Vihreä Sivistysliitto Visili on alkanut julkaista uutta, tai oikeastaan uudistettua, Teema-nettilehteä. Tuoreimmassa numerossa käsitellään vihreää taloutta eri näkökulmista.
Visilin puheenjohtaja Mikko Airto käsittelee omassa kirjoituksessaan oivaltavasti kasvun ja onnellisuuden käsitteitä. Hän argumentoi poliittisten utopioiden puolesta.
Omassa kirjoituksessani nostan Sairasen ja Stenhällin kirjasta esiin muutaman keskeisen sokean pisteen. Kritisoin erityisesti kirjoittajien keskittymistä reaalipolitiikkaan: tällainen politiikka ei ole riittävän radikaalia nykyisessä ekologisesti kestämättömässä tilanteessa. Poliittisia utopioita tarvitaan nykytilanteessa kipeämmin kuin reaalipolitiikkaa - kuten myös Airto argumentoi.
Kuvaan kirjoituksessani tiiviisti kaksi oppimisen kehää: teknistaloudellisten osaratkaisujen kehän sekä syvemmän oppimiskehän, jossa tavoitellaan perusarvoista ja päämääristä lähtevää kokonaisvaltaista kehittämistä (ks. oheinen kuva, klikkaa nähdäksesi suurempana).
Argumenttini on, että teknistaloudellinen ratkaisujen kehä, jonka puitteissa reaalipolitiikka väistämättä toimii, keskittyy liian lyhyeen aikajänteeseen ja tuottaa viiveellä syntyviä ongelmia, kuten globaaleja ekologisia kriisejä. Reaalipolitiikka ei pysty estämään pitkän aikavälin kriisiytymistä, koska se ei pureudu ongelmien perussyihin.
Hahmottelen kirjoituksessani neljä askelta kohti kokonaisvaltaista, toisen kehän oppimista. Väitän, että nämä askeleet, muodossa tai toisessa, ovat välttämättömiä tiellä kohti kasvuvapaata, hyvinvoivaa Suomea:
- Tarvitsemme tulevaisuuseduskunnan
- On lähdettävä liikkeelle kokonaisuudesta, ei osaratkaisuista
- Kansalaisten kriittistä ajattelutaitoa on edistettävä
- Nykyiset valtarakenteet on purettava, jotta saamme raivattua tilaa paremmille demokratian rakenteille
Tammilehdon argumentointi on vahvaa ja perusteiltaan samaa, kuin mitä degrowth-keskustelu on tänä päivänä: "Todellisuudessa talouden on siis kasvettava vain siksi, että eliittien maapallon laajuinen ryöstöretki voisi jatkua. Kun jotakin hanketta perustellaan taloudellisella kasvulla, kysymys on tietoisesta tai vallitsevan ideologian ohjaamasta hämäyksestä: hankkeen rikollinen luonne halutaan peittää näennäisesti neutraalilla taloudellisella terminologialla."
Talouskasvuideologian seuraukset ovat ilmeiset, kuten esimerkiksi Nature-lehdessä julkaistu tuore tieteellinen artikkeli osoittaa. Teknologinen kehitys ei ole vähentänyt "maapallon laajuisen ryöstöretken" ongelmia. Päinvastoin, ongelmat ovat kasautuneet ja niiden kasautuminen on vain vahvistunut.
Kestävän (lue: kestämättömän) kehityksen suunta ei ole muuttunut 22 vuodessa Tammilehdon artikkelin jälkeen. Ryöstöretki jatkuu. Mitä teemme seuraavat 22 vuotta? Keskitymmekö edelleenkin reaalipolitiikkaan, "toteutettavissa oleviin ratkaisuihin"? Vai olisiko jo aika etsiä yhdessä sellaista uutta utopiaa, jonka voisimme toteuttaa ja näin syrjäyttää nykyisen tuhoisan reaalipolitiikan kehän?
Ilmeisesti ihminen on jo pidempään päätynyt tilanteisiin, joissa luontoa on kulutettu yli ja pulmia on tullut. Hyvien ratkaisujen löytäminen ajoissa on kyseisissä tilanteissa ilmeisesti ollut harvinaista. Vaikeuskerrointa lisää, että tänään ongelmat ovat sekä paikallisia että maailmanlaajuisia.
VastaaPoistaOnko meissä ihmisissä lajina ominaisuuksia, joiden myötä päädytään herkästi ympäristöongelmiin? Metsästäjäkeräilijän työkalupakki ja vaistot ovat karttuneet ja virittyneet pitkässä juoksussa. Silti se, mikä ennen turvasi pärjäämistä, voi tänään olla myös yhä suurempi riski. Kun toimintamallista pukkasi menestyksen sekaan ympäristöongelmia jo varhain, nyt pulmakerroin painottuu enemmän. Lisäksi tilanne muuttuu kiihtyvällä vauhdilla.
Pitäisikö meidän arvioida itseämme sekä elämänkokemuksen että tieteen tarjoamilla peileillä, jotta uudenlaiset tavat toimia voisivat tulla mahdollisiksi?
T: Olli
Onko jatkuva talouskasvu tehokkuuden sijasta tehottomuuskierre? Jos hyvinvointi toteutetaan kestävän luonnon raameissa, miksi talouden pitäisi kasvaa?
VastaaPoistaMitä on tehokkuus luonnon hyvinvointipalveluiden ja hyvän elämän edellytysten turvaamisen näkökulmasta?
Miten tulevan hyvinvoinnin edellytykset otetaan laskelmissa huomioon?
T: Olli
Yllä esitetyistä hyvistä ajatuksista herää kysymys, miten kohtuullisista muutoksista voitaisiin edetä kohti saavuttamattomia utopioita ja unelmia?
VastaaPoistaKuten Mikko Airto sanoo, vallitsevat järjestelmät ja sopimukset eivät ole luonnonlakeja, ja me ihmiset päätämme niiden sisällöistä ja merkityksistä. Kun uusia maailmankuvia ja poliittisia utopioita hahmotellaan, tulisi haalia kokoon monimuotoinen joukko ihmisiä, jotka ovat halukkaita villiin ideointiin ja rohkeaan ajatusten esilletuomiseen. On uskallettava (ja valmistauduttava henkisesti) toimintaan, jossa riskinä on ’kasvojen menettäminen’. Ryhmän, jossa ajatuksia esitetään, on oltava avarakatseinen ja suvaitsevainen monenlaisille ajattelutavoille ja persoonille. Kyseessähän on vallitsevien, ”normiksi tulleiden”, ajattelu- ja toimintatapojen radikaali muutos.
Toisaalta, radikaalienkin ideoiden on jalostuttava sellaisiksi, jossa ne voivat olla tarpeeksi uskottavia tarpeeksi suurelle määrälle ihmisiä. Tämä puoli vaatii keskittymistä toisten ryhmien tapaan ajatella, ei niinkään oman utopian ehdottomaan puskemiseen. Toki tarvitaan suoraa toimintaa, jolle on ominaista ehdottomuus ja huomion saaminen unohdetuille asioille. Mutta on perusteltua ajatella, että on yhtä tärkeätä tuntea utopialle vastakkaisten näkemysten haltijoiden tapa ajatella ja tuntea, eli heihin samaistuminen. Miksi toisten ideoiden ymmärtäminen on yhtä tärkeätä kuin oman utopian piirtäminen?
1) Minkä tahansa idean levittäminen yhteiskunnassa vaatii, että ”tarina” on tarpeeksi houkutteleva ja uskottava. Tarvitaan riittävän suuri yleisö, jonka mielestä esitetty kuvaus ja yhteiskunnallinen tavoite tuntuu sekä haluttavalta että uskottavalta. On tunnettava, miten suuremmat joukot ajattelevat ja mitä he kaipaavat, jotta uskottavuutta syntyy. Millaisia kanavia ja keinoja tässä voidaan käyttää, kun haetaan vallitsevaa päivänpolitiikkaa radikaalimpia uudistuksia? Keihin ihmisiin ja ryhmiin halutaan kosketuspintaa?
2) Demokratiassa erilaiset näkemykset ottavat mittaa toisistaan yhteisesti sovittuja keskustelusääntöjä noudattamalla. Tämä pätee niin ruohonjuuritason keskusteluihin kuin parlamentaarisiin prosesseihin. Olennaista on, miten tarinat tuodaan uskottavalla tavalla mukaan realisoituvaan tulevaisuuteen, joka ei ole koskaan yksi yhteen oman (tai oman ryhmän) kaavaileman idean ja utopian kanssa. Jotta muille kaupattava idea pärjää lukuisten ideoiden markkinoilla, on tunnettava erityisen hyvin oman idean kanssa suoraan kilpailevat ideat ja näkemykset. Tuntemalla kilpailevat ideat ja tahot tarpeeksi hyvin, on mahdollista löytää heikkoja kohtia, joihin oma idea antaa paremman ratkaisun. (Käytän tässä tarkoituksella markkinointikieltä.)
Debatoinnissa - ruohonjuuritason keskusteluista muodollisempiin neuvotteluihin - on tärkeätä kohdata, kuulla ja nähdä keskustelukumppanit. Mikä on itselle totta ja tuntuu oikealta, on harvoin sitä jollekin toiselle. Tarvitaan sekä hyviä perusteluja että kykyä kuunnella ja ymmärtää muita.
t. Maria J.
Jos monimuotoiset näkemykset ja aito kuunteleminen jalostuvat keskusteluksi väittelyn sijaan, voi jotakin uutta syntyä mielenkiintoisella tavalla.
VastaaPoistaVoisiko sama lähestymistapa auttaa yhdistämään eri alojen osaamista uudenlaisiksi ratkaisuiksi tämän päivän ja tulevaisuuden haasteisiin. Tieto on nykyisin usein kapeina siivuina. Olisiko mahdollista tunnistaa yhtäläisyyksiä ja liittymäkohtia eri osaamisalueiden kesken?
Millaisia toiminnan tapoja olisi löydettävissä helpottamaan erilaisten näkökulmien ja toisaalta myös eri alojen osaamisten kohtaamista?
T: Olli
Ennen maapallo oli kaiken keskipiste - nyt keskiössä on talous. Onko käynyt niin, että samalla kun tieto avaruudesta on laajentunut, on maapallon arjen tasolla unohdettu kokonaisuus?
VastaaPoistaPitäisikö reaalipolitiikkaan mahtua mukaan monien ihmisten arki ja hyvinvoinnin tulevaisuus? Pitäisikö hyvinvoinnin pitkän tähtäimen reunaehtojen olla reaalipolitiikkaa?
T: Olli
Moneltako tämän blogin Tuumaustauko päättyy?
VastaaPoistaMaria K.
Ps. Suomessa on kunnallisvaalit tänä syksynä. Erilaisia leikkauslistoja, kuntaliitoksia, säästö/investointikohteita vyörytetään äänestäjien niskaan. Mikä on degrowth-näkökulma kunta-asioihin?
Tuumaustauko on toivottavasti prosessi, joka jatkuu meillä kaikilla aina vain. Tuumaustaukojen välillä voi sitten aina välillä tehdä töitäkin. Tämä voisi olla kestävän kehityksen kannalta hyvä toimintamalli sen sijaan, että pääasiallisesti teemme töitä pitämättä kunnollisia tuumaustaukoja :)
VastaaPoistaVähän vakavammin kunnallisvaaliteemoista:
Minulle degrowth-näkökulma edustaa perustaltaan maailmankuvaa, jossa ihmisen toiminta nähdään realistisesti ympäröivässä kontekstissaan. Realistinen maailmankuva lienee:
1. Maapallon ekosysteemin resurssirajoissa on pysyttävä. Väliaikainen resurssiylitys on mahdollinen, mutta jotta "resurssipooli" täydentyy ylityksen jälkeen, niin ylitystä on todennäköisesti seurattava "alitus", jotta ekosysteemi voi toipua. Eli meidän pitäisi globaalisti ja paikallisesti tarkastella, mitkä ovat toimintamme ekologiset rajat (mikä on kuitenkin mahdoton tehtävä tarkasti ottaen, voimme vain pyrkiä toimimaan riittävien varmuusmarginaalien varassa, ettemme tuhoaisi ekosysteemiä).
2. Ekosysteemin rajojen puitteissa: rakennetaan yhdessä dialogia käyden toimintamallit, joiden puitteissa ihmisen hyvinvointi voi toteutua. Talousjärjestelmä on yksi osa näitä toimintamalleja, mutta se ei ole ainoa eikä tärkein. Sosiaalinen pääoma ja kohtuullisen elämän normit voisivat olla keskeinen tekijä kohti parempaa, ekologisempaa, ja sosiaalisesti kestävämpää elämää.
3. Tällä hetkellä uskon, että ihmisten toimintaa ei tule määritellä ihmisille ulkoapäin poliittisesti (diktatorisesti), vaan meidän on rakennettava parempia demokraattisia instituutioita. Tämän edistämiseksi politiikan tärkein tehtävä tässä ajassa olisi mielestäni sellaisen dialogin tukeminen ja dialogisten infrastruktuurien rakentaminen, että ihmisillä olisi kykyä, aikaa ja motivaatiota käydä dialogia itsensä ja muiden ihmisten kanssa siitä. Tämä dialogi on jatkuva prosessi siitä, mihin suuntaan nyt pitäisi mennä ja minkälaisin keinoin.
Kun yllä olevat kolme kohtaa pukee kuntapolitiikan kontekstiin, niin:
1. Kuntapolitiikassa on järjestettävä aikaa kunnan "globaalin vastuun ohjelman" kehittämiseen. Tällaisessa ohjelmassa tulisi ottaa kantaa mm. mikä on kunnan hiilidioksidibudjetti, miten kunta tukee verkostoillaan, ostoillaan ym. globaalia sosiaalista kestävyyttä jne. Esimerkiksi Helsinki on juuri nyt määrittelemässä omaa "globaalin vastuun strategiaansa", josta kuitenkin näyttäisi olevan tulossa pannukakku, jossa pakoillaan todellista globaalia vastuuta.
2. Kunnan sisäiset (kuntaorganisaatio + kuntalaiset) toimintamallit on rakennettava yhdessä sellaisiksi, että mahdollisimman omavarainen, itsenäinen hyvä elämä mahdollistuu globaalin vastuun puitteissa. Minkälainen talousjärjestelmä? Minkälainen sosiaalinen järjestelmä/pelisäännöt? Jne.
3. Kunnan demokratian toimivuutta on kehitettävä. Pääperiaate voisi olla: jos kunnassa joudutaan äänestämään, demokratia on epäonnistunut. Parempi olisi rakentaa sellaista dialogisuutta ja dialogisia instituutioita, joiden avulla päästään kohti aitoa luottamuspohjaista konsensusta. Voisiko esimerkiksi kunnanvaltuuston "kokoukset", joissa ei tosiasiassa keskustella vaan väitellään, muuttaa "intiaanikeskusteluiksi". Eli sellainen perinteinen intiaanikeskustelupiiri, järjestettynä vaikkapa luonnon äärellä ja ilman aikarajoituksia, siten että istutaan ringissä, piippu kiertää (ilman hallusinogeenejä), ja dialogia käydään niin kauan että päästään yhteisymmärrykseen. Kuuntelu ja omista ennakkoluuloista vapautuminen olisivat normi, eivätkä kauhistus. Konkreettisesti: tällaisen paremman dialogin fasilitointiin voisi palkata kuntaan resursseja (vaikkapa palkkaamalla allekirjoittaneen osuuskuntineen! :)