisi perustua laskevan BKT:n päämäärään. Jos huomio kiinnittyy liikaa siihen, supistuuko BKT vai ei, silloin ei nähdä metsää puilta. Silloin myös – ronskisti sanottuna – hirttäydytään vallitsevan kasvuideologian mukaiseen ajatteluun ja retoriikkaan, joka supistaa kykyämme ajatella, puhua ja toimia toisin.
Alaja kannattaa jo pitkään harjoitettua ekologista modernisaatiota. Ehkä yksi degrowthin vastaus Alajan kritiikkiin on, että ekologinen modernisaatio on tarpeellinen muttei riitä reaktioksi ilmastonmuutokseen ja muihin ongelmiin. Tarvitaan myös syvempää rakenteellista yhteiskunnalliseen ’tahtotilaan’ ja ’arvottamiseen’ menevää muutosta, jossa jatkuva kulutus ja yhteiskunnassa vallitseva kilpailulogiikka eivät ole enää keskeisiä ihmisten toimintaa määrittäviä ulottuvuuksia.
Alajan kirjassa on monia hedelmällisiä kohtia jatkokeskustelulle. Otan tässä esiin yhden niistä. Sivulla 50 Alaja kysyy: ”Kasvukriittisen katsantokannan [mukaan] meidän pitää nostaa yhteiskunnan sosiaaliset päämäärät arvohierarkiassa talouskasvun edelle. Kenties niin, mutta voidaanko talouskasvun ja sosiaalipoliittisten päämäärien tavoittelun katsoa olevan nollasummapeliä?”
Nykyisenkaltainen BKT-mitattu talouskasvu aiheuttaa vakavia ekologisia ja sosiaalisia ongelmia. Lisäksi yhä useammat tutkimukset kertovat, että talouden kasvua hakeva politiikka ei palvele tehokkaasti sosiaalisen ja ekologisen hyvinvoinnin kriteereitä. Siksi esimerkiksi muiden hyvinvointi-mittareiden käyttöönottoon on alettu kiinnittää hyvin paljon huomiota. Kun vallitseva, talouskasvua sinnikkäästi hakeva politiikka ei palvele tarpeeksi hyvin ja monesti suorastaan estää tehokkaampia toimia sosiaalisen ja ekologisen hyvinvoinnin edistämiseksi, ollaan nollasummapelissä. Siksi on tullut tärkeäksi korostaa, että ympäristön ja ihmisten hyvinvointi ovat tärkeämpiä kuin talouskasvu ja että ympäristöongelmien ratkominen edellyttää radikaaleja muutoksia yhteiskuntamme tuotanto- ja kulutusmalleihin, ml. niiden korostamaan egoistiseen ihmiskäsitykseen (vastakohtana yhteistä etua ja huolenpitoa painottavaan suhtautumiseen).
Mutta kuten sanottua, toimivin lääke ei ole BKT:n supistamisen tavoite vaan oireiden sijasta on ryhdyttävä hoitamaan sairauden aiheuttajaa ja vapauduttava kasvuideologian otteesta kokonaan.
Hyvää itsenäisyyspäivää!
t. Maria Joutsenvirta
maria:
VastaaPoistaminusta ei ole suurta merkitystä käytetäänkö termiä degrowth, agrowth tai jotain muuta. ei myöskään lopulta ole väliä mitataanko bkt:ta vai jotain onnellisuusindeksiä. nämä ovat joka tapauksessa vain enemmän tai vähemmän mielivaltaisia tunnuslukuja. sen sijaan energia (ja muutkin resurssit mutta puhun nyt vain energiasta) on oikeasti fysikaalinen suure jonka määrä ei lisäänny tai vähene sillä että hyvinvointia mitataan eri tavalla.
ja olettaisin että olet samaa mieltä siitä että nykyinen elämämeno pohjautuu paljolti siihen että halpaa energiaa on ollut riittävästi saatavilla. vaikka talous ei kasvaisi niin yhteiskunnan rakenteet perustuvat korkeaan energiankulutukseen.
"oireiden sijasta on ryhdyttävä hoitamaan sairauden aiheuttajaa ja vapauduttava kasvuideologian otteesta kokonaan."
niinpä, mutta miten tämä sitten tapahtuu? yksi ideologinen ongelma on vielä se että ne jotka ovat kasvuideologiaa vastaan ovat tyypillisesti huolissaan köyhien maitten tilanteesta. ja silloin tietysti on vaikea sanoa miksi köyhät maat eivät voisi kuluttaa yhtä paljon energiaa kuin me. vielä ei kuitenkaan julkisesti myönnetä että energian kulutuksen merkittävä lisäys on mahdotonta, ja siksi juuri saamme lukea näitä omituisia greenpeacen raportteja joissa toivotaan että ihme tapahtuu.
lopuksi: jos kerran bkt:n kasvu eikä vähentäminen ole tavoitteena, niin silloin myös energian (ja muun) kulutus pysyisi suurin piirtein nykyisenä. miksi juuri tämä energiataso olisi sellainen että sitä voisi jatkuvasti ylläpitää?
jukka tuomela
Jukka:
VastaaPoistaLuulen, että ajattelumme ovat hyvin lähellä toisiaan, sillä olen niin paljon samoilla linjoilla kanssasi. Ei sillä todellakaan ole suurta merkitystä käytetäänkö termiä degrowth, agrowth tai joku muu. Agrowthiin viittaamisen tarkoituksena on ollut – tässä ja muissa keskusteluissa – ainoastaan selventää, mistä degrowth-ajattelussa on pohjimmiltaan kyse. Yhteiskuntamme on tavallaan niin läpisokaistunut kasvuideologiaan, että on usein vaikea nähdä sen ulkopuolelle.
Kysyt: ”jos kerran bkt:n kasvu eikä vähentäminen ole tavoitteena, niin silloin myös energian (ja muun) kulutus pysyisi suurin piirtein nykyisenä. miksi juuri tämä energiataso olisi sellainen että sitä voisi jatkuvasti ylläpitää?”
Se, että ei tavoitella jotain tiettyä BKT-lukua EI merkitse sitä että yhteiskunnassa poljetaan paikoillaan. Meidät on vain totuteltu ajattelemaan asioita BKT:n kehityksen kautta. Vastaat kysymykseesi oikeastaan itse toteamalla aikaisemmin, että bkt- ja muut mittarit ”ovat joka tapauksessa vain enemmän tai vähemmän mielivaltaisia tunnuslukuja. sen sijaan energia ... on oikeasti fysikaalinen suure jonka määrä ei lisäänny tai vähene sillä että hyvinvointia mitataan eri tavalla.”
Sen sijaan että päätöksiä tehdään BKT:hen tai muuhun mittariin tiukasti tuijottaen, mittarit voidaan jättää vähemmälle huomiolle ja sen sijaan suunnata päähuomio vähähiilisen ja resurssitehokkaan yhteiskunnan ja talouden rakentamiseen (eli energiansäästöön, energiatehokkuuden lisäämiseen, uusiutuvien energialähteiden käytön lisäämiseen, luonnonvarojen säästeliääseen käyttöön jne.). Nykypolitiikka lähtee näissä liikaa kasvun ideasta. Degrowth haluaa etsiä kasvun ideasta vapaita vaihtoehtoja, joiden avulla ylikuluttavien maiden on samalla mahdollista tehdä tilaa kehittyvien ja kehitysmaiden hyvinvoinnin kasvulle.
Ympäristöongelmien lisäksi degrowthissa on mukana myös sosiaalinen ulottuvuus. Meidän kannattaa tehdä myös sellaisia yhteiskunnallisia ja sosiaalipoliittisia päätöksiä, joiden avulla pidetään fiksulla tavalla huolta ihmisten hyvinvoinnista, ottaen huomioon resurssiniukkuus ja ilmastonmuutos.
Olen samaa mieltä nykyisestä elämänmenosta, kuluttavista elintavoistamme ja siitä, että korkeaan energiankulutukseen perustuvat yhteiskuntamme rakenteet on muutettava. Degrowthin mielestä tähän on helpompi päästä kun kyseenalaistetaan talouden kasvupakko. Tämä vapauttaa etsimään ratkaisuja ongelmalähtöisemmin.
Käynnissä oleva talouskriisi on hyvin osoittanut, että kun markkinavoimat ja talouden tunnusluvut saavat päättäjissä yliotteen, jää liian vähän tilaa ja energiaa keskittyä yhteiskunnan ja ympäristön reaalisiin ongelmiin. Lisäksi saatetaan talouden tunnuslukujen pakottamana tehdä ympäristön ja ihmisten kannalta huonompia päätöksiä.
t. Maria J.
maria:
VastaaPoista"sen sijaan suunnata päähuomio vähähiilisen ja resurssitehokkaan yhteiskunnan ja talouden rakentamiseen (eli energiansäästöön, energiatehokkuuden lisäämiseen, uusiutuvien energialähteiden käytön lisäämiseen, luonnonvarojen säästeliääseen käyttöön jne)"
niin, mutta...
ensinnäkin eräänlainen psykologinen ongelma: lähes kaikki mitä tarkoitetaan elintasolla tarkoittaa korkeaa energiankulutusta. tyypillisesti pyritään ostamaan auto, asunto, kesämökki, loma thaimaassa jne... siis se mihin ihmiset elämässä pyrkii, on itse asiassa käytännössä energian kulutuksen kasvattaminen. mitä tälle voisi tehdä...
sen vähähiilisen yhteiskunnan rakentaminen tuntuu myös toisella tavalla mahdottomalta: sehän edellyttäisi todella massiivista uuden infrastruktuurin rakentamista (ihan riippumatta siitä rakennetaanko ydinvoimaa vai tuulivoimaa tai jotain muuta). mutta mistä ne investoinnit voisivat tulla? nykysysteemissä investoijat haluavat voittoa. mutta voiko maailman pelastaminen olla tuottavaa liiketoimintaa? jotenkin vaikuttaa epäuskottavalta. lisäksi investoinnit nimenomaan yleisesti tuottaa talouskasvun aikana: kun kaikkea tuotetaan kokoajan enemmän niin ikään kuin konkreettisen varallisuuden määrä kasvaa. talouslaskun oloissa taas tuotanto pienenee, ja jos abstraktin rahan määrä kasvaa, niin sehän vain johtaa inflaatioon.
toisaalta infran rakentaminen sinänsä kuluttaa paljon energiaa ja tietenkin siis kasvattaa taloutta. nopea infran rakentaminen siis todennäköisesti lyhyellä aikavälillä kasvattaisi sekä bkt:ta että hiilidioksidipäästöjä...
tarkoitan ehkä lähinnä sitä että erilaiset sinänsä hyviltä kuulostavat tavoitteet ovat helposti keskenään ristiriitaisia, joten on vaikea nähdä miten asiassa voisi/pitäisi käytännössä edetä.
jukka
Nyt olette päättymässä hyvin samaan johtopäätökseen kuin Alajakin kirjassaan. Degrowth-yhteisöiltä puuttuu kokonaan konkretia kaiken teorian takaa. Teoriaa on syntynyt teorian päälle. Tähän mennessä ollaan vain osoitettu syyttävällä sormella muita, mutta ei ole itse annettu ensimmäistäkään konkreettista toimenpide-ehdotusta. Ja tosiaan, jotta Degrowth-väki ei heti tästä innostu: niin Ei, BKT:hen rennosti suhtautuminen ei ole konkreettinen toimenpide!
VastaaPoista"ekologinen modernisaatio" ei myöskään ole mikään konkreettinen toimenpide...eikä sitä paitsi muillakaan tahoilla ole muuta ehdottaa kuin että pitäisi päästä "kasvu-uralle".
VastaaPoistano joka tapauksessa ehkäpä on turhaa keskustella että halutaanko talouslaskua vai ei koska se saattaa joka tapauksessa kohta tulla:
"Growth in real terms, in the OECD nations, has now basically come to an end."
http://gregor.us/oil/the-end-of-growth-in-the-united-states/
jukka
Mikään noista ei ole toimenpide, mutta nykyinen kasvutalous pitää sisällään miljoonia ellei miljardeja toimenpiteitä gløbaalisti. Yksittäisellä yrityksellä, valtiolla ja yksilöillä kullakin on useita toimenpiteitä joiden yhteisenä seurauksena talous kasvaa. Näiden kaikkien miljardien toimenpiteiden tilalle pitäisi keksiä uusia, jos haluaa muutoksia. Teorioilla ei maailmaa muuteta. Tällä vauhdilla, kun vielä yhtään korvaavaa toimenpidettä ei ole keksitty, miljardin toimenpide-ehdotuksen tekeminen ei onnistu äärellisessä ajassa. Tämä on se konkretia, joka puuttuu. Teorioita osaa kuka tahansa kasata teorioiden päälle, kun ei tarvitse todellisuudesta välittää.
VastaaPoistaJos haetaan uutta tapaa toteuttaa hyvinvointi, miten hyvin uudistumista voi kuvata vanhan toimintamallin termeillä?
VastaaPoistaNykymallissa luonnon kantokyvyn säilyminen on kytketty irti toimivan talouden yhtälöistä. Kestävä luonto ja talous pitäisi kuitenkin sovittaa samaan kuvaan. Muutos on niin suuri, että sitä voi olla helpompi hahmottaa, jos käytämme ainakin osittain toisenlaisia sanoja kuin on totuttu.
Kun talous asettuu luonnon reunaehtojen piiriin, muuttuu keskeinen rakenne, jota tarkastelu koskee. Keskeinen kuva muuttuu toiseksi. Herää kysymys, mitkä sanat määrittävät parhaiten uudelle rakenteelle olennaisimpia asioita?
Kun pyritään toteuttamaan hyvinvoinnille keskeiset asiat sekä reilusti että luonnon pitkän tähtäimen kantokyvyn rajoissa, on sekä hahmottamista että termejä ehkä jumpattava paljonkin uusiksi. Lisäksi monenlaisten suurten muutosten keskellä suuntaa joudutaan korjaamaan, kun matka etenee.
Niinkin voi olla, että uudenlaiset sanalliset kuvaukset kirkastuvat selvemmiksi käytännön toimien avulla.
Tuumi: Olli
Hyviä ajatuksia Jukalta ja Ollilta.
VastaaPoistaNiistä jatkaen tulee mieleen ajatus, että yhtäältä tarvitaan kokonaan uutta sanastoa esimerkiksi talouden piiriin (ja mitä muuta nykykeskustelumme onkaan kuin talouskeskustelua!) ja toisaalta joillekin nyky-sanoille voi olla hyödyllistä ladata uusia merkityksiä. Jukka toi esiin tärkeän sanan elintaso. Yhteiskunnassa, jossa elämme, elintaso merkitsee oletettavasti suurimmalle osalle ihmisiä noita Jukan luettelemia asioita. Mutta ei voi olla huomaamatta ympärillä jatkuvasti lisääntyvää puhetta muunlaisesta elintasosta, joka onkin jotain hyvin päinvastaista: enemmän aikaa, vähemmän tavaraähkyä, hidasta matkantekoa, puhdasta paikallista ruokaa, yhteisomistusta jne. Haluan uskoa siihen, että jälkimmäiset asiat muuttuvat jossain vaiheessa normiksi ja itsestäänselväksi käsitykseksi hyvästä elämästä, eli elintasosta. Mikään ei estä meitä viljelemästä elintaso-käsitteelle näitä uusia asioita ja veikkaanpa että aika moni tekeekin jo niin. On alkanut syntyä uusia käsityksiä myös siitä, mikä elämässä on luksusta.
Tottahan se on, ettei uutta merkitysjärjestelmää voi luoda ja uuteen (degrowth) yhteiskuntaan loikata yhdellä, edes isolla hypyllä. Tarvitaan monia portaita väliin ja (ideologisia) kompromissejakin, joista esim. Latouche on kirjoitellut. Politiikassa asiat tapahtuvat hitaasti. Totuus, jota on toitoteltu viime kuukausina tiuhaan.
Jukan infrastruktuuri-haasteen kuvauksessa on läsnä monia nykytalousjärjestelmän ongelmia, ja syystäkin koska tässä järjestelmässä (toistaiseksi) eletään. Kasvu-ideologialla on siinä järjestelmässä merkittävä rooli.
Tiedetään, että energiaa tulee alkaa käyttää säästeliäämmin ja järkevämmin esimerkiksi hinnoittelun ja verotuksen avulla. On järkevää käyttää energiaa esimerkiksi uusiutuvan energian käytön lisäämiseen (esim. tuotekehittelyyn, uuteen infraan) ja tässä voidaan käyttää yhteiskunnallisia ohjauskeinoja. Toisaalta on järkevää alkaa käyttää nykyistä merkittävästi vähemmän energiaa sellaiseen, jota ihmiset eivät välttämättä tarvitse. Ei tarvitse pitkään katsella ympärilleen havaitakseen miten paljon tarpeetonta meidän yhteiskunnassa tuotetaan ja kulutetaan. (Tähän voisi lisätä: ’jotta talous kasvaisi’, sillä vaikkei talouskasvu-pakko ole ainoa syyllinen ylikulutukseen se on kuitenkin hyvin keskeinen tekijä nykyjärjestelmässä.) Globaalissa kaupankäynnissä on hurjasti energian ja resurssien tuhlausta, jota tulee kitkeä. Jne, jne.
Vielä Alajan kirjasta ja ekologisesta modernisaatiosta. Pidän todennäköisenä, että ne käytännön toimet joita degrowthilaiset kannattavat esimerkiksi energia-asioissa eivät välttämättä poikkea joidenkin ekologisen modernisaation kannattajien ajatuksista. Siellähän on monta koulukuntaa, ja jotkut korostavat tuotantojärjestelmän rakennemuutosta, arvojenmuutosta ja sosiaalisia ja kulttuurisia tekijöitä ylipäätään. Ekologinen modernisaatio on kaiken kaikkiaan kuitenkin hyvin teknologia- ja innovaatiokeskeinen vastakohtana degrowthin arvo/järjestelmä-keskeisyydelle. Kun degrowthia syytetään kasvupolitiikan kritisoimisesta, ekologista modernisatiota syytetään siitä, että se jää liikaa talouden ja markkinavoimien armoille ja siksi esimerkiksi ekologisesti parhaimmat innovaatiot jäävät usein käytännössä toteuttamatta (koska ne eivät esimerkiksi tuota tarpeeksi suuria voittoja tarpeeksi nopeasti). Ehkä degrowthin tehtävä on yrittää pitää huolta siitä että yhteiskunnassamme vallitseva tekno-optimismi ei jyräisi alleen arvomaailman ja systeemitason muutostarvetta. Tämä tehtävä lienee myös syy siihen miksi jotkut vihreätkin poliitikot ovat kritisoineet degrowthia teknologian vastaiseksi liikkeeksi, mitä se ei mielestäni ole. Liiallisen tekno-optimismin kritiikki ei tarkoita teknologian vastaisuutta.
t. Maria J.
maria:
VastaaPoista"enemmän aikaa, vähemmän tavaraähkyä," "käyttää nykyistä merkittävästi vähemmän energiaa "
niin mutta jos näin todella tehtäisiin niin silloinhan bkt tippuisi automaattisesti, niin suuri on energian ja bkt:n korrelaatio. ongelma siirtyy sitten siihen että mitä ne ihmiset sitten tekee joitten työ on riippuvainen tavaraähkystä (eli käytännössä me kaikki...)
"hurjasti energian ja resurssien tuhlausta, jota tulee kitkeä. "
itse asiassa en usko että energian käytön tehostamisella päästään kovin pitkälle. vai tarkoitatko tuhlauksella ylipäätään jotain käyttöä josta voidaan luopua? siis tarkoitan että jos lähdetään siitä että tehdään samat asiat kuin ennenkin mutta tehokkaammin, niin sen vaikutus kokonaisuuteen on aika pieni.
oikeastaan se ristiriita tässä on se että jos yksittäinen ihminen tekee kaikenlaisia "hyviä" muutoksia elämäänsä (niitä joista tuossa kirjoitit) ja muu yhteiskunta jatkaa kuten ennenkin niin silloin mikään ei oikeasti muutu. toisaalta jos suurin osa tekisi nämä muutokset niin silloin yhteiskunta nykyisellään ei voisi toimia. mitä siinä "välitilassa" tapahtuisi? miten siirrytään nyky-yhteiskunnasta johonkin toiseen?
vielä tuosta ekologisesta modernisaatiosta. en tajunnutkaan että se on ihan oma koulukuntansa:
http://en.wikipedia.org/wiki/Ecological_modernization
valitettavasti ainakaan tuon wikipedian perusteella minusta tuo ei vakuuta. jos puhutaan vastuullisesta tai vihreästä kasvusta, niin jotain resursseja joka tapauksessa tarvitaan.
minusta tuo ekologinen modernisaatio tuntuu olettavan, kuten nykysysteemikin, että energiaa ja muita resursseja on automaattisesti riittävästi saatavilla, että pitää vain tehdä "oikeita" päätöksiä niin kaikki menee hyvin...
gail tverbergiltä vielä hyvä kirjoitus erilaisista vaikutuksista kun bkt ei enää kasva.
http://ourfiniteworld.com/2011/08/15/oil-limits-recession-and-bumping-against-the-growth-ceiling/
jukka
Jukka: ”miten siirrytään nyky-yhteiskunnasta johonkin toiseen?”
VastaaPoistaTämä pohdituttaa monia. Aika yleisesti pidetään jo totena sitä että se jatkuvasti lisääntyvä ’materiaalinen elintaso’ (mikä ei siis ole sama asia kuin hyvinvointi tai elämisen laatu, vaikka tietty materiaalinen taso tarpeen onkin), jota on meillä totuttu havittelemaan, ei ole enää yksinkertaisesti mahdollista jatkossa. Lisääntyvän materiaalisen vaurauden tuottamiseen perustuva järjestelmä yskii. Tämä pakottaa ihmisiä/yhteiskuntaa etsimään hyvinvointia muualta, mikä on luonnon kestokyvyn kannalta hyvä asia mutta vaatii ihmisiltä sekä kekseliäisyyttä että oman elämän sopeuttamistoimia uusiin ’parametreihin’.
Monet povaa, että perustuksiltaan huojuvan nykyjärjestelmän rinnalle syntyy monia rinnakkais- ja vaihtoehtotalouksia paikallisista tarpeista käsin. Tavallaan kyse on siitä, että kun kaikenkattava järjestelmä alkaa yskiä, tämä sekä pakottaa että houkuttelee ihmisiä ja yhteisöjä - muunlaisen kattavan järjestelmän puuttuessa - etsimään omaehtoisemmin uusia tapoja järjestää hyvinvointia, työtä ja keskinäistä taloudellista ja muuta vaihtoa.
t. Maria J.
Pelkkä energiatehokkuus ei auta paljoa, jos turhasta tuotannosta ja kuluttamisesta ei tingitä. Toistaiseksi kuluttava elämäntapa vieläpä valtaa lisää alaa.
VastaaPoistaJos ihmiset siirtyisivät laajalti sovittamaan elämätapaansa luonnon kantokyvyn pitkän tähtäimen raameihin, saatettaisiin tarvita monia uudenlaisia toimintatapoja, jotka täydentäisivät toisiaan. Suuntaviivoja olisi hyvä suunnitella ennalta, mutta luulen, että korjaavia liikkeitä tarvittaisiin pitkin matkaa.
Merkittävää voi olla sekin, että luontokokonaisuudessa saattaa tapahtua isoja muutoksia lähivuosikymmeninä. Tämäkin vaikuttaisi siihen, mikä toimii.
T: Olli
Anonyymi Kerskakuluttajamme kirjoitti:
VastaaPoista"Tällä vauhdilla, kun vielä yhtään korvaavaa toimenpidettä ei ole keksitty, miljardin toimenpide-ehdotuksen tekeminen ei onnistu äärellisessä ajassa. Tämä on se konkretia, joka puuttuu. Teorioita osaa kuka tahansa kasata teorioiden päälle, kun ei tarvitse todellisuudesta välittää."
Minulla on miljardi toimenpide-ehdotusta: jätetään miljardi tavaraa ostamatta tänä jouluna. Jätetään miljardi lomamatkaa lentämättä. Jätetään miljardi termostaattia vähän pienemmälle. Eivätkö nämäkin ole toimenpiteitä?
Siinä kohti olemme taas samoilla linjoilla, että degrowth on kasvanut jo ohi teoretisoinnin
teini-iän ja että sanojen etsimisen lisäksi olisi tehtävä myös konkreettisia tekoja - kasvettava aikuiseksi.
Tarvitsemme jonkinlaisen Lähi-Idän Tiekartan kahden toisiinsa 'vihamielisesti' suhtautuvan talousjärjestelmän välimaastoon. Kokonaisen kansantalouden siirtäminen kasvutaloudesta degrowthiin, miten se tapahtuu? Mitkä ovat ratkaisevat elementit?
Ykkösenä lienee itseoikeutetusti energia. Nykyinen keskiverto hiilipäästö taisi olla 11 tonnia per nenä, kun se saisi olla 2 tonnia (lähde: hihasta - korjatkaa joku oikeat luvut) eli helmi-maaliskuussa on vuoden energiat käytetty, loppuvuosi pitäisi istua pimeässä paikallaan. Moni asia siinä 2-8 tonnin välillä kuuluu kannatettavaan hyvinvointiin, 8-11 tonnissa aletaan puhua kerskakulutuksesta.
Suomessa energiaratkaisuun kuuluu itseoikeutetusti puu ja biomassa.
Kärjistetäänpä reippaasti: molemmat ovat työvaltaisia ja maaseudulla tapahtuvia - samaan aikaan poliittisia risupaketteja halveksitaan mediassa, työttömiä on 300 000.
Puunkorjuuketju on koneistettu, kartellisoitunut, politiikanteon kohde lakiviidakoineen, Suomen talouskasvun peruspilari. Biomassa taas tarkoittaa maanviljelyä, syvää vihaa aiheuttavaa susirajantakaista luonnonpilaamista. Maaseudulla pitäisi siis olla asutusta, jos näitä resursseja haluttaisiin käyttää hyväksi, jos vielä kuljetuksia optimoitaisiin, pitäisi käyttäjiä, asustusta, olla hajallaan pitkin Suomea. Väljiä pikkukyliä järvien rannoilla? Ruoka-, vesi- ja energiaomavaraisia yhteisöjä?
Toiseksi Tiekartan elementiksi nostaisin ruoan ja veden. Suomessa veden riittävyys ei ole ollut ongelma, mutta ilmastonmuutos voi häiritä sateita täälläkin. Ruokaomavaraisuudesta luopumista olen pitänyt suurena virheenä, joka väestökasvun myötä tulee iskemään kasvutaloutta kipiästi näpeille. Ruoantuotanto työllistää, se on konkreettista, tyydyttävää ja palkitsevaa, degrowthia parhaimmillaan.
Kolmosena voisi olla hyvinvointi: terveydenhuolto, koulutus, sosiaalinen hoiva. Minä olen opiskellut kolmiopettajaisessa 40 oppilaan kyläkoulussa. Talouskasvu vaatii lopettamaan tällaiset koulut tehottomina. Ympäröivälle kyläyhteisölle koulun menetys on kuolinisku, joka johtaa lapsiperheitten poismuuttoon, väestötappiokuntiin, köyhien kuntien pakkoliitoksiin ja demokratian etääntymiseen. Tehokkuus ei ole hyvinvoinnin synonyymi.
Konkreettisella Tiekartalla on jo kiire.
Haluaisin suositella kaikille ja ehkä jopa kirjallisuusluetteloon taustamateriaaliksi kirjaa, jonka olen nyt lukenut kahdesti läpi ja joka edelleen herättää minussa ajatuksia:
Brian Fagan: Pitkä kesä, ihmiskunnan historia ja ilmastonmuutos, Ajatus Kirjat, Gummerus 2008
Kirja kuvaa ihmiskunnan sopeutumista ilmastonmuutoksiin viimeisten 20000 vuoden aikana. Välillä aika hurja teksti puhuu historiasta, mutta käsittelee tätä päivää!
Usein toistuva termi on 'haavoittuvuuden kynnys', jonka ylitettyään sivilisaatio astuu vaaravyöhykkeelle kuluttaessaan resurssejaan liikaa. Kuivuus, kylmyys, kuumuus ja väärään aikaan tulevat sateet ovat romahduttaneet niin Levantin kuin Uuden mantereen suuria sivilisaatioita, ja argeologian palasista on voitu jälkeenpäin rekonstruoida tapahtumien kulku. Tästä me syväekologian kannattajat puhumme, kun puhumme ilmastonmuutoksen vaarallisuudesta.
Raapusti
Maria K.
Hei,
VastaaPoistaminusta tärkein degrowth-toimenpide on energiankulutuksen käytön vähentäminen. Siis ei energian säästäminen, energiankäytön tehostaminen, uusiutuvien lisääminen jne. Vain energiankulutuksen vähentäminen on ratkaisevaa.
Energiankulutus on se asia, joka kuluttaa maapalloa. Toisin sanoen energian avulla muokkaamme ympäristöä. Kärjistetysti on samantekevää, onko energia tuotettu tuuli- vai ydinvoimalla, koska energian käytön volyymi on se suurin ongelma. Toki erilaisilla tuotantomuodoilla on erilaisia ympäristö- ja sosiaalisia vaikutuksia, mutta väitän, että energiankulutuksen määrä on jutun ydin. Liian usein energiakeskustelu tyssää siihen, miten se tuotetaan, eikä etene siihen, miten sitä käytetään, ja mitä vaikutuksia siihen on. Viime kädessä "kuluttaminen" tarkoittaa energiankuluttamista.
Energiankulutusta ei voida kasvupakkoisessa yhteiskunnassa kääntää laskuun, koska talous ei kasva ilman energiankulutuksen kasvua. Ja mitä edullisempaa ja tehokkaampaa energia on, sitä enemmän talous kasvaa (vrt. fossiiliset polttoaineet ja viimeiset 200 vuotta).
Nyt fossiiliset energianlähteet hiipuvat, hiipuu talouskasvu, tahdoimme tai emme. Ilman energiankäytön lisäämistä ei talous kasva, näin väitän kunnes toisin todistetaan!
Entäs ne muut degrowth-toimenpiteet? Energiankulutuksen vähentämisen lisäksi ainakin tuloerojen pienentäminen maailmanlaajuisesti ja kaikkien perustarpeiden täyttäminen. Ihmisten ekologisen jalanjäljen sopivaksi ja tasa-arvoiseksi säätäminen tapahtunee enimmäkseen tuon energiankulutuksen säätämisen kautta.
t. Jarna Pasanen
Energian kulutuksen reipas vähentäminen on minustakin monen olennaisen asian ytimessä. Ja toisaalta lisäenergian ottaminen käyttöön tuntuu vääjäämättä lisäävän luonnon ja hyvinvoinnin edellytysten kulumista.
VastaaPoistaMyös reiluus tuntuu kuuluvan degrowth-pakettiin ikäänkuin sen toisena peruselementtinä.
Jos vain hyvinvoinnille olennainen pitää tuottaa ja reiluus poimitaan keskeiseksi ohjaimeksi, tuntuu kulutuksen selvä vähentäminen erittäin mahdolliselta.
Luovuutta toki tarvitaan, kun totutusta mallista suunnataan uusiin ja tilanteiden mukana muuttuviin ratkaisuihin.
T: Olli