Nykyisen valtavirtapolitiikan prioriteetit vaikuttavat selviltä (ks. ensimmäinen kuva ja klikkaa tarvittaessa suuremmaksi):
- Talouskasvu on hyvinvoinnin perusta, joten ensisijaista on panostaa siihen.
- Jos talouskasvu sattuu olemaan epäoikeudenmukaista, siitä tehdään oikeudenmukaista.
- Jos talouskasvu sattuu olemaan harmaata tai mustaa, siitä tehdään vihreää.
- Jos oikeudenmukaisuuden edistäminen tai talouden vihertäminen haittaavat talouskasvua, palataan alkuun ja etsitään talouskasvun lähteitä.
Ongelmana on se, että talouskasvu ja luonnonympäristöstä huolehtiminen voivat olla (vaikka eivät välttämättä ole) tulevina vuosikymmeninä keskenään ristiriidassa, jolloin tämä marssijärjestys johtaisi umpikujaan ja toivottomuuteen.
Ehdotan tilalle kestävämpää, kasvutalouspolitiikkaan nähden käänteistä marssijärjestystä (ks. toinen kuva ja klikkaa tarvittaessa suuremmaksi):
Ehdotan tilalle kestävämpää, kasvutalouspolitiikkaan nähden käänteistä marssijärjestystä (ks. toinen kuva ja klikkaa tarvittaessa suuremmaksi):
- Suojellaan luontoa ja pysytään sen kantokyvyn rajoissa.
- Edistetään sivistystä, jotta ihmiset ymmärtävät mitä oikeudenmukainen hyvinvointi on.
- Edistetään luonnon kantokyvyn rajoissa kaikkea sellaista taloudellista, kulttuurista, sosiaalista ja muuta toimintaa, joka lisää hyvinvointia oikeudenmukaisesti. (Ja vastaavasti estetään kaikkea sellaista toimintaa, joka ei pysy luonnon kantokyvyn rajoissa tai on oikeudenmukaisen hyvinvoinnin vastaista.)
- Jos ihmisten toiminta ei pysy luonnon kantokyvyn rajoissa, palataan alkuun ja varmistetaan luonnon kantokyvyn rajoissa pysyminen.
Nähdäkseni tämä jälkimmäinen marssijärjestys noudattaisi paremmin sitä hierarkkista todellisuutta, jossa elämme: olemme riippuvaisia monimuotoisesta luonnosta, mutta emme ole samalla tavalla riippuvaisia talouskasvusta. Ilman edellistä emme voi elää, ilman jälkimmäistä voimme elää. Seurauksena ei välttämättä ole talouskasvuton tulevaisuus, mutta myös tähän on sivistyneesti varauduttava, jos ympäristöhaittojen irtikytkentä talouskasvusta ei onnistukaan.
Hieman pidempi argumentointi aiheesta siis Luonnonsuojeluliiton blogissa.
Itse olen miettinyt tuohon liittyen, että yksi ongelma voi olla, jos oikeudenmukainen hyvinvoinnin jakaminen ei ole yhteensopiva asia luonnon kantokykytavoitteen kannalta. Toisin sanoen siitä voi seurata ongelmia luonnolle, jos 7 miljardia ihmistä alkaa elää yhtä hyvinvoivaa elämää kuin toiset. Eikä asiaa helpota se, että eri ihmiset tavoittelevat erilaista hyvinvointia, ja ymmärtävät sekä hyvinvoinnin että luonnon kantokyvyn eri tavoin.
VastaaPoistaKiitos kommentista! Tärkeä pointti. Vastaus tosiaankin riippuu siitä, miten mitä tarkoittaa oikeudenmukaisella hyvinvoinnilla. Itse tarkoitan oikeudemukaisella hyvinvoinnilla sitä, että a) jos hyvinvoinnin tuottamisella on resurssirajoitteet, niin b) pyritään tuottamaan hyvinvointia mahdollisimman paljon resurssirajoitteiden puitteissa, c) pyritään ottamaan huomioon että ihmisillä on erilaisia hyvinvointitarpeita ja d) jaetaan hyvinvoinnin tuottamisen resurssit mahdollisimman oikeudenmukaisesti siten, että kaikilla on tasa-arvoiset mahdollisuudet tuottaa omaa hyvinvointiaan.
VastaaPoistaSeurauksena voi tietysti olla se, että resurssirajoitteista johtuen hyvinvointia/hyvinvointiresursseja ei jää paljoa jaettavaksi. Mutta silti niukkuuttakin voidaan jakaa joko oikeudenmukaisesti tai epäoikeudenmukaisesti.
Jos marssijärjestyksenä siis ensin laitetaan pystyyn luonnonsuojeluun liittyvät rajat (= yhteisille resursseilla käyttörajoitteet) ja vasta sitten haetaan yhteisymmärrystä hyvinvoinnista ja sen oikeudenmukaisesta jakautumisesta (resurssien käyttörajoitteiden puitteissa!) niin ristiriitaa ei siis tule. Ongelmaksi voi kuitenkin muodostua se, että käytettävissä olevat resurssit eivät välttämättä riitä siihen, että 7 miljardille ihmiselle tarjottaisiin nykyisenkaltaista hyvinvoivan elitiin hyvinvointia (jos tätä nyt ongelmaksi voi sanoa).
Käytettävissä olevat hyvinvointiresurssit on tärkeä jakaa _mahdollisimman_ oikeudenmukaisesti, mutta tämä ei tarkoita, että hyvinvointi olisi silti keskimäärin kovin korkealla, jos hyvinvoinnin tuottamiseen käytettävissä olevat resurssit ovat niukkoja.
Mitä kauemmin ekologisia resursseja tuhotaan, sitä vähemmän tulevilla sukupolvilla on käytettävissään hyvinvoinnin tuottamiseen tarvittavia luonnonresursseja.
*** huom: "luonnonresurssi" on terminä luonnosta etäännyttävä ja käytän sitä siis yllä hieman ongelmallisesti... ***